Tyttö etelän :)

Täällä sitä taas ollaan kirjoittamisen äärellä :)

Nyt vihdoin ja viimein voi hieman huokaista. Elämä pikku hiljaa alkaa täällä etelässä asettua ja tuntuu, ettei tarvitse ihan koko ajan olla jotain kodissa tekemässä. Kyllä pitää vielä tehdä yksi tai kaksi Ikea-reissua/muuta ostosreissua, että saadaan sisustus ja järjestys kohdilleen, mutta aikanaan nekin hoituvat.

Mitäköhän muuta tänne kuuluisi, jota voisi näin julkisesti kirjoitella. Ei minun mielestä mitään erityistä ole tapahtunut, olen yrittänyt vain totutella tähän arkeen ja töiden tekoon. Ihanaa kun alkaa saada säännöllisesti rahaa, eikä tarvitse murehtia KELAn asioita! 

Olen kyllä nyt alkanut taas palaamaan ruotuun elämäntapojen suhteen. Syksy meni todella metsään ja lujaa, että vääränlaista painoa (=läskiä) on tullut lisää. Nyt olen taas aloittanut rytmittämään ruokailuja ja lisännyt kasvisten, hedelmien ja protskujen saantia. Olo on ollut huomattavasti parempi. Sen lisäksi treenaaminen on tullut kuvioihin. Olen löytänyt sellaisen appsin puhelimeeni, jossa on 6 viikon treeniohjelma. Oikein näppärästi ja kivasti on tullut huomattua jo edistystä, vaikka vasta tällä viikolla olen aloittanut kunnolla. Lihaskunto on minulle se tärkeämpi, eristyisesti oman tautihistorian vuoksi ja sitten työssäjaksamisen kannalta. Hoitotyössä kun pitää olla itsekin hyvässä kunnossa, että jaksaa sitä kiirettä, stressiä ja sitten itse fyysistä puolta. Toki myös tässä tulee samalla purettua sitä stressiäkin.

Fiilikset ovat tällä hetkellä hyvät, oikein energiset :) Toki koko ajan ne eivät ole sellaiset. Olen ollut erityisesti nyt tämän joulun jotenkin alakuloinen, negatiivinen ja epäsosiaalinen. Ystäväni ovat joutuneet aikamoista kestämään, niin myös töissä. Piti etsimällä etsiä jotain iloa, että pystyi viettämään joulua ja toivottelemaan hyviä jouluja asiakkaille, omaisille ja työtovereille töissä. En tiedä mistä se johtui oikeastaan, voi olla, että tässä on menty vähän liian lujaa tämä syksy, niin jossain alkoi tuntua.

Olen kyllä sitäkin miettinyt, että tuleekohan minullekin jossain välissä äitini tauti. Olen kyllä aina ollut hyvin temperamenttinen. Tulistun nopeasti, mutta lepyn myös nopeasti. Olen aina kuvitellut sen olevan horoskooppini puolelta ja omaa persoonaa, mutta ehkä tämä on vinkkiä tulevasta. Tiedä häntä taas. Jos alan lähettelemään ystävilleni ja läheisilleni lahjoja sun muita ja matkaan Rovaniemelle taksilla, niin soittakaa ne valkotakkiset. Olen ihan siskolleni luvannut jo, että jos tulee samat vinkeet kuin äidillä, niin saa suoraan laittaa laitokseen..

Sellaista mietintää taas tänään. Jotenkin outoa, kun täällä on vain minä. Kämppis tulee huomenna pohjolasta ja sitten tiistaina päästään viettämään Uutta Vuotta. Viikonlopun olen nyt vapaalla ja en pysty tekemään opinnäytetyötäkään syystä että se on jäässä tällä hetkellä (kiitos työelämäyhteyden), niin on hieman tekemisen puutetta.

Miten sitä rentoudutaan? Kokeillaan opinko.

Rentoutunein terveisin,

- N

Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille! Olkoot se yllätyksiä täynnä :)

Muuttopäivitys (varoitus: erittäin pitkä teksti)

Tervehdys taas kaikille! Olen saanut viime viikonlopun aikana kyselyitä siitä, miten muutossa menee ja olin jo ennen muuttoa luvannut, että laitan joskus sitten täältä etelästä muuttopäivitystä blogiini. Joten lupaus on pidettävä tai kohta saan taas lankoja pitkin viestiä siitä, missä olen ja miksi minusta ei ole kuulunut mitään.

Elossa olen jotakuinkin. Minähän sairastuin sopivasti ennen muuttoa, joten puolet harjoitteluajasta ja muutto menivät sitten siinä sivussa sairastaen. Muuttoviikolla minulta oli jo lähtenyt ääni ja yskin keuhkojani pihalle päivinöin, joten väsynyt olin koko ajan (ja vieläkin). 

Ennen muuttoa selvisi, että emme saa muuttoautoa vasta kuin perjantaina, joten avaimia ei ehdittäisi hakea samalla reissulla. Joten minun pitäisi mennä perjantaina (muuttopäivänä) junalla ennakkoon Helsinkiin ja hakea avaimet. Noh..

Perjantaina sitten aamu valkeni niin, että Seija-myrsky iski ja aiheutti koko Suomeen ongelmia. (Myrsky aiheutti ongelmia juuri Kokkola-Ylivieska välille, eikä siinä välillä kulkenut ollenkaan junia, vaan se väli korvattiin busseilla.) Olin suunnitellut meneväni junalla Helsinkiin niin, että olisin kahden aikaan perillä. Noh, kävipäs niin, että kun pääsin rautatieasemalle, infotaulussa luki "peruttu". Siinä sitä sitten seisottiin ja mietittiin että ei pitäisi koskaan muuttaa perjantaina 13 päivä.. Homma jatkui niin, että keskustelin muiden odottavien ihmisten kanssa. Asemalla oli odottamassa aiemmankin junan (Pendolino) matkustajia, jotka oli tuotu Kokkolaan Ylivieskasta bussilla. Sitten oli minunkaltaisia ihmisiä, jotka miettivät, että kohta pitäisi lähteä InterCity samaan suuntaan etelään. Tämä siis joskus hieman ennen yhdeksää aamulla.

Sain kuulla, että tiedossa olisi korvaava juna tulossa n. 15 minuutin kuluttua. Siinä sitten odotellessani tuli kämppiksen äiti puhuttelemaan minua. Tulivat isommalla porukalla auttamaan muutossa. Lupasivat hakea minut, jos junaa ei alkaisi ajoissa kuulua. Tässä vaiheessa olin jo ehtinyt jo laittaa siskolleni viestiä, josko hän voisi millään hakea avaimia, kun omasta saapumisajasta ei ollut mitään varmuutta.

Juuri kun korvaava juna oli tulossa, sisko soitti ja ihanana pelastavana enkelinä ilmoitti, että voi hakea avaimet. Junassa sitten oli kahden junavuoron matkustajia. Matkalla selvisi, että juna korvasi Pendolinoa, joka olisi mennyt ennen "minun junaani". Tiedä sitten olisinko saanut sillä junalla mennä, mutta kyydissä olin. Junassa sitten yritin soittaa useamman kerran ennen kuin sain toimistolta kiinni ihmisiä ja sain ilmoitettua, että siskoni tulee ihan kohta sieltä hakemaan avaimia. Korvaavassa junassahan ei tietysti ollut ravintolavaunua, tarjolla oli konduktöörilta vettä, jota olivat hoksanneet varata. Välillä tuntui, etteivät ihmiset ymmärtäneet sitä tilannetta. Kyseessä oli korvaava juna ja jotkut ihmiset etsivät omia paikkojaan, mitkä olivat lipuissa. Muutaman kerran sanoin suoraan, että pitää mennä sinne missä paikkoja on. Loppujen lopuksi pääsin perille n. 30 min myöhässä alkuperäisestä suunnitelmasta. Konduktöörille kyllä plussat toiminnasta junamatkalla ja erityisesti huumorintajusta. (Kysyi muun muassa vaunuun tullessa, että uskaltaako toivottaa hyvää päivää. Perille tullessa kuulutti normaaliin tapaan, että seuraavaksi Helsinki. Loppukaneetti oli: "VR - jouluksi kotiin." Ihmiset nauroivat.)

Junamatkalla onnistuin myös rikkomaan kenkäni. Kenkä teki tehtävänsä kyllä sen päivän, mutta rikki sekin meni.

Helsingissä sitten kävin ensimmäisenä syömässä, sillä olihan onnistunut unohtamaan eväät Kokkolaan ja junassa ei ollut sitä ravintolavaunua... Tämän jälkeen kävin ostamassa siivoustarvikkeita ja etsin siskoni käsiini. Menin tyylikkäästi (likaisessa) ulkoiluasussa (kengätkin likaiset) hienoon parturi-kampaamoon odottamaan siskoani. Mukanani oli siivoustarvikkeitakin. Tyylillä eteenpäin vai miten se meni. Asunnolle sitten pääsimme lopulta ja sisko innokkaana putsasi vähän paikkoja valmiiksi. Kesti noin puoli kahdeksaan illalla kun muuttoauto saapui. Muuttoapulaisia oli muuttoauton kuski (yhteinen kaverimme, joka järjesti koko muuttoauton hommaamisen), toinen yhteinen kaverimme ja siskoni. Tavaroiden siirtämiseen meni noin tunti, hieman vähän päälle. Tehokkaita kun olimme. 

Seuraavana päivänä pääsin vielä muuttoauton kuljettajan (yhteinen kaverimme) kanssa käymään Ikeassa, mutta en jaksanut sieltä oikein ostaa mitään - enkä myös osannut ostaa sieltä mitään, kun en tiennyt mihin huoneeseen kukin menee. Ongelmaksi kun iski se, että toinen huone on tarkoitettu ns. vanhempien huoneeksi (iso makuuhuone) ja toinen huone on lastenhuone (työhuone). Minulla on enemmän tavaraa, mutta kämppikselläni on minun vanha iso sänky ja minun vanha työpöytä, joka on myös suhteellisen tilaa vievä. Kämppis ei halunnut kovin innokkaana laittaa työpöytäänsä olohuoneeseen, joten ei siinä kovin auttanut sitten kuin tehdä niin, että minä menen lastenhuoneeseen ja saan olohuoneeseen oman työnurkkauksen. Kyllä kämppis yritti hetken aikaa katsoa itselleen pienempää työpöytää ja sänkyä, että olisi mahtunut lastenhuoneeseen, mutta en jaksanut enää sitä säätää. Väsymys, sairastelu ja muuttostressi tekivät yhdessä sen, että päätin vain ottaa lastenhuoneen ja siirsin sieltä ylimääräiset tavarat pois ja ilmoitin, että minä menen siihen. Loppuilta meni siinä, että adrenaliinihuumassa (kiukuspäissäni) siirtelin, järjestelin ja purin tavaroita laatikoista.

Nyt sitten tässä odotellaan, että saisin itselleni työpöytää ja hyllyä olohuoneeseen, minulla kun tuota tavaraa on. Saa nähdä minne kaikki minun tavarani päätyvät, niitä tulee olemaan pitkin asuntoa. Lastenhuoneeseenkin tarvitsen paremman sängyn jossain välissä (uskokaa pois, ilmapatja on aika hyvä nukkua - sängyllä ei kovin kiire ole :D), yöpöytää ja jotain tasoa, minne saada tavaraa. Yhteistuumin olemme suunnitelleet täällä asunnossa sisustusta, hienoa tulee olemaan. Vaatii vain aikaa, että ehtii kerätä tarpeeksi rahaa talteen suunnitelmien toteuttamista varten. 

Aikaa on mennyt myös ihan asioiden järjestelemiseen ja pakollisiin ostoksiin, muun muassa lastenhuoneesta puuttui verhotanko. Meillä ei myös ole pakastinta ja kuulemma kaikissa asunnoissa ei ole sellaista valmiina, joten meidän pitää joskus sellainen ostaa itse. (Meillä on siis vain jääkaappi, jossa ei ole pientä lokeroakaan tai mitään pakastimen roolia tekevää.) Kaikkia tällaisia enemmän tai vähemmän pieniä asioita. Olemme opettaneet siskon kanssa myös kämppistäni hieman etelän tavoille, miten täällä eletään, kuljetaan ja ollaan. Kyllä tuo nätisti oppinut ;) 

Nyt alan olla itse onneksi jo paremman puolella sairastelussa, enää on vain satunnaista yskimistä ja ääni on vielä kadoksissa hieman. Alkuperäisen suunnitelman mukaan työt olisivat alkaneet tänään, mutta sain sovittua työpaikan kanssa, että aloitan vasta torstaina. Stressiä sun muuta tässä on ollut ja temperamentti sen mukainen. Nopeasti olen ärähdellyt ja ollut kiukkuinen, mutta nopeasti olen (toivon mukaan ainakin) leppynyt. Olen myös nyt ollut erittäin unohtelevainen, keskittymiskykykin on lähtenyt etelänmatkalle (siis Espanjaan), joten niiden avulla mennään.

[Ja pitää tässä ihan sanoa, että en se minä ole pelkästään täällä kiukutellut. Puolin ja toisin ollaan ärähdelty kyllä, vaikka minä taidan tässä "kilpailussa" johtaa. Mutta en silti ole ainoa ;) ]

Kyllä kaikki asiat lähtevät tässä pikkuhiljaa lutviutumaan. Minullehan tämä on helppoa, kun olen ennen asunut täällä Helsingissä. Lähinnä vain se, että pääsen tutustumaan ja sopeutumaan tähän alueeseen ja pää sisäistää tämän, että nyt oikeasti asun täällä, enkä ole vierailulla. Kämppikselle tämä on suurempi muutos. Sitten kun arki lähtee rullaamaan, niin kirjoittelen taas paremmalla tahdilla ja enemmän hippijuttujakin.

Ystävät rakkaat: Virallisia tupareita en taida pitää, mutta jos kestätte keskeneräisyyttä ja pientä sekasortoa, niin olette tervetulleita käymään täällä. Kunhan vain ajoissa ilmoitatte :)

Hullulla halvat huvit, idiootilla ilmaiset vai miten se menikään..

Tässä tulee pikapäivitystä ihmisille, jotta tiedätte minun olevan edelleen elossa. Sanon tätäkin kautta, että olen pahoillani, etten ole pystynyt pitämään yhteyttä niin paljon viime aikoina kuin olisi kaivattu / tarvittu / on totuttu / olisin halunnut. Tässä on vaan päässyt käymään niin, että tämä syksyn touhut alkavat tässäkin noita-akassa näkyä. En ole halunnut aiheuttaa ylimääräisiä ongelmia sillä, että olisin väsyneenä keskustellut ja laitellut s-postia ym., koska siitä olisi seurannut vain pahaa mieltä kaikille.

Nyt kämppämme näyttää siltä, niin kuin joku olisi käynyt pudottamassa pommin tänne. Eli muuttoa pukkaa, vaikka sitä ei vielä uskokaan kunnolla. Ei minua kovinkaan pelota, suurimmaksi osaksi taitaa vaan jännittää. Enkä kyllä voi uskoakaan, että olemme menossa uuteen paikkaan ja ns. uuteen alkuun taas. Uudet kuviot ja hommat odottavat etelässä. Ensi viikolla muuttoa on tiedossa kait to/pe ja viikonloppu on aikaa laittaa asuntoa kuntoon, kunnes maanantaina alkaa taas työt - onneksi palkallisena!

Ensi viikolla on myös edessä tämän hetkisen harjoittelun loppukeskustelu, joka myös osaltaan jännittää, vaikka uskoisin ja tiedänkin pääseväni siitä läpi. Siihen liittyviä juttuja olen tämän aamun tehnyt ja illaksi pitäisi mennä ahkerana vuoroon, vaikka on yrittänyt tautiakin päälle.. Eli puolikuntoisena on menty tämä viikko ja tulevakin viikko varmasti aika lailla mennään..

Viikon päästä tästä kirjoituksesta olen varmasti paljon viisaampi ja helpottuneempi.

Kuka olisi uskonut, että ensi viikon jälkeen minulla on opiskeluissa enää jäljellä viimeinen syventävä harjoittelu (11 vko) ja opinnäytetyö ja sitten minulla pitäisi olla ammatti?!

Jos haluaa olla yhteyksissä, niin parhaiten se onnistuu viestittämällä ihan tavallisen viestin (siis perinteinen SMS) tai soittamalla. (Viesteihin ei kannata kovin nopeaa vastausta toivoa, ellei ole nyt suuri hätä.) Ne, jotka ovat naamakirjassa, niin laitan sinne ehkä sitten muuttoa tehdessä kuvaa ja statusta, mutta koitan vaikka viikonlopun aikana päivittää tännekin, kun saamme kämpän siihen kuntoon etelässä, että netti toimii. (Meidän taloudessa taidetaan ensimmäisenä laittaa koneet päälle ja testata netin toimivuus.)

Jos nyt menisi jatkamaan taas noiden tehtävien tekemistä..

-N

Ajatuksen liitoa...

En tiedä miten kirjoittaisin tästä aiheesta niin, että ihmiset ymmärtäisivät minua. En halua loukata tällä ketään (ymmärrätte tämän sanomisen ironian varmasti kun luette loppuun asti). Haluan puhua nimittäin siitä, milloin pitää antaa anteeksi pahantekijälle ja unohtaa? HUOMIONA: en tarkoita tässä mitään laittomuuksia ja erittäin pahoja tekoja, kuten esim. murhia ja raiskauksia, vaan sellasia asioita, joita tapahtuu normaalien ihmisten tavallisessa arjessa. Kun sanot väärällä tavalla, väärään aikaan - tai olet tehnyt jotain mitä ei olisi pitänyt, josta nyt toinen suuttuu tai loukkaantuu.

Useimmitenhan tällaiset tilanteet menevät niin, että toinen anteeksipyytää, toinen antaa anteeksi ja asia unohdetaan. Eikö?  

Mutta mitä sitten kun toinen ei unohda, mutta muistuttaa uudelleen ja uudelleen? Onko sillä, joka teon on tehnyt, niin oikeutta siihen, että asia unohdetaan tai jätetään taakse? 

Onko syylliseksi todetulla oikeuksia? (Tässä edelleen totean sen mitä alussa: koskee normaalin ihmisten normaaleja riitoja.)

On toisinaan näkökulmakysymys se, kuka on uhri, mutta jos oletetaan sellaisen olevan.. Niin uhri tuntee ikäviä tunteita ja hänellä on oikeus olla vihainen ja loukattu. Hänellä on oikeus saada oikeutta (anteeksipyyntö). Seuraavaan ei varmastikaan ole suoraa vastausta ja se on tilannekohtainen, mutta missä vaiheessa uhrilla on myös velvollisuus unohtaa ja jättää asia taakseen? Syyllinen on velvollinen pyytämään anteeksi, mutta milloin hänellä on oikeus anteeksiantoon ja unohdukseen/taakse jättämiseen? Tätä on mielenkiintoista käännellä, vaikka jauhan samaa asiaa koko ajan nyt tässä. 

Asiassa on hyvin monta puoltakin. Joskus tapahtunut teko muistuttaa jotakin aikaisempaa tai toimii katalysaattorina, jolloin se tekijä saa käriä turhan paljon tekemänsä teon vuoksi. Usein ei ymmärretä mistä vahva reaktio johtuu. Sama toimii sillä, joka on toiminut väärin. Hän voi tuntea syyllisyyttä teostaan, miettiä miksi itse teki niin, miksi tuntee tarvetta puolustautua (yleensä ensimmäinen reaktio). Ja tarina jatkuu edelleen..

Tämän voisi kääntää niin, että syyllisen pitäisi yrittää unohtaa se, että hänen tekoaan ei unohdettu heti?

Loppujen lopuksi kysehän on irtipäästämisestä..

Näiden asioiden tiimoilla,

Noita

Uusintaotos esittelystä

[Näin alkuunsa pienenä tietoiskuna, että kävin vähän läpi tuota tekstilistaani ja saatoin vahingossa poistaa julkaistuja tekstejä, vaikka alkuperäinen tarkoitus oli poistaa luonnoksia. Näin ikkäänsä. Huutakaa, jos jotain etsitte, mistä tiedätte, että olen kirjoittanut.. Tämä päivä on hieman ollut sellainen, että mikään ei ole sujunut niin kuin olisi pitänyt. Maailmankaikkeus on nauranut minulle ja elämälleni sekä minä elämälleni ja maailmankaikkeuden huumorintajulle.]

Kirjoitan nyt uuden esittelyn itsestäni. 

Kuka olen: sekä irl että näin nettimaailmassa paremmin tunnettu noitana tai noita-akkana

Ikä: 27, jos muistan oikein laskea, hyvää vuosikertaa -86.

Horoskooppi: Oinas

Syntymäpaikka: virallisesti Pohjois-Pohjanmaalla, epävirallisesti vielä pohjoisemmasta (jos uskoo entisiin elämiin)

Tämän hetkinen sijainti: fyysisesti tällä kirjoittamishetkellä Helsinki, virallisesti osoite on Kokkolassa, henkisesti taidan olla maailmankaikkeuden erittäin pieni osanen - mutta osa suurempaa kokonaisuutta kuitenkin

Siviilisääty: virallisesti sinkku, epävirallisesti avioliitossa useammankin ihmisen kanssa (J, J ja T <3) ja unohtamatta muuta suurperhettäni, jonka yksi jäsen minulla on kunnia olla

Ammatti: virallisesti tuleva sairaanhoitaja -14

Harrastukset: eläminen pyörremyrskyssä, ravitsemus, erinäiset luontaisjutut (vaihtoehtohoidoiksi joku voisi sanoa)

Motto: mikä pahan tappaisi / Sinä päivänä kun lakkaat etsimästä, olet perillä

Miten muut kuvaavat minua: "Olet toisinaan ihan kaistapää, mutta huippu sellainen toki. <3" - M
"Mut joo, mehä Jn kanssa voitas täyttää siulle sit viks semmone lomakekkin et miehet tietää mihin ne ryhtyy ku sinuu haluu alkaa tapailee" - J & K

Erilaisia ominaisuuksia, jotka voivat olla pelkästään hyviä tai huonoja tai vaihdella tilanteen mukaan: luotettavuus, sanavalmius, huono kyky ottaa vastaan palautetta, keskittymiskyvyn puute, spontaanius, impulsiivisuus, mielialan vaihtelut (suutun nopeasti, mutta lepyn vielä nopeammin), itsepäisyys, liikkuvaisuus (adhd), auttavaisuus (joskus liiankin

Tiivistettynä: Noita, jonka elämässä on tapahtunut ja tapahtuu enemmän kuin ehkä joillain koskaan. Ikiliikkuja, joka nauttii matkalla olemisesta, päämäärällä ei niinkään väliä. Spontaani, impulsiivinen ja maailmaa rakastava olento. Helposti lähestyttävä, mutta sisimmältään hankalampi otus. Sydän rakastaa, mutta toisinaan pelkää. Luottaa elämän järjestävän asioita, mutta luottaa hitaammin ihmisiin, joita maan päällä kulkee. Henkinen olento, kiinnostunut kaikesta ns. ylimaailmallisesta ja luonnollisesta (vaihtoehtohoidot ym.). Pyrkii elämään tässä ja nyt. Sarkastinen ja pessimistinen, mutta kuitenkin elämään uskova. Ikuinen noita ja kulkuri, muuttuva sellainen.

- N.

Muutosta hyvässä kuin pahassakin

Nyt on koulun teoriatunnit lusittu ja jäljellä ei olisi paljoa, kunnes koittaisi tämän tytön valmistuminen johonkin ammattiin. Tekemistä on ollut niin opiskelujen kuin muidenkin asioiden tiimoilta, kuten yhdestä postauksesta olette voineet päätellä. Loppuviikko on ollut omistettu yhteiselle kämppisajalle ja omien akkujen lataamiseen. Tämä kaikki tekeminen ja liikkuminen hienoudessaan vaativat aina toisinaan sen, että pitää ladata akut, jotta jaksaa jatkaa.

Seuraavana urakkana on kahden viikon työputki ja sen jälkeen alkava harjoittelu, joka pitäisi päästä läpi, jotta kaikki sujuu kuten pitääkin. Kaikkien sattuminen taas yhteen pötköön ja saumaan tässä hieman rasittaa, mutta sen tiesin jo valmiiksi keväällä. Tämän syksyn ei ole ollut tarkoitus olla hiljentymistä talvea ajatellen, vaan nyt on ollut sitä loskaa ja lehtien haravoimista ihan tässä omassa elämässä. Syystöitä. 

Muutto on toisaalta ihanaa ja toisaalta se herättää jo valmiiksi sellaisen tunteen, että kun voisi juosta vaikka Siperiaan karkuun (ehkä joku lämmin paikka olisi parempi, Espanjaan jonnekin?). Olemme nyt Jn puolen perheen ja tuttavien armoilla tässä muutossa. Se on hyvin hankalaa minunlaisen luovuttaa tässä asiassa ns. valtaa ja antaa muidenkin osallistua. Luottaa toisiin, että kyllä ne asiat hoituvat ja vielä ajallaan. 

Haluan vaikuttaa siihen, millä tavalla, missä vaiheessa ja milloin hyppään sinne tuntemattomaan?

Kun tulen Helsingin töistä, niin meillä on neljä viikkoa tosiaan aikaa järjestää itsemme kunnolla Helsinkiin. Tuona neljän viikon aikana pitäisi tietää minne muuttaa, tehdä järjestelyjä itse muuttoilmoituksista lähtien, sopimuksien irtisanomisia ja uusien sopimista jne. Tämän lisäksi on tulossa vieraita, pitäisi tehdä harjoitteluun liittyviä tehtäviä, tehdä ja päästä läpi tentti ja hyvällä järjestää toinen tentti joulukuulle Helsinkiin (tieto pääsinkö tentistä läpi, pitäisi tulla piakkoin). Unohdinko jo mainita opparin? Ja sen, että olisi hyvä näyttää muultakin kuin stressaantuneelta zombilta harjoittelussa?

Tänään heräsin siihen, että minulle yritti fibrokivut päälle, vinkkinä varmaan yläkerrasta, että voisi vähän miettiä asioita. Olen tänään sitten yrittänyt lievittää omaa stressitasoani (ja kipuja) liikkumalla sekä tekemällä paljon. Kävin hakemassa varastostamme kaikki laatikot ja muut tavarat tänne kämppäämme ja olen aloittanut omien tavaroiden läpikäymisen. Olen pakannut niitä tavaroita jo valmiiksi, joita tiedän, ettei tarvitse ennen muuttoa. (Sekä ne ovat kyllä löydettävissä hyvin, jos tulisikin yhtäkkinen tarve jollekin.) Olen saanut jotain energiaa ja stressiä purkaa siihen. Aloitin sitä hieman jo eilen ja tänään olen jatkanut. 

Täytyy itseään "kehua" siitä, että tämän muutto tulee sisältämään paljon luopumista. Yllättävän monista tavaroista olen valmis luopumaan. Haluan mennä Helsinkiin toki vähällä tavaramäärällä, mutta myös aloittaa taas uudelta tyhjältä pöydältä. Samalla tämä muutto taitaa olla itsensä puhdistamista.

Olen valmis luopumaan vanhasta ja menemään kohti tuntematonta.

Kyllähän sitä jokainen vähän jännittää (ja stressaa) ennen benjihyppyä?

- N

Elämä on matkustamista

[Eilen lauantaina 19.10 klo 16:30 -> Oppisinpa joskus kirjoittamaan suoraan sellaisen tekstin, jonka voisi saman tien laittaa julkaistavaksi. Rutiinini näyttää olevan se, että kirjoitan vähintään yhden luonnoksen, jonka tallennan, mutta en julkaise. Sen jälkeen kirjoitan toisen version, jonka julkaisemista voi harkita hyvällä tuurilla ja mielellä. Ehkä on se ajatusten kirjoittamista ensin ylös, jonka jälkeen hahmotan paremmin sen, mitä haluan sanoa ja missä järjestyksessä. Voi olla kyllä sekin, että olen vain niin perfektionisti.

Tämä teksti on kuitenkin nyt kirjoitettu (toinen luonnos) junassa ja julkaistavaksi tämä pääsee todennäköisimmin vasta kun olen päässyt tästä junasta pois eli myöhäiseksi menee. Minulla ei valitettavasti hyvästä päivästä huolimatta ole innostusta alkaa testata hermojeni toimivuutta vr:n wi-fi:llä.]

Itse aiheeseen. Olen tällä hetkellä junassa matkalla etelästä pohjoiseen. Olen ollut pari viikkoa Helsingissä, nyt olen matkalla pohjoiseen Ouluun, josta menen viideksi päiväksi Kokkolaan. Ensi viikon viikonloppuna tiedossa on matka aika lailla itärajalle ystävien luokse. Sen jälkeen olen taas vajaan viikon (noin viisi päivää sekin) Kokkolassa, josta lähden takaisin Helsinkiin pariksi viikoksi tekemään töitä. Tästä jos haluaa vielä jatkaa, niin kun olen Helsingistä tullut takaisin Kokkolaan, niin olen siellä vain vajaa neljä viikkoa, kunnes muutamme pysyvästi Helsinkiin. Vaikka tämä liikkuminen hankaloittaa ajanhallintaa (lopputentit ja muuta opiskeluasiat, työasiat, lepo?!, ihmissuhteet, muuttoasiat ym.) ja on fibromyalgialleni välillä haasteellista, nautin tästä. Suorastaan rakastan.

Tässä teille pieni määritelmä avuksenne, jotta ymmärrätte mistä tarkalleen ottaen kirjoitan. Käytän tässä tekstissä ja usein kyllä puhuessanikin liikkumis-sanaa kuvaamaan suurempaa kokonaisuutta. Toisin sanoen, kun sanon rakastavani liikkumista, voi se tarkoittaa yhtä tai useampaa asiaa seuraavista: muuttamista (paikkakuntien vaihtaminen), liikkumista liikuntamuotona (lenkkeily maastossa tai vaikka ihan käveleminen pitkin kaupunkia – vaeltaminen suurena haaveena!), matkustamista (lentäminen, junalla matkustaminen, autolla ajaminen – lähes kaikki matkustamismuodot lukuun ottamatta busseja), opiskeltavan alan vaihtamista (olen opiskellut n+1 alaa ja sen huomaa – tulen valmistumaan ensimmäiseen ns. kunnon ammattiin vasta 28-vuotiaana), työpaikan vaihtamista (haluaisin taas lähteä suuntautumaan erityyppiselle osa-alueelle),  jossain muotoa koskettaa ihmissuhteitakin (tämän voin selittää vaikka omassa päivityksessä), organisointia (halu muuttaa ja järjestellä asioita aina uudelleen,  ks. alkuteksti) ja elämän tapahtumia (pidän erilaisista ihmiseloon kuuluvista muutoksista ja tapahtumista – juhlien järjestäminen ja lahjojen suunnittelu erityismainintana, josta olen myös saanut kiitosta).

Olisi kiva joskus kysyä vanhemmiltani, olenko aina ollut tällainen ikiliikkuja. Muistan olleeni kyllä suhteellisen aktiivinen, mutta kun ei ole suurempia muistikuvia, niin en pysty sanomaan, olenko ollut liikkuva ja rasittava vai pelkästään rasittava. (Huom. sarkasmia tekstissä.) Jos en ole ollut syntymästäni asti tällainen, on minulla varmasti ollut taipumus tähän, joka on sitten päässyt nousemaan esille. Taipumuksen esilletuloon on uskoakseni vaikuttanut oma elämäntarinani ja perheeni kokemukset. Olen oppinut syntymästäni asti, että vain minä itse vastaan itsestäni ja hyvinvoinnistani – kaikki muu voi muuttua. Vaikka syntymäkotini sijainti on pysynyt koko tähänastisen elämäni aikana samassa paikassa, en koe juurtuneeni sinne. Tiedän kyllä, missä olen syntynyt, mutta en koe suurta vetoa sinne.

Tulen kyllä olemaan aina se pohjolan noita-akka. Veri vetää magneetin kaltaisesti vähintään Pohjois-Pohjanmaalle, ellei pohjoisempaakin. Pitää joskus käydä katsomassa millainen olo tulee, kun pääsen ihan pohjoiseen tutustumaan.

Joskus sitä sanotaan myös, että lapset rauhoittuvat, kun heitä liikutetaan tai heijataan (jotkuthan vauvat kuulemma nukkuvat autossa). On sanottu, että se voisi olla peruja äidin kohdussa olemisesta. Liekö sitten totta vai ei. En tiedä uskoisinko tätä omalle kohdalle. Mietinnän alla on sellainen ajatus, että on olemassa (toivon mukaan vielä hengissä) kulttuureja ja erilaisia heimoja, joiden elintapa on liikkuva. He eivät asu pysyvästi missään, vaan kulkevat ruokaa ja suojaa etsien sekä ihan liikkumisen vuoksikin. (Toki syitä on monia muitakin, mutta muutama mainitakseni.) Hippiäispuoleni sanoo, että olen saattanut jossain edellisessä elämässäni kuulua sellaiseen heimoon.

Käytännössä tässä kun istun junassa, nautin siitä olosta, joka tulee kyllä liikkumisesta, vaikka fyysisesti istun tässä paikallaan penkilläni. Se tunne, kun juna liikkuu, on hyvin rauhoittava ja innostava yhtä aikaa. Olen menossa kohti uutta ja tuntematonta. Vaikka suunnitelmia on ja tiedän mitä suurin piirtein pitäisi tapahtua ja kenen kanssa, niin koskaan et voi täydellisesti tietää tapahtumien kulkua. Sitä on hankala selittää, mutta itsessään jo liikkuminen, vaikka vailla päämäärää, antaa minulle elinvoimaa.

Olen vuosien saatossa oppinut hillitsemään tätä viettiäni. Päätin aikoinaan, kun aloitin sh-opinnot, että opiskelen sen loppuun samassa koulussa. Halusin nähdä, kykenenkö siihen. Näin valmistumisen kynnyksellä täytyy sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Toki olen muuttanut kaupungin sisäisesti kolme tai neljä kertaa (riippuen laskemistavoista), mutta silti, olen pysynyt samassa kaupungissa. Voisin yrittää selittää muuttamisiani kämppiksen saapumisella elämääni tai muulla, mutta fakta on se, että löydän aina syyn. Nyt olen erittäin innoissani tulevasta muuttamisesta Helsinkiin, vaikka tässä muut elämänhallinnan osa-alueet yhdessä muuttamisen kanssa väsyttävät ja aiheuttavat hieman stressiä. Valmistumisen jälkeen olen päättänyt sallia kulkuripuolelleni enemmän vapautta. Katsotaan minne kaikkialle päädynkään.

Minulla tämä ominaisuus näkyy vahvasti muuallakin kuin pelkästään siellä, mitä fyysisesti teen. Pidän siitä, että saan suunnitella, luoda uutta, muokata ja muuttaa. Spontaanius ja impulsiivisuus ovat aina olleet osa minua. Muistan vielä, kun muutin ensimmäisen kerran omilleni Hämeenlinnaan. Muut ihmettelivät sitä, kuinka uskalsin muuttaa kaupunkiin, josta en tunne ketään. Minä vain nautin tunteesta, että pääsin kohti jotain tuntematonta ja uutta. Toki jännitin, mutta se kuuluu yhtenä osana koko pakettiin. Olen myös lähtenyt miehen perään Saksaan asti, vaikka en ollut ehtinyt häneen tutustua kunnolla. Jälkikäteen voisi sanoa, että hauskinta siinä oli tunne uudesta suhteesta, uudesta maasta ja uusista mahdollisuuksista. Kun ei tiedä mitä kaikkea voi tapahtua. Sama juttu on ihan vaikka kirjoittamisessa. Rakastan muokata, kirjoittaa uudelleen ja suunnitella. Nyt kun olen päässyt liikkumisen makuun taas, niin kirjoittaminenkin sujuu ihan eri sävelillä kuin aikaisemmin.

Kirjoitan palolla tätä tekstiä liikkumisesta. Se on niin suuri osa minua, oikeastaan elän tästä. Elän liikkumisesta. Tiedostan kuitenkin hyvin, että tämä ominaisuuteni tai elämäntapani – kummaksi haluaa sanoa – ei ole pelkästään positiivinen asia. Monet läheiseni ovat joutuneet ”opettelemaan” tämän tapani ja sopeutumaan siihen. Ei ole varmastikaan helppoa, kun olen koko ajan menossa tai tulossa jostain ja olen suunnittelemassa jo kolmatta. Sähellän toisinaan kuin adhd-diagnoosin omaava ihminen, ideoin ja teen tuhatta asiaa yhtä aikaa.

Tämä ominaisuus on epäsopiva jossain muotoa erään ihmissuhteisiin liittyvän tärkeän asian, sitoutumisen, kanssa.  Pyydänkin tässä anteeksi niitä ongelmia, joita se on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan. Jos katsotaan normaalia ihmiselon kulkua, niin ongelmia tulevaisuudessa tulee olemaan esimerkiksi parisuhteen ylläpitämisessä ja perheen perustamisessa. Saa nähdä kuinka paljon ominaisuuteni vaikuttaa ja paljonko olen valmis itse tarvittaessa sopeutumaan ns. normaaliin elämänkulkuun. Voihan se olla, että vanhemmiten tämä rauhoittuu – tai sitten ei. (Jos minulta kysytään, niin jos vain aivot pelaavat ja pystyn kommunikoimaan tämän fyysisen maailman kanssa mitenkään, tulen kyllä liikkumaan vaikka pyörätuolissa vanhana mummona.)

Onhan tässä sekin asia löydettävissä ja tarvittaessa analysoitavissa, että olenko vain pelokas pysymään paikoillani ja sitoutumaan? Pelkäänkö mitä se voi tuoda tullessaan?

Onneksi minulla on kuitenkin uskomaton lähipiiri, joka kestää minua tällaisena kuin olen. Fyysisesti juureni ovat pohjoisessa, mutta henkisesti kotini on läheisteni parissa. Te olette minun kotini. Kun tiedän teidän olevan vierelläni, sydämeni saa rauhan.

..ehkä on vain tarkoitettu, annettu tehtäväkseni olla ikuinen kulkuri, samooja, hyvine ja huonoine puolineen?

- N

P.S. Yhtäkkiä mieleeni välkähti ajatus siitä, että miksi olen välillä kokenut olevani ns. kotihiiri? Ideoita ja ajatuksia tuli mieleen useita, mutta taidan niistä kirjoittaa myöhemmin, jos muistan, koska tämä on jo valmiiksi romaanin pituinen postaus. Hmh. Palailemme linjoille taas myöhemmin.

Rakkaudesta

[Lupailin eräälle ystävälleni, että saattaisin kirjoitella tänne taas päivitystä, joten pitää se lupaus pitää. Tämä on nyt omistettu sinulle rakas ystäväiseni.]

Olen kirjoittanut tänne blogiin neljä luonnosta pääteemana rakkaus. Mielestäni hyvin hauskaa tässä on se, että minähän olen tunnettu kyynisyydestäni ja pessimistisyydestäni ja nyt pitäisi kirjoittaa jotain hienoa rakkaudesta?

Vaikka olenkin kyyninen ja pessimistinen ja tulen sitä aina olemaan, ei se tarkoita toisaalta sitäkään, etteikö näiden kuorien alla olisi rakkautta kaipaava ja sitä jakava ihminen. Periaatteessa itse rakkaus ei taida olla kovin erikoinen ja monimuotoinen, luulen, että se muotoutuu erilaiseksi, kun se menee ihmisten läpi. Suodattuu.

Jos ajattelen rakkautta universaalina asiana, on se positiivista energiaa, välittämistä, rakkautta kaikki olentoja ja olioita kohtaan. Sitten kun mennään yksilölliselle tasolle, näen siinä olevan neljää (tai viittä) eri tasoa: lähimmäis- ja kaveritaso, ystävätaso ja parisuhde. Jokainen voi omalle kohdalleen miettiä noiden tasojen eroa tai miten itse käsittää ihmissuhde"tasoja".

Monet voisivat sanoa, että lähimmäistaso on sellainen, jossa on kysymys enemmän välittämisestä kuin rakkaudesta. Parisuhteessa alussa olisi enemmän ihastumista ja rakastumista kuin rakkautta. Katson kuitenkin, että kaikki nämä lähtee rakkaudesta: rakkaus on oma pakettinsa, josta lähtee eri muotoisia ja eri tavoin ilmenevää rakkautta. Ihastuminen, rakastuminen, välittäminen, rakastaminen ym. - kaikki ne ovat rakkautta.

Rakkaudella on sääntöjä tai mielestäni yksi pääsääntö: sitä ei saa yrittää sitoa. Rakkaus on yksi osa tätä eloa ja se voi tulla esiin yllättävillä tavoilla ja silloin kun sitä vähiten odottaa. Joskus se tulee esille vaikeissa tilanteissa, esimerkiksi kun huomaat, että olet vaarassa menettää jonkun ihmisen, vaikka vakavan sairauden takia tai onnettomuudessa. Se muistuttelee läsnäoloaan silloinkin kun sitä vähiten kaipaat - tästä minulla on eniten kokemusta. Olen huomannut monet kerrat, kun olen ollut tässä elämänpyörässä siinä vähemmän mukavassa vaiheessa, kuinka löytyy niitä kultaisia ihmisiä - lähes tuntemattomiakin - jotka tavalla tai toisella kertovat tai osoittavat välittävänsä. Silloin kyllä tekisi mieli näyttää keskisormea maailmankaikkeudelle, koska haluaisi vaan maailman olevan kylmä ja musta paikka. Hetken kuluttua olet erittäin kiitollinen. Minulla on ollut uskomattoman paljon näitä ihmisiä, joita kaikkia haluaisin kiittää sydämeni pohjasta.

Rakkaudella on se puoli, että jos yrität sitä sitoa, se voi karata tai yrittää kadota pitkäksi aikaa. Olen toisinaan yrittänyt sitoa ystäviäni niin, etteivät saa tehdä tiettyjä asioita, koska minä sanon niin ja määrään vedoten ystävyyteemme. Olen yrittänyt sitoa heitä sen takia, että olen heidän ystävänsä ja välitän heistä. Maailmankaikkeudelle kiitos, että tärkeimmät heistä ovat vielä ystäviäni. Ja anteeksi siitä, olen joskus yrittänyt tehdä sellaista. Toisaalta rakkaudelle ominaista on sekin, että se koettelee meitä. Se koettelee sitä ihmistä, jolle tulee uutta rakkautta, mutta myös hänen lähipiiriään. Se vaatii ihmisiltä. Rakkaus on tässä ja nyt - samaan aikaan se vaatii myös tahtotilaa kaikilta.

Rakkauden pitää antaa olla vapaa. Kun päästät sen vapaaksi, se pystyy hengittämään ja silloin se tulee luoksesi ja pysyy luonasi. Se vaatii sinulta paljon, mutta myös antaa paljon. Se vaatii sen, että päästät irti ja annat elämän viedä.

Irtipäästäminen voi olla hyvin hankalaa ja vaativaa, me ihmiset kun haluaisimme, että elämä kulkee tietyllä tavalla ja pysyy muuttumattomana. Haluaisimme niin määrätä, miten tämä elämä menee. Me elämme paljon menneisyydessä - kuten allekirjoittanut valitettavan usein - tai murehdimme tulevaisuutta, kun meidän pitäisi elää tässä ja nyt. Kun esiin tulee uusi rakkaus (ystävä, kaveri tai mahdollinen parisuhde jne.), meissä herää pelkoja ja muistoja menneisyydestä.  Katsomme uutta tilannetta niiden lasien läpi ja unohdamme elää siinä hetkessä. Tuomme vanhat peikkomme uusiin tilanteisiin ja peikkojen kanssa yritämme kahlita ja tehdä tilanteesta hallittavamman.

Otamme menneisyydestämme peikot ja pelkäämme niiden kanssa tulevaisuuden mörköjä.

Ihminen elää paljolti pelkojensa kautta, kun meidän pitäisi elää välittämisen ja rakkauden kautta. Pelkäämme monia asioita: menettävämme toisen ihmisen rakkauden takia, menettävämme elämänhallinnan tunteen, pelkäämme rakkauden katoamista, muuntumista. Faktahan vain on se, että elämä muuttuu halusimme sitä tai emme ja rakkaus on muuttuvaista. Jos otetaan nyt esimerkiksi rakas kämppikseni J (tiedän että tykkäät olla esillä "julkisuudessa" ja vieläpä esimerkkinä ;), niin meidänkin välimme ovat hyvin paljon muuttuneet. En osaa sanoa Jn puolesta, mutta omasta puolesta voin sanoa, että meidän ystävyys on syventynyt hyvin paljon vuosien myötä. Aluksi en tahtonut uskoa, että sellaista yhteyttä ja ystävyyttä voi olla, joka vieläpä kestää (menneisyyden kautta eläminen, peikot mukana). Olen häntä käskenyt häipymään elämästäni useamman kerran. Olemme yhdessä käyneet uskomattomat elämän pyörteet läpi ja olemme puolin ja toisin (tai enemmänkin minä) testanneet ystävyyttämme ja toisen välittämisen tasoa. Ennen tarvitsin enemmän sitä osoitusta, että toinen on ja pysyy, välittää edelleen. Testasin, kokeilin rajojani. Nyt en enää samalla tavalla tarvitse sitä tietoa. (Tiedän, mitä J ajattelet tässä kohdassa, joten voin sanoa, että kyllä vieläkin kaipaan sitä huomiota toisinaan, mutta se ei liity siihen, että epäilisin, että välittääkö toinen minusta.)

Jos otetaan toinen esimerkki, exäni V, joka ehkä toimii parempana kuvauksena. Olimme aikoinaan useita vuosia on/off-suhteessa. Hän taitaa olla ns. ensimmäinen oikea "rakkauteni". Eromme aikoihin tuli tilanne, ettemme voineet olla minkäänlaisissa väleissä. Rimpuilin sen asian kanssa kauan. Päästin irti, sorruin ja halusin puuttua asioihin, päästin irti, sorruin ja tipuin.. Lopulta, viime hetkillä sain otettua itsestäni sen verran irti, että tajusin päästää aikuisten oikeasti tilanteesta irti ja antaa aikaa. Kipua se vaati. Vuosia kului  monia ennen kuin pystyimme puhumaan ja käymään läpi suhteemme aikaisia asioita ja pyytämään toisiltamme anteeksi. Nyt olemme puheväleissä, emme jatkuvassa yhteydessä, mutta jos toiselle on asiaa, se onnistuu. Aikoinaan olimme yhdessä, nyt olemme hyvissä väleissä olevia exiä. Rakastin aikoinaan häntä kuin parisuhteessa kuuluukin, nykyään välitän hänestä erittäin paljon ja toivon hänelle kaikkea hyvää. Meillä tulee olemaan aina oma menneisyytemme ja yhteys, jonka vain me ymmärrämme. Irtipäästäminen hänen kohdallaan on tarkoittanut sitä, että rakkaus on muuntunut, mutta pysynyt välillämme.

Enkä koskaan oikeastaan usko siihen, että rakkaus kokonaan katoaa. Me ihmiset vaan teemme elämästämme niin hankalaa ja ongelmallista, että luulemme sen kadonneen tai tässä elämän monimuotoisuudessa "unohdamme", että mitä läheisemme oikeasti merkitsevät meille.

Jokaisen ihmisen kuuluu tehdä tässä elämässä virheitä, ilman sitä elämä ei olisi elämää. Sanoisin kuitenkin monille, että miettikää useita kertoja tekojanne, ennen kuin annatte mörköjenne ja peikkojenne yrittää hallita tätä hetkeä ja rakkautta. Tässä minullakin on - juuri tällä hetkellä - paljon oppimista ja toivon, että pystyn vielä korjaamaan jälkiäni.

Rakkaus on vapaaksi päästämistä, luottamista ja tässä hetkessä elämistä. Se muuntuu, mutta ei katoa. Jokainen voi vaikuttaa siihen, minkälaisten suodattimien kautta sen päästää elämäänsä.

Olen viime aikoina kuunnellut tätä kappaletta, koska omassakin elämässä on juuri tähän teemaan liittyviä muutoksia ollut. Kuunnelkaa: John Newman

Olkaamme yhteyksissä taas

- N

Katalysaattori - hyvästä vai pahasta?

Tiedättekö sen ihmistyypin, joka toimii ns. katalysaattorina muille? Se, joka saa ihmiset liikkeelle, kun he eivät muuten sitä tekisi. Katalysaattori laittaa pippaloita pystyyn, laittaa ihmisiä muuttamaan elämäänsä enemmän tai vähemmän pysyvästi. Hän toimii johtajana, vetäjänä.


Minä olen sellainen, hyvin usein monille ihmisille enemmän tai vähemmän aikaa.

Toisinaan se tuntuu myös olevan suuri taakka, jonka kantamiseen tarvittaisiin enemmän voimaa kuin itsellä olisi. Toisinaan se on mukavaa, että voi olla avuksi ja hyödyksi ihmisille. Tällä kertaa en vain jaksaisi sellaista. Olen hyvin hukassa nyt. Kaikki ns. elämänhallinnan osa-alueet ovat hukassa ja levällään. Toivoisin, etten olisi katalysaattori ja voisin itsekkäästi vain päättää häipyä karkuun ulkomaille ja kadota.

Nyt kaipaisin sitä johdatusta korkeammalta taholta, joka näyttäisi tien minne mennä.

Nyt kuuntelussa vain Linkin Park A Thousand Suns ja toivomusta, että töissä olisi sopivasti tekemistä, ettei ehdi ajattelemaan..

Palaillaan, kun saan taas ajatuksia ja intuitiota kasaan.

- N

Luonnoksista julkaisuun

Tervehdys taas :)

Olen kyllä tänne kirjoitellut paljon (tai no riippuu paljon-sanan määritelmästä), mutta en ole saanut julkaistua. Ennemmin on tahtonut olla tuo tallennus- kuin julkaisunappi käytössä. En tiedä mistä se oikein johtuu, mutta yritetään hieman taas parantaa. Tälläkin hetkellä minun tulisi kirjoittaa opinnäytetyötä ahkerasti, mutta sitä voin tehdä aamuvuorojen jälkeen tulevina päivinä, ellei nyt satu olemaan ihan tappovuoroja vaihtelun vuoksi.

Minulta meni rikki rakas "kelloni" eli toisin sanoen sykemittari, joka on toiminut enemmän kellona kuin alkuperäisessä tarkoituksessaan sykemittarina. Virallinen syy mitä luultavammin on liiallinen kulutus, mutta minulla on myös epävirallinen - tai hippimäisempi - syy mielessä. Olen paljon mennyt viime aikoina kellon mukaan. Kiirettä on pitänyt töissä, eilenkin tein 1,5 tuntia enemmän kuin oli vuorolistaan merkitty. Olen myös ollut hyvin suorituskeskeinen viime aikoina.

Toki tähän kaikkeen on ollut "järkevä" syynsäkin. Nimittäin jos haluan valmistua, niin tuo opinnäytetyö pitää tulla valmiiksi joskus. Siihen prosessiin on oma aikataulunsa, joiden puitteissa pitää mennä. Toisinaan opparin tekeminen kuitenkin menee liian tahkoamiseksi ja suorittamiseksi. Asioita voi tehdä monella tavalla, rennolla tai tappotahtisella otteella. Useimmiten itsellänikin kirjoittaminen sujuu paremmin, kun takaraivossa ei kolkuta se päällepäsmäri, joka kolkuttamisen lisäksi samalla huutaa, että pitäisi olla tehtynä jo enemmän.

Suoritus-, aika- ja tehtäväkeskeisyydestä ajattelin pysähtyä ja suuntautua kiitollisuuslinjalle. Katselin siskoni blogia, jossa hän oli bloginsa vuosipäivänä kiitellyt ihmisiä. Matkin nyt hieman häntä. Tänä kesänä jos milloinkaan sain hyvän opetuksen siitä, että koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu ja kauanko elämme täällä. Senpä vuoksi haluan kiittää spesiaaleja ihmisiä, jotka jostain syystä kestävät minua ja haluavat vapaaehtoisesti (lukuunottamatta siskoani, jolla on sukurasite tuomassa pakollisuutta ja velvollisuutta) viettää kanssasi aikaa.

Tässä tulee kiitosta (ei missään erityisessä järjestyksessä) :

Yhdessä: suurimman osan aikaa ihmettelen hyvin paljon, että miten te kestätte minua. Jos voisin, niin lahjoittaisin jokaiselle teistä Nobelin-palkinnon kärsivällisyydestä ja kestävyydestä. Ilman teitä en jaksaisi tätä ihmeellistä ja välillä niin tympeää maailmaa. Tuotte väriä maailmaani. Olette minun perheeni. Kiitos ja kumarrus.

Erikseen:

J - kuten sinulle tuossa vähän aikaa sitten sanoin: olen erittäin kiitollinen, että olet olemassa. Tällä hetkellä en tiedä mitä tekisin ilman sinua. Olen testannut tahallani ja tietämättäni testannut sinun kärsivällisyyttä hyvin monta kertaa, jos ajatellaan jo pelkästään kämppisaikaamme. Joskus mietin kyllä, että mitä sinä (ja monet muut, mutta erityisesti sinä, koska asut kanssani) näet minussa niin paljon, että haluat asua kanssani ja muutenkin kestät kahjoa ystävyyttämme.

Siskoni - olet monta kertaa sanonut, että haluat olla joskus se isosisko, jonka ansaitsen. Jos et tiedä, niin minulla on jo sellainen. En tarvitse toisenlaista siskoa, enkä edes haluakaan. Pian voisi käydä niin, että sitten vain minä edustaisin meidän hullua perhettä - mihin se ilo sitten katoaisi, jos sinusta tulisi ns. tavallinen? Olen erittäin ylpeä sinusta. Kiitos tuesta ja ymmärtämisestä - yhdessä kestetään mitä vain.

K - sinusta lähti tämä idea tähän kiitollisuuspostaukseenkin. Tiedäthän, että jos et menisi ja toteuttaisi juuri sitä mitä haluat, niin tulisin ja potkisin sinut tekemään niin? Enkä myös yhtään ihmettele sitä, että niin monet haluaisivat nähdä sinua - ota se kohteliaisuutena ja hymyile päälle. Olet ansainnut sen. Arvosta itseäsi enemmän ja aliarvioi itseäsi vähemmän. Kierrä ennen tapaamistamme maailma ja valloita kaikki ihmiset. Mikään ei muutu meidän välillä, vaikka välimatka olisi mikä.

M - Joskus aikoinaan kun tapasin sinut ensimmäisen kerran Zenossa, taisin pitää sinua sellaisena ihmisenä, jonka kanssa en voisi ystävystyä. Maailmankaikkeus oli vähän toista mieltä ja taisi näyttää minulle pitkää nenää - mistä olen kiitollinen. Tasapainotat hyvin minun hörhöpuoltani, tuot maantasalle aina kun siihen on tarvetta, mutta silti toimit myös monissa asioissa vertaistukena. Sinusta on hyvin moneksi, nainen.
Sen lisäksi olet vielä niitä hyvin harvoja ihmisiä, joiden kanssa jaksan (kestän) lähteä vaateostoksille!

A& K - teitä ajatellessa tulee kyllä hymy kasvoille. Olen joskus ollut teidän opettajana, mutta taitaa olla niin päin, että te olette opettaneet minua enemmän kuin minä teitä. Turhan harvoin olemme yhteydessä, mutta taitaa olla siinä sekin puoli, että ne toisenlaisetkin yhteyskanavat pelaavat meidän välillä. Minua on usein naurattanut se, että kun ollaan yhteyksissä, on siinä aika monesti jokin muistutus samaan aikaan minulle. Olette uskomattomia yhdessä kuin erikseen - pitäkää siitä kiinni ja jatkakaa samaan tyyliin.

T - olet elämäni mies, senhän sinä jo tiedät. Edelleen haluaisin muistaa sen päivän tai edes sen vuoden kun tutustuimme. Tietäisi kuinka monetta vuotta juhlimme yhteistä taivalta? Toisaalta vuosilla ei taida olla väliä vaan laadukkailla hetkillä, joita meillä jo on ja joita kertyy lisää koko ajan. Muistan ja pidän kiinni edelleen siitä lupauksesta, että jos kumpikaan meistä ei ole löytänyt ketään ennen keski-ikää (50?), niin menemme naimisiin ja perustamme kulissiavioliiton. Kukaan muu ei olisi siihen yhtä sopiva kuin sinä.

+ monet muut. Olette rakkaita ja tärkeitä. Kiitos teille, että olette elämässäni mukana.

- N.

Päivä itsensä kanssa

Joskus näitä päiviä tarvitaan. Kun ollaan vaan itsekseen. Oman itsensä kanssa ollaan vaan ja mietitään elämää ja sen menoa.

Tämä päivä on omistettu laiskottelulle, fyysiselle sellaiselle. Aamulla heräsin hitaasti ja torkuin pitkän aikaan ennen kuin jaksoin nousta ylös. Sen jälkeen katsoin leffan loppuun, sillä rakas koneeni ei eilen meinannut jaksaa pyörittää leffaa ilman ylikuumenemisen vaaraa. Mutta mikäs hätä tässä valmiissa maailmassa on? Katsoin leffan loppuun, muistelin ja unelmoin asioista. Leffa oli "vain" Yön ritarin paluu. Uskomatonta - omalla kohdalla ainakin- miten viihteelliseksi tarkoitutetusta elokuvasta voi saada syvällistä ajateltavaa. Lähdin miettimäään pelkoa. Mitä se oikeastaan on?

Pienenä pelkäsin pimeää, vanhempana olen saanut (vai hankkinut?) siihen kaveriksi korkean paikan kammon. Pitkään mietin tuota pelko asiaa elokuvan jälkeen ja lopulta laitoin verhon paikalleen ilman mitään ongelmia ja tuntemuksia pelostani. En usko, että pelkoni jäi taakseni tuon mietinnän jälkeen, mutta miettimään se laittoi.

Mitä siitä mietin?  Suurin mietintäni asiasta on tällä hetkellä se, että tarvitsemmeko pelkoa? Osaammeko toimia, jos meillä ei ole pelkoa taustalla? Joidenkin pelkojen on sanottu olevan alkukantaisia, esi-isiemme jättämiä muistoja heidän ajoilltaan. Jotkut jähmettymät pelon takia, jotkut saavat siitä energiaa, kääntävät sen voimakseen. Itse en ole koskaan antanut pelkojeni voittaa minua, mutta ne ovat siellä silti. Pitäisikö ne taltuttaa kokonaan, voiko niitä taltuttaa kokonaan? Ovatko pelot kavereita, ystäviä vai vihollisia? Ovatko pelot asioita, jotka laittavat meidät tekemään ja eteenpäin - vai niitä jotka estävät meitä elämästä?

Jään tätä nyt miettimään ja palaan seuraavassa postauksessa aiheen pariin.

- N

Edelleen elossa..

Vaikka se ei täällä asti näy.

Olen elossa ja suhteellisen hyvissä voimissa. Pientä ahdistusta on havaittavissa, joka ilmenee levottomuutena ja keskittymiskyvyttömyytenä. Ahdistus on taas seuraus aivojen ylityöllistämiselle tai normaalia suuremmalle työllistämiselle, kummin haluaa todeta.

Mikä sitten aiheuttaa aivojen ylityöllistymistä? Tulevaisuus, niin ironista kuin se onkin. Olen täällä sitä puhunut ja pyrin siihen aina muulloinkin, että elämä olisi tässä ja nyt. Ei mietittäisi liikaa menneitä eikä murehdittaisi tulevaa. Nyt olen tehnyt rikkomuksia omia periaatteita vastaan.

Onneksi aina pätkittäin on ratkennut pienet palaset tulevaisuutta ajatellen, mutta on tässä vieläkin suuria kysymyksiä myssyn alla mietinnässä ja toivoisin todella paljon, että omistaisin sen kristallipallon tai jotain muuta, jolla olisi helppo ennustaa.

Puhuin tänään kolme skypepuhelua, joiden jälkeen jäin miettimään tätä tulevaisuuden murehtimista. Totesin, että en voi tehdä enempää kuin parhaimpani ja sen jälkeen vaan elää tätä hetkeä ja olla murehtimatta. Asiat kun eivät siltikään selkene sillä, että murehdin päivät pitkät tulevaisuuden kuvia, jotka eivät välttämättä edes toteudu.

Pitää muistaa nauttia niistä hetkistä, kun ollaan tässä ja nyt - nautitaan elämästä sellaisena kuin se on. Kuten viime viikonloppuna sain elämääni lisää vuosia, jos vanhaan uskomukseen on luottamista. Nauroin kämppiksen kanssa yhden kokonaisen päivän ja sunnuntainakin, kun pelasimme Raymania. Suosittele ko. peliä kaikille, ainakin täällä se herätti nauruhermot henkiin.

Jos ei muuta, niin aina voi muuttaa omaa asennettaan elämää kohtaan. Toki rahasta sekä materiasta voi olla hyötyä ja apua moneenkin, mutta suurin juttu on se sisin ajatusmaailma.

Nauttia siitä aurinkoisesta ilmasta ulkona, kohteliaisuuksista, hyvästä palautteesta, viilentävästä tuulesta paahteessa tai ystävän läsnäolosta... tai jostain muusta, valitse itse.

Meillä loppujen lopuksi on kaikki hyvin, kunhan itse päätämme niin.

Näillä näkyminen voi tulla taas taukoa tälle kirjoittamiselle, sillä tässä on pyörittämistä näiden tulevien ja tämän hetkisten asioiden pyörittämisessä..

En ole teitä unohtanut kuitenkaan.

- N

Alive!

Eli elossa ollaan, vaikka päivityksiä ei ole kuulunut ties kuinka pitkään aikaan. Alunperin ei ollut tarkoitus päästää tällaista tapahtumaan, mutta elämä on muuttuvaista.

Pahoittelut siis lukijoille ja ystävilleni, joihin olen pitänyt ala-arvoisesti yhteyttä viime aikoina.

Syitä tällaiseen on monia. Minulla oli kolmen viikon harjoittelu äitiyshuollon puolella, joka aiheutti monenlaisia tunteita ja tilanteita, jonka vuoksi en jaksanut olla sosiaalinen. Sen lisäksi on henkilökohtaisella puolella tapahtunut enemmän tai vähemmän. Jossain välissä suunnittelin eräästä tapauksesta kirjoittavani tänne, mutta poistin sen nopeasti, sillä en halunnut tiettyjen ihmisten sattumankaan kautta lukevan tekstiäni - vaikka siinä ei ollut mitään "pahaa".

Elämä on heitellyt ja ajatuksia on ollut laidasta laitaan. Suurimmaksi osaksi elämä on ollut tasaisempaa, josta olen tyytyväinen. Olen saanut vaikeuksista huolimatta pitkällä aikavälillä tasoitettua tätä elämän vuoristorataa. Pessimisti-minä toki voisi tähän sanoa, että varmasti on vain tyyntä myrskyn edellä. Sen näyttää tulevaisuus, mutta tällä hetkellä oloni on suhteellisen tasapainoinen ja luottavainen.

Naurattaa tässä kirjoittaessa se, että olen monta kappaletta kirjoittanut, mutta en ole oikeastaan paljoa sanonut.

Tarkoituksena on kirjoitella tohon ravitsemus-blogiin paremmin samalla istumalla.

Tällaisen linkin haluaisin teille antaa, ihan ajatusten herättämiseksi. Voin seuraavalla kerralla kertoa vaikka omista tuntemuksista.

Olkaa hyvä:
Viimeiset sanani

Nauttikaa lämpimistä keleistä ja muistakaa tanssia siellä sateessakin.

- N

Uusiutumista

Lupailin jotain päivitystä tai uusiutumista tänne. Sitä myös saadaan, mutta se tulee enemmän käsiteltävien asioiden tiimoilta.

11.3 oli se hieno päivä, kun sain diagnoosin kivuilleni ja sen jälkeen enemmän minulla on ollut kivuttomia päiviä kuin kivuliaita, mikä on mielestä enemmän kuin suuri saavutus. Olen löytänyt sinänsä uuden tien, että tiedän mitä minun pitää tehdä, jotta voisin elää kivuttomana. Tällä hetkellä avainsana on se, mitä laitan suustani alas - eli ruoka ja sitä kautta ravitsemus on se a ja o. En voi syödä tällä hetkellä viljaa, sillä sitä syömällä saan heti itselleni kivut päälle. Tarkoituksena on nyt jättää toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi (ellei lopullisesti) viljat. Tulen kertomaan tästä ravitsemuspuolesta joitain ajatuksia ja siitä, miten näiden kipujen kanssa voi elää - sekä millaista on elää kipupotilaana.

Kävin perjantaina "normaaliin" tapaan psykologillani, jonka kanssa tulimme siihen tulokseen, että minun on parempi siirtää harjoitteluni, jonka olisi pitänyt alkaa tällä viikolla, niin myöhemmäksi. Syynä tähän on se, että olen mennyt uskomattoman tehokkaan lihamyllyn läpi ja selvinnyt siitä hengissä, mutta en ole saanut aikaa pysähtyä ja käsitellä. Aina kun yhdestä asiasta olen päässyt "yli" ja olen toivonut jatkavan normaalia arkea ja totutellen tapahtuneisiin asioihin - on jälleen kerran tullut uusi asia, joka on myllännyt elämääni. Välillä on tuntunut siltä, että olen ollut monen pyörremyrskyn keskellä.

Kuvaavinta elämästäni on se, että olen suossa, upottavassa sellaisessa, josta ei pääse omin voimin pois. Olen aina saanut jostain kiinni - oli se sitten toisen ihmisen tarjoamaa apua tai sitten itseni löytämä oksa- ja olen päässyt vähän ylös. Kun olen päässyt vähän ylös ja olen alkanut jo odottaa innolla, että pääsen pois, niin jokin tapahtuma tai ihminen on tyrkännyt minut takaisin. Olen löytänyt itseni aina sieltä suosta ja tuntuu, ettei jaksa edes enää yrittää pois. Turhauttaa. Yrittää aina vaan uudelleen. Enkä ole saanut mahdollisuutta miettiä, että miksi minut on tyrkätty takaisin avun tarjoamisen jälkeen tai jotain muuta on tapahtunut. Psykologi piti tätä hyvin kuvaavana ja monet ovat ymmärtäneet kun olen selittänyt tunteeni ja ajatukseni tämän avulla. Psykologi taisi sanoa, että minulta puuttuu toivo ja sen takia minun pitää ottaa aikaa, että saan rauhassa käsitellä asiat ja löytää innostusta elämään. Diagnosoin itselleni toisen puutteen.

Tarvitsen toivoa ja inspiraatiota. Mitä ihminen tekee ilman näitä?

Perjantain jälkeen, kun tein päätöksen jäädä pois harjoittelusta, löysin muutaman päivän hiljaiselon jälkeen vähitellen sitä mitä halusin: inspiraatiota. Sitä mitä haluan oikeasti tehdä. Sain siinä lisää oivallusta, syytä sille, miksi opiskelukin on tahmannut. En tällä hetkellä osaa käsitellä niitä ristiriitoja siinä, miten meille opetetaan ja miten itse ajattelen asioita. Tulen varmasti jossain muotoa tätä asiaa sivuamaan blogissani käsitellessäni muita aiheita.

Löysin inspiraatiota: ruoka ja ravitsemus. Olen vähitellen opetellut syömään uudella tavalla ja vallannut uusia osa-alueita. Kuinka moni tietää pekaanipähkinöistä tai maa-artisokasta? Haluan myös vahvistaa sitä puolta itsessäni, mitä on sen kivuttomuuden jälkeen ilmentynyt: hymy. Haluan hymyillä ja vuorovaikuttaa ihmisten kanssa, käytännössä se tarkoittaa keskustelemista. Haluan auttaa ihmisiä olemalla heille ihminen ja tarvittaessa tietolähde tai ainakin apuri. Olla tukena ja ihmisenä ihmiselle.

Tiivistettynä voi sanoa, että blogissa tulee olemaan hyppäyksiä muualle, mutta pääaihealueet ovat ravitsemus, kipu (-potilaana oleminen, hoitaminen ja sen kanssa eläminen) ja hyvinvointi.

En nyt lähde käsittelemään asioita kovin syvemmin, sillä muuten tästä postauksesta tulisi romaani, jota tämä on jo nytkin.

- N

Uusiutumista/päivitystä

Sen verran tänne kirjoittelen, että a) elossa ollaan b) blogi on päivittymässä samalla tavalla kuin "omistajansa" eli tiedossa on lähitulevaisuudessa muutoksia.

Tiedossa on ehkäpä vähäsen muutoksia aiheissa ja blogin kirjoittajan tietojen päivittämistä.

Katsellaan mitä tulevaisuus tuopi tullessaan ja odotellaan vähitellen saapuvaa kevättä iloisin mielin :)

- Noita

Rakkaille

Tämä teksti tulee julkiseksi kaikille, mutta tämä on nyt osoitettu ja omistettu lähipiiriini kuuluville. En ole kaikille jaksanut vastailla tai kovin olla yhteydessä - pahoitteluni siitä. Tiedossa pitkä postaus, mutta toivon, että jaksatte lukea. Toistoa ja kirjoitusvirheitä sitten saattaa hyvinkin löytyä, mutta ehkä sieltä jotain risukasan alta se pointtikin löytyy.

Kävin siis maanantaina erikoislääkärillä Oulussa, reumatologilla. Diagnoosiksi tuli fibromyalgia.Seuraava pätkä on suoraa lainausta Reuma-aapisesta.

"Fibro tarkoittaa sidekudosta ja myalgia kipua lihaksissa. Fibromyalgia aiheuttaa kipua lihaksissa ja sidekudoksissa. Tuki- ja liikuntaelimistön kipujen ohella potilaat kärsivät lepoa antamattomasta yöunesta ja heti heräämisestä alkavasta uupumuksesta. Lisäksi heillä on erilaisia psyykkisen ja neurologisen tyyppisiä oireita. Oireiden kuva ei ole yhteneväinen. Sen vuoksi usein puhutaan oireyhtymästä. On väärin kuitenkin väittää, ettei tällaista sairautta ole olemassa.

Fibromyalgia on yleisintä keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla naisilla. Arvioiden mukaan fibromyalgiaa sairastaa kahdesta viiteen prosenttia väestöstä. Lapsilla ja nuorilla sitä tavataan melko harvoin.
Syyt ja tautimekanismit

Fibromyalgian synnyn syytä ei tiedetä. Luultavasti oireyhtymän puhkeamiseen vaikuttavat monet tekijät, joiden seurauksena syntyy eräänlainen keskushermoston herkistymisilmiö. Usein oireiden alkaminen yhdistetään infektioon, vammaan tai muuhun kipua aiheuttaneeseen tilaan. Joskus paikallisena alkanut kipu muuttuu yleiseksi kipuherkkyydeksi. Esimerkiksi nivelreumaa sairastavilla on melko usein fibromyalgiaan sopivia oireita. Jotkut potilaat kärsivät yliliikkuvista nivelistä, ja joillakin oireyhtymään liittyy sosiaalisia tai psyykkisiä ongelmia. Fibromyalgiaa sairastavilla on usein myös muita sairauksia samanaikaisesti.

Yhdeksi fibromyalgian syyksi on epäilty pitkäaikaisen stressin aiheuttamaa pahaa mieltä ja ahdistusta. Stressin lähteenä voi olla toistuva ja jatkuva ulkoinen ärsyke, kuten stressiä aiheuttava työ, kiire, liikenne, melu, ihmissuhteet, rahahuolet tai työttömyys. Fibromyalgiaa sairastavilla onkin todettu samanlaisia hormonierityksen muutoksia kuin pitkäaikaisesta stressistä kärsivillä ihmisillä. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, onko stressi fibromyalgian syy vai onko stressi seuraus pitkäaikaisesta ja kivuliaasta taudista.

Unen vähäisyys tai huonolaatuisuus on tavallista fibromyalgiaa sairastavilla. Syvän unen aikana aivolisäke erittää kasvuhormonia, jolla on anabolista eli kudoksia vahvistavaa vaikutusta. Jos syvä uni puuttuu, kasvuhormonia ei pääse erittymään. Sairastuneilla on todettu kasvuhormonin erityksen vähenemistä. Fibromyalgian kaltaisia oireita on pystytty saamaan aikaan laboratorio-olosuhteissa, kun koehenkilöiden normaalia unta on häiritty.

Stressin, unihäiriön tai jonkin muun syyn aiheuttamat hormonierityksen häiriöt voivat vaikuttaa keskushermostoon siten, että kivun kokeminen voimistuu. Sairastuneet kokevat usein henkilökohtaiset ja sosiaaliset paineet ruumiillisina oireina, erityisesti kipuna.
Oireet

Fibromyalgian tärkein oire on kehon eri osissa tuntuva lähes jatkuva kipu, johon vaikuttavat erilaiset ulkoiset tekijät. Potilaat kuvaavat kipua kolottavana, jäytävänä, polttavana, kirvelevänä tai viiltävänä. Kipua pahentavat kylmä, kostea ja vetoinen ympäristö sekä psyykkinen stressi. Saunassa kipu lievittyy, mutta saunan jälkeen kivut pahenevat (saunakrapula).

Fibromyalgiaa sairastavilla väsymys, uupumus ja voimattomuus, turvotuksen ja puutumisen tunne ovat myös yleisiä. Tuki- ja liikuntaelimistön kipujen lisäksi heillä voi olla päänsärkyä, kuukautis-, maha- ja virtsaelinkipuja. Monet potilaat kokevat niveltensä turpoavan, vaikka lääkäri ei tällaista havaitsisikaan. Sairastuneet uupuvat ja väsyvät nopeasti henkisessä paineessa. Lähes kaikki potilaat kertovat kärsivänsä lepoa antamattomasta unesta.
Toteaminen

Fibromyalgian toteaminen perustuu potilaan kokemiin oireisiin ja lääkärin tekemään kliiniseen tutkimukseen. Tautia selvitettäessä on otettava huomioon suuri joukko muita sairauksia, jotka aiheuttavat kipuoireita. Muut samanaikaiset sairaudet eivät kuitenkaan sulje pois fibromyalgian mahdollisuutta.

Potilasta haastatellessa lääkäri kiinnittää huomiota erityisesti kivun käyttäytymiseen eri tilanteissa sekä unen laatuun. Lääkärin on oleellista havaita tietyt kivulle herkät pisteet kehossa. Jotkin kehon paikat ovat sormin painaessa erityisen arkoja. Fibromyalgia ei aiheuta muutoksia laboratoriotutkimusten tuloksissa.

Muita tutkimuksia tarvitaan etenkin suljettaessa pois joitakin uupumusta tai kipua aiheuttavia sairauksia, joita ovat anemia, kilpirauhasen toimintahäiriöt, polymyalgia rheumatica ja vaihdevuosiin liittyvät oireet. Nivelten yliliikkuvuus on myös syytä selvittää. Valitettavasti monet joutuvat loputtomaan kierteeseen erilaisia lääketieteellisiä tutkimuksia. Tätä on koetettava välttää.

Fibromyalgiaa sairastavilla todetaan usein muitakin toiminnallisia sairauksia, joita ovat esimerkiksi ärtyneen suolen tai virtsarakon oireyhtymä, endometrioosi, jännityspäänsärky, krooninen alaselkäkipu, jännityspäänsärky, uupumusoireyhtymä ja masennus. Erityisesti vanhemmilla ihmisillä fibromyalgia voi esiintyä samanaikaisesti esimerkiksi sepelvaltimotaudin, diabeteksen, nivelrikon tai nivelreuman kanssa. Tätä kutsutaan myös sekundaariseksi fibromyalgiaksi.
Hoito

Fibromyalgiaan ei ole olemassa tiettyä kaikille sopivaa ja tehokasta hoitomenetelmää, koska ilmeisesti sairauden syytkin ovat erilaiset. Potilaan omat kokemukset hoitojen vaikutuksista ovat tärkeitä. Monia potilaita helpottaa tieto siitä, että sairaus on yleinen eikä henkeä uhkaava. On helpompi sietää kipua, kun tietää, että ei ole yksin sairautensa kanssa.

Hoidon suunnittelun, toteutuksen ja seurannan perusedellytys on potilaan, lääkärin ja mahdollisesti omahoitajan tiivis ja luottamuksellinen yhteistyö. On tärkeätä katkaista tarpeettomien lisätutkimusten jatkuva kierre, joka kokemusten mukaan johtaa usein turhiin kirurgisiin toimenpiteisiin. Parhaiten fibromyalgiapotilasta pystyy hoitamaan perusterveydenhuollon lääkäri, joka tuntee hyvin potilaansa. Jos fibromyalgiaan liittyy vaikeaa uupumusta, masennusta tai muita psyykkisiä oireita, psykiatrin apuun turvautuminen on välttämätöntä.

Tiedon saaminen fibromyalgiasta on hoidon perusta. Potilaan on hyvä päästä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa fibromyalgiapotilaille tarkoitetulle kuntoutuskurssille. Tämä onnistuu yleensä ainakin työelämässä mukana oleville. Ryhmäopetuksesta on saatu hyviä tuloksia. Kursseilla vähennetään sairastamiseen liittyvää uupumusta, rohkaistaan itsehoitoon ja harjoitteluun. Stressin välttäminen ja mielihyvän lisääminen lämpimillä kylvyillä, hieronnalla ja muilla pehmeillä fysioterapian keinoilla sekä keskusteluryhmät ja psykologinen tuki toimivat yhtenä hoitolinjana. Joillekin sopii elimistön karkaisu kylmällä (avantouinti, kylmäkammio). Liikunta on keskeinen hoitomuoto. Se pitää aloittaa varoen. Sopivia liikuntalajeja ovat kävely, vesiliikunta, pyöräily, tanssi ja hiihto. Tieteellistä näyttöä on erityisesti sauvakävelyn ja Pilates-harjoittelun hyödystä. Liikunnan ajatellaan voimistavan elimistön omia kivun lievitysmekanismeja.

Lääkkeistä on jonkin verran apua muun hoidon tukena. Yhtään fibromyalgian hoitoon tarkoitettua lääkettä ei ole vielä kehitetty. Ensisijaisesti voidaan kokeilla unen laatua ja mielialaa parantavaa lääkettä kuten esimerkiksi amitriptyliiniä (Triptyl ym.). Lääkehoito on syytä aloittaa pienellä annoksella haittavaikutusten välttämiseksi. Lääkehoidon hyöty havaitaan vasta viikkojen käytön jälkeen. Tavallisista kipulääkkeistä on vain vähän apua, mutta joitakin auttaa parasetamoli. Tulehduskipulääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Hankalimmissa tapauksissa kannattaa kokeilla neuropaattisen (hermoperäisen) kivun hoitoon kehitettyjä lääkkeitä, pregabaliinia (Lyrica) tai gapapentiiniä (Gabrion ym.).
Ennuste

Fibromyalgian ennuste on hyvä, vaikka parantavaa hoitoa ei ole. Useimpien potilaiden oireet lievittyvät joidenkin vuosien kuluessa. Kivut alkavat vähentyä noin 60 ikävuoden jälkeen. Fibromyalgia ei johda pysyviin elinvaurioihin eikä varsinaiseen invaliditeettiin. Mahdollisuuksien mukaan on hyvissä ajoin huolehdittava sopeutumisesta työelämään. Esimerkiksi vuorotyö tai vetoinen työympäristö ovat oireita pahentavia tekijöitä. Monet joutuvat kuitenkin hakeutumaan eläkkeelle joko samanaikaisen muun sairauden tai vaikean fibromyalgian aiheuttamien psyykkisten oireiden vuoksi. Eläkkeistä päättävät viranomaiset ovat sitä mieltä, ettei pelkkä fibromyalgia ole pysyvän työkyvyttömyyden syy."

Lääkäri diagnosoi minulle yhden reissun aikana ko. oireyhtymän. Lääkäri katsoi täällä asuinseudulla tehdyt tutkimukset, kyseli minulta vielä lisätietoja ja tutki nivelet jne. Maanantaipäivän olin suurimmaksi osaksi helpottunut siitä, että minulla on todettu jotain. Eilen päivällä kävin vielä suhteellisen pirteänä ja tyytyväisenä kertomassa diagnoosista opettajille ja terkkarille, jotka ovat taistelleet minun kanssani näiden oireiden rinnalla. Mutta sen jälkeen kun pääsin kaupasta kotiin, niin romahdin.

Olen toki hyvin onnellinen siitä, että minulla on näille kivuille jokin nimi. Syy, miksi olen kipeä. Sen jälkeen tuli vain se suuri 'mutta'. Olen 26- vuotias ja sairastan kroonista eli pitkäaikaista oireyhtymää, johon ei suoranaisesti ole mitään lääkettä tai hoitoa. Olen opiskelemassa alalle, jossa suurin osa (ei kokonaan) työstä on vuorotyötä. Toki onneksi koko ajan tulee entistä enemmän valinnanvaraa.

En useimmiten toivoisikaan pikaista lääkettä tai hoitoa, sillä olen "turhia" toimenpiteitä ja lääkkeiden syöntiä vastaan. Mutta... Minulla olisi valmistuminen juuri tässä hyppysissä ja kivut pahimmillaan. Yksi lääke on kokeilussa, mutta välttämättä mistään pilleripurkista ei löydy apua. Liikuntaa pitää harrastaa, mutta pitäisi olla kestävyyttä sekä aikaa kokeilla ja löytää ne rajat, joiden puitteissa voin toimia - niin että kivut lievittyvät, mutta eivät pahene. Nimittäin niiden raja on hyvin veteen ja olosuhteisiin piirretty.

Tällä hetkellä hyvin ymmärrän niitä kroonisista kivuista kärsiviä ihmisiä - ja nykyään taidan kuulua heidän joukkoonsa enemmän tai vähemmän. On helppoa sanoa, että liiku ja syö hyvin jne. Silloin kun kivut ovat akuutimmillaan, niin se liikkuminen on mahdotonta. Kipeänä sitä ei välttämättä jaksa ajatella, että mikä nyt olisi sitä terveellisintä ja parhainta ruokaa. Parhaimmillaan kun en tahdo pystyä kirjoittamaan tai pitämään puhelinta kädessä - miten sitten pystyn keskittymään siihen, että mikä olisi terveellistä ruokaa, jota minun kannattaisi tehdä ja syödä? Sen jälkeen kun kivut ovat hellittäneet, pitäisi pystyä syömään kunnolla ja liikkumaan niissä sopivissa rajoissa, että kivut lievittyisivät, mutta eivät ärtyisi esim. kylmyydestä, tuulesta tai kosteudesta. Tiedän kyllä, että ne kivut jossain välissä hellittävät kun vain jaksaa puskea eteenpäin syöden hyvää ja liikkuen, mutta ensin pitäisi jostain löytää se voimavara, jonka avulla jaksaa taistella niiden pahimpien kipujen läpi.

Minä en ole vielä sellaista löytänyt.

Suruprosessissa on kolme vaihetta (riippuu mitä mallia katsoo): reaktio, käsittely ja sopeutumisvaihe. Itse olen jossain reaktio- ja käsittelyvaiheen välimaastossa. Tiedän, että jossain häämöttää ne päivät, jolloin pystyn elämään kipujeni kanssa, syömään ja liikkumaan oikein ja sopivasti - sekä elämää niin täysipainoista elämää kuin se vaan on mahdollista ja hyväksyen tämän koko oireyhtymän.

...Tällä hetkellä kuitenkin haluaisin vaan olla ns. aktiivinen syrjäytyjä. Haluaisin vaan paeta jonnekin maankoloon suremaan ja kitisemään sekä potkimaan puun juuria. Minulta on kysytty, että millaisia ne kivut ovat. Etsi kropastasi jokainen nivel ja pistä niihin jomottavaaa, polttavaa ja välillä pistelevää kipua, niin että tunnet jokaisen nivelesi, tiedät niiden jokaisen sijainnin tarkalleen. Sen jälkeen lisää siihen vielä se, että lihaksesi ovat myös kipeänä, jomottavat ja tulevat jo kipeäksi siitä, että vaistomaisesti jännitätkin niitä, kun muuallakin tuntuu kipua. Sekoita soppaan vielä sellainen kivun aste, jolloin tuntuu, ettet voi olla paikallasi tai liikkua. Pahimmillaan hengittäminenkin tuntuu sattuvan. Mausteena laita vielä ihon herkkyys (johtuu kohdallani ehkä dermografismista). Sen jälkeen pääsee aika pitkälle.

Kuten sanottua, tiedän, että pääsen tämän kanssa joskus tasoihin ja tiedän, että on hyvä kun on diagnoosi. Pahoittelen sitä, että olette joutuneet kuuntelemaan kivuistani ja muutenkin tapahtumarikkaasta elämästäni paljon. Ainoa asia mitä toivon, on se, että välttäkää sanomasta "kyllä se siitä", "kaikelle on tarkoituksensa" tai jotain muuta vastaavaa. Kuten sanottua, tiedän joskus tämän helpottavan ja joskus ehkä ymmärränkin tämän tarkoituksen, mutta sen sanominen ei auta tällä hetkellä yhtään ja aiheuttaa vaan entistä enemmän vitustusta. Jos joku ei tiedä mitä sanoa, niin älkää vääntämällä vääntäkö hienoja sanoja. En kaipaa sellaisia. Puhukaa vaikka omasta elämästä ja juorutkaa minulle. Vaikka olenkin paljon ollut epäsosiaalinen, niin ei se tarkoita, ettenkö välittäisi tai haluaisi kuulla ja kuunnella teidän asioista. Jos haluatte tietää diagnoosista tai jotain muusta, niin siitäkin saa kysyä, en pure, mutta äreä saatan olla.

Toki aina lahjukset kelpaavat ;) Unohtamatta sitten sitä tärkeintä, mustaa huumoria. Koettakaa muistaa, että tämän äreän ja kipeän minän takana on ihan normaali noita-akka - se sama vanha, joka ei kulu pois millään ja johon pätee lausahdus "mikä pahan tappaisi".

Sosiaaliset vuorovaikutustaitoni ovat sitten tällä hetkellä jossain taajuudella "öriöriöriäriajskltjlakjts" eli hyvin alkukantaisella tasolla. Muistakaa, etten pahalla tarkoita, jos ärisen. Yritän parhaani mukaan olla kiltti ja ymmärtäväinen. Tällä hetkellä en vaan jaksa ymmärtää oikein tätä maailman menoa.

- Noita-akkanne

P.S Te, joille olen linkittänyt tämän, niin muistakaa, että olette erittäin tärkeitä ihmisiä ja ilman teitä en varmaan olisi edes selvinnyt tähän asti.

Päivitystä

Pitäisi muistaa aina silloin kirjoittaa, kun oikeasti olisi jotain kerrottavaa. Kuitenkaan en ole "ehtinyt" (toisin sanoen välillä ollut laiskuutta, toisinaan ollut tekemistä, mutta teemat olisi voinut laittaa vaikka ylös..) ja nyt tässä sitä sitten kirjoitellaan tyhjästä tai ainakin melkein.

On tässä jotain tapahtunut: olen taas vähän onnellisempi, vaikka huonoja päiviä löytyy. Nivelkivut eivät minua nähtävästi täysin koskaan unohda ja sen lisäksi lääkärit pistivät minut verenluovutuskieltoon, kun rautavarastot niin matalalla. Eniten minua haittaavat nuo kivut, tällä viikolla tulivat niin pahasti, etten päässyt liikkumaan. Harvoin ne niin pitkälle pääsevät, mutta nyt piti sitten ihan kunnolla pysähtyä.

Olin juuri äsken kirjoittamassa, etten tiedä minkä takia piti pysähtyä, mutta tiedänhän minä. Meinasin huijata. Minulla on ollut viime viikkoina paljon tekemistä tämän koulun kanssa, kun sairaslomani loppui. Lähdin taas niin täysillä liikkeelle, etten muistanut olevani toipilas. Siitä aiheutui sitten, että minulla on ollut monta rautaa tulessa ja tuloksen voi aina välillä nähdä vaikka nivelkipuina, kun en tajua hiljentää.

Vähitellen sitä opitaan - tai sitten ei opita. On minulla ollut muutama todella huono päivä, jolloin olisin voinut vaan luovuttaa tämän elämän jollekin, joka on innostuneempi yrittämään ja jaksamaan eteenpäin kaikesta huolimatta. Minulla on se onni, että minulla on kämppiksenä rakkain ja monella tapaa läheisin ystäväni. Tässä tulee sinulle kiitos, jos tätä luet: kiitos. Ilman häntä en tiedä missä aina olisin, useimmiten varmaan kärsisin nykyistä pidempään noista olotiloista.

Kun tällä viikolla kärsin niistä nivelkivuista ja jouduin ottamaan s-lomaa, niin päätin, että lopulta ne hyvät ja positiiviset asiat voittavat. Toki pitää tuntea ne negatiivisetkin asiat ja käsitellä, mutta ne ei saada jäädä päällimmäisiksi tunteiksi.

Tässä on nyt todellakin paljon tekeillä, mutta en osaa nyt oikein niistä tänne vielä kirjoittaa. Kirjoittelen tarkemmin, kun asiat ovat oikeilla tahoilla käsitelty ja ei haittaa jos ne "paljastuvat" täällä.

Oivalluksia

Olen viime aikoina oivaltanut lisää itsestäni ja elämästä ylipäätään. Sain tällä viikolla saapumisilmoituksen paketista, jonka lähettäjänä näytti olevan äitini. Ystävieni tuella kävin hakemassa paketin, vaikka mietin sen sisältöä, tarkoitusta ja mitä kaikkea symbolista merkitystä siihen liittyy. Yritin ajatella psykologini sanomista (liittyen äitini s-postiin), että minun pitää itse valita suhtautumistapani ja toimia sen mukaan. Katselin paketin sisältöä ja myöhemmin tirautin muutaman kyyneleen ja laitoin viestiä ystävälleni ajatuksista mitä paketti herätti.

Nyt muutaman päivän aikana olen oivaltanut, että eniten minua ahdistaa se, ettei minua oikeasti ahdista. En ole ahdistunut vähään aikaan kunnolla niin, että olisin saanut fyysisiä oireita. Olen seesteisempi nykyään, vaikka ei minusta tietynlaisia piirteitä kokonaan saakkaan pois. Tämä voi tarkoittaa sitä, että olen aikuistumassa, kun kuulemma silloin pehmenee! Mutta uskoisin tässä enemmän olevan takana sitä, että olen käsitellyt asioitani aika kauan opintopsykologini kanssa.

Olen kuulemma hyvä tiedostamaan asioitani ja ajatuksiani - näin olen kuullut monilta tahoilta. Olen oppinut tiedostamaanki enemmän, mutta suurin työ on ollut poisoppimisessa ja uusien tapojen omaksumisessa. Tajuan enemmän kuin hyvin virheeni ja muut, mutta olen vain ollut huono saamaan muutosta aikaan. Nyt olen lyhyessä ajassa - riippuen toki lyhyen ajan määritelmästä - onnistunut muuttamaan ajattelu- ja toimintatapojani.

Kaipaan myös paljon tukea tai toivoisin sitä. Tiedän, että minulla on te rakkaat ystävät (jotka luette tätä blogia + ne, jotka eivät pääse tälle taajuuksille), mutta jotenkin tuntuu, että kaipaan ihmisiä, jotka potkii minua, kuuntelee minua ja välittää ajatuksistani. Huomaan, että melkein sen takia haluan itselleni ongelmia ja ahdistuneisuutta. Että saisin huomiota, tukea, välittämistä. Tätä kun jatkaa, niin pääsee siihen, että suurin ongelmani taitaa olla se, että en usko ihmisten välittävän - tai tarkemmin sanottuna pysyvän elämässäni vilpittömästi. En usko, että ihmiset haluavat olla minun kanssa vai koska välittävät minusta ja minun seurani kiinnostaa - sellaisena kuin sen tarjoan. Sen vuoksi kait nyt pelkäänkin, että opintopsykologini sanoo, ettei minun tarvitse käydä hänen luonaan.

Toki minulla on vielä käsiteltäviä asioita, ihan oikeita sellaisia ja opeteltavia asioita, mutta suurin osa murheista alkaa olla siinä vaiheessa käsiteltynä, että pitää vaan totutella tähän "uudenlaiseen" elämään. Sitten kun valmistun, niin lähden käsittelemään korkeanpaikankammoni pois. Enkä usko, että elämäni monimuotoisuus (kauniisti sanottuna se, että aina tapahtuu ja sattuu) katoaa kovinkaan paljoa. Uusia ongelmia tulee, mutta toivottavasti osaan käsitellä ne fiksummin eikä minun tarvitse sitten muutaman kymmenen vuoden kuluttua olla taas psykologin paikkeilla.

Tiivistettynä voisi sanoa se, että pelkään voida hyvin ja olla (lähes) ongelmaton, koska ajattelen silloin ihmisten katoavan ja lakkaavan välittämästä. Pelkään, etten ole kenellekään tärkeä ihminen.

Dg:na liika kiltteys

Kävin viime viikon perjantaina taas opintopsykologini luona (joskus niin ihmettelen, miksi hän ei ole ohjannut minua jo muualle) ja sain taas lisää oivalluksia.  Yksi suurimmista ongelmistani on liiallinen kiltteys ja se, että sallin sen itselleni. Tiedostan hyvin, että mitä haluaisin sanoa tai tehdä, mutta sitten huomaan tekeväni ja sanovani toista ja olen vihainen, ärtynyt ja suuttunut - itselleni.

Tästä esimerkkinä se, kun yritimme kaveriporukalla nähdä kotiseuduillani tuossa jokin aika sitten. Sanoin heille, että olkaa yhteydessä, ilmoitelkaa, miten teette ja vieläpä ajoissa. Minä kun en pääse täältä kovinkaan nopeasti kotiseudulleni. Miten sitten kävi? Puhuin siskolleni päivänä, jolloin olisi alunperin suunniteltu tapaamista kotiseuduille, että en suostu enää lähtemään matkustamaan näin lyhyellä varoitusajalla. Kaveri soitti ja totes, että he ovat samana päivänä menossa kotiseuduille, jos vaan saadaan kyydit ym. järjestymään. Mitä minä sanoin? Kiersin ja totesin, että jos todella ovat menossa sinne, niin kait minä sitten voin tulla ja vielä ärisin jotain siitä, että olisivat voineet hoitaa asian ajoissa. No, lopulta sitä tapaamista ei tullut, mutta mikä tässä opetuksena? Minä en osaa pitää rajojani ja olla "ilkeä".

Psykologi totesi, että olen jo lapsuudessa kotonani omaksunut sen uhrautuvan roolin ja sitä olen vienyt sitten mukanani moniin ihmissuhteisiin. Nyt sitten näin "vanhana" pitää opetella uutta. Kuten kämppikseni ehdotti, taidan aina välillä pitää sellaisia itsekkyyspäiviä. En kaikissa asioissa ajattele ensimmäisenä muita ja huomioi kaikkien muiden tahojen (jotka eivät välttämättä huomaa tai välitä ko. asiasta) mahdollisia ajatuksia ja tunteita.

Se on vaan niin karua, miten sitä on oppinut ajattelemaan automaattisesti ensimmäisenä muita. Jälkikäteen tajuaa mitä on tehnyt, miettii miksi tekee niin sekä toteaa, että se on typerää.

Lopullisena diagnoosina olen antanut tällaisen reseptin itselleni:  liiallinen kiltteys (rajojen puuttuminen), kontrollointi, uhrautuvaisuus, pelot maustettuna kultaisen keskitien löytämisellä ja itsensä etsimisellä tästä sopasta.