Suosittelen tätä erittäin lämpimästi kaikille - laittaa miettimään asioita ja omia ajatuksiaa, ajattelutapojaan.
Laittaa miettimään elämää.
http://areena.yle.fi/tv/1689294
26.12.2012
25.12.2012
Tätä ja tulevaa vuotta
Pahoitteluni siitä, että blogi oli hetkeen aikaa tauolla. Blogin pitäjä tarvitsisi taukoa, lomaa vähän kaikesta, joten sillä jäi tämäkin rannalle odottamaan vuoroaan.
Taukoa tästä blogista siivitti myös se, etten tiennyt mitä olisin tänne enää kirjoittanut. Tuli sellainen mietinnän paikka, että mitä haluan paljastaa muille ja mitä pitää itselläni. Ei koske pelkästään sitä, mitä kirjoitan täällä blogissa, vaan myös sitä, mistä asioista kerron ystävilleni. Ennen olen kertonut suurin piirtein kaiken, mutta viime aikoina on tullut tunnetta, että haluan pitää jotain ihan vain itselläni. Haluan pitää itselläni jotain omaa ja en (enää) koe tarpeelliseksi kertoa jokaisesta tapahtumasta (sekä ajatuksista) - niitä kun elämässäni riittää ihan tarpeeksi. Jos jätän muutaman välistä, niin tuskin siinä ystävät ja tuttavat menettävät paljoa! Ne tärkeimmät tulen kyllä aina tarinoimaan ja jakamaan muille.
Olen nyt tosiaan ladannut tämän joulun ajan akkujani ja tiivistänyt sekä nollannut vanhaa. Rankka vuosi on takana, mutta hieman näkyy tulevassa vuodessa valoa. Yritän lähteä positiivisella asenteella liikkeelle.
Haluan hyvässä seurassa katsella tähtitaivasta ja hymyillä. Ja vähän tanssia.
Tämä vuosi tiivistettynä: kiitos ystävät. En tiedä kuinka monta kertaa olen sanonut tai olen jättänyt sanomatta, mutta olette elämäni valoja ja enkeleitä. Rinnalla hetken kulkeneille tai niille, joiden kanssa on vain muutaman sadasosasekunnin verran elämän polut kohdanneet: kiitos teille, että olette olleet juuri siinä hetkessä. Monia kauniita hetkiä on jaettu.
Uskoisin blogin päivittymisen jatkuvan paremmalla vauhdilla tuossa ensi vuoden puolella, tosin voi ehtiä jokunen postaus vielä tämän vuoden puolelle. Sen elämä näyttää, nyt aion vaan nauttia elosta, ystävistä, hyvästä ruoasta, rauhasta, levosta, ilosta, hymyistä ja monista muista asioista.
Katsoin jokin aika sitten Seitsemännestä taivaasta (löytyy ylen sivuilta) Satu Salosen tarinan. Hän kertoi siinä, että pitää muistolaatikkoa. Siihen voi kirjoittaa hyviä hetkiä ja tapahtumia. Hän totesi, ettei hänen tarvitse käydä siellä - riittää tieto siitä, että sellainen on olemassa. Mielestäni erittäin kaunis ajatus. Joskus ne hyvät, kauniit ja iloiset muistot tuppaavat unohtumaan. Elämässä kuuluu kuitenkin olla niitä synkempiäkin tapahtumia, ajatuksia ja jaksoja. Uskon (jos niin voi sanoa) pimeään ja valoisaan puoleen - ilman toista ei ole toista.
Näillä ajatuksilla hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille tasapuolisesti.
Taukoa tästä blogista siivitti myös se, etten tiennyt mitä olisin tänne enää kirjoittanut. Tuli sellainen mietinnän paikka, että mitä haluan paljastaa muille ja mitä pitää itselläni. Ei koske pelkästään sitä, mitä kirjoitan täällä blogissa, vaan myös sitä, mistä asioista kerron ystävilleni. Ennen olen kertonut suurin piirtein kaiken, mutta viime aikoina on tullut tunnetta, että haluan pitää jotain ihan vain itselläni. Haluan pitää itselläni jotain omaa ja en (enää) koe tarpeelliseksi kertoa jokaisesta tapahtumasta (sekä ajatuksista) - niitä kun elämässäni riittää ihan tarpeeksi. Jos jätän muutaman välistä, niin tuskin siinä ystävät ja tuttavat menettävät paljoa! Ne tärkeimmät tulen kyllä aina tarinoimaan ja jakamaan muille.
Olen nyt tosiaan ladannut tämän joulun ajan akkujani ja tiivistänyt sekä nollannut vanhaa. Rankka vuosi on takana, mutta hieman näkyy tulevassa vuodessa valoa. Yritän lähteä positiivisella asenteella liikkeelle.
Haluan hyvässä seurassa katsella tähtitaivasta ja hymyillä. Ja vähän tanssia.
Tämä vuosi tiivistettynä: kiitos ystävät. En tiedä kuinka monta kertaa olen sanonut tai olen jättänyt sanomatta, mutta olette elämäni valoja ja enkeleitä. Rinnalla hetken kulkeneille tai niille, joiden kanssa on vain muutaman sadasosasekunnin verran elämän polut kohdanneet: kiitos teille, että olette olleet juuri siinä hetkessä. Monia kauniita hetkiä on jaettu.
Uskoisin blogin päivittymisen jatkuvan paremmalla vauhdilla tuossa ensi vuoden puolella, tosin voi ehtiä jokunen postaus vielä tämän vuoden puolelle. Sen elämä näyttää, nyt aion vaan nauttia elosta, ystävistä, hyvästä ruoasta, rauhasta, levosta, ilosta, hymyistä ja monista muista asioista.
Katsoin jokin aika sitten Seitsemännestä taivaasta (löytyy ylen sivuilta) Satu Salosen tarinan. Hän kertoi siinä, että pitää muistolaatikkoa. Siihen voi kirjoittaa hyviä hetkiä ja tapahtumia. Hän totesi, ettei hänen tarvitse käydä siellä - riittää tieto siitä, että sellainen on olemassa. Mielestäni erittäin kaunis ajatus. Joskus ne hyvät, kauniit ja iloiset muistot tuppaavat unohtumaan. Elämässä kuuluu kuitenkin olla niitä synkempiäkin tapahtumia, ajatuksia ja jaksoja. Uskon (jos niin voi sanoa) pimeään ja valoisaan puoleen - ilman toista ei ole toista.
Näillä ajatuksilla hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille tasapuolisesti.
3.12.2012
Itsetuntemus
Olen saanut paljon (tai muutamilta) palautetta, että olen ollut rohkea, kun uskalsin katkaista välit perheeseeni ja heittää pallon heille. Lähin tätä yksi ilta miettimään ja leikkimään taaksepäin. Lopulta päädyin itsetuntemukseen. Tunne itsesi - fraasi taitaa olla aika tuttu monille.
Mutta miten päädyin välien katkaisusta itseni tuntemiseen?
Voisin kertoa suurta tarinaa siitä, että miten kaikki on syntynyt 26 vuoden kuluessa, mutta se vasta vaatisi sen kirjan kirjoittamisen, joten jätetään se homma nyt tällä erää. Sen jälkeen kun otin elämääni vahvemmin mukaan henkisyyteen liittyviä asioita, olen tehnyt töitä itseni kanssa. Viime keväänä päättynyt sairastelu oli kuitenkin se toistaiseksi suurin urakka, joka kehitti ja muutti minua suuresti. Olen toisin sanoen opetellut uudestaan ajattelutavat ja oppinut tunnistamaan energioita ja tunnetiloja itsessäni.
Esimerkkinä tänä aamuna tapahtunut tapahtumaketju: herään harjoitteluun klo 6:00 ja huomasin vessaan mennessä, että kämppikseni on vielä hereillä. Olen (ollut välillä huolissani hänestä ja) muutenkin huolehtinut, enkä yhtään pitänyt siitä, että hän oli vielä tuohon aikaan hereillä. Herätin hänet nimittäin juuri eilen juuri sen vuoksi, että hän saisi unirytmiään takaisin. Joten aamulla kun huomasin, että hän on vielä hereillä, mietin, että pitäisikö minun sanoa mitä ja miten. Lopulta ärähdin hänelle ovenraosta, että kun kerran on niin paljon energiaa (=valvoa), niin voi sitten tänään tiskata.
Aamulla mietin pitkään ennen kuin sanoin mitään, sillä olen huomannut miettimisen poistavan paljon turhia sanoja. Tunnistin saman tien myös sen puolen itsessäni, joka haluaisi kontrolloida ja määrätä. Samalla kuitenkin siellä seassa oli kuitenkin sitä normaalia huolehtimista. Soppaan mahtui sekin, että tiedän hänen hyvin osaavan päättää itse nukkumisistaan ja koko elämästään. Tajusin senkin, että aamut eivät ole parhaimpiani kommunikointihetkiä, varsinkin kun on herännyt kylmästä huoneesta. Näin pienessä asiassakin löysin paljon puolia itsestäni. Tästä jos lähtisi vielä eteenpäin, niin voisi lähteä miettimään vaikka sitä, miksi haluan kontrolloida.
Juuri psykologilla olen käynyt läpi syitä, miksi haluan tehdä mitäkin, vaikka sitten sitä kontrollointia. Olen syvissä vesissä käynyt ne käsittelemässä ja nostamassa esille. Huomioitavaa tässä on kuitenkin mielestäni se, että olen tehnyt sen omasta halustani ja innostuksesta. En usko, että tällaisesta prosessista on välttämättä hyötyä, jos ei halua muuttua. Jos myöntää itselle, ettei halua muuttua, niin sen jälkeen voi miettiä syytä. Onko taustalla pelkoa, huonoja kokemuksia, tuen puutetta, jotain muuta? Joskus on otettava se potku persuuksiin ja kohdattava pelot.
En väitä, että itsensä kohtaaminen suoraan, ilman maskeja ja pinkkejä laseja olisi helppoa. Olen joutunut kohtaamaan ilkeitä asioita, joita on tapahtunut minulle ja joille ne voi mitään. Olen katsonut silmiin omia tekoja, jotka välillä ovat olleet niin ala-arvoisia, että on kestänyt pitkään ymmärtää ja antaa itselle anteeksi. Elämä on kuitenkin sen arvoista, että teoistaan kannattaa ottaa oppia (ja tarvittaessa muuttaa taktiikoitaan), mutta myös jättää ne käsittelyjen jälkeen taakseen. Menneisyydessä, katkeruudessa, surussa ja muissa negatiivissa asioissa saa välillä olla, mutta niiden kautta ei kannata elää.
Ennen kuin tein ratkaisuni perheeni suhteen, kävin keskusteluja terkkarin, psykologin ja muutamien perhetuttavien kanssa. Halusin sillä varmistaa, että ajattelutavassani ei ole mitään sekoamiseen viittavaa ja en nyt ole tekemässä mitään hätäratkaisua, kun en halua kohdata jotain. Psykologi totesi jälkikeskustelussa, että olen hyvin realistisesti käsitellyt asioita ja tiedostan mitä olen tekemässä.
En voi korostaa sitä enempää, että ilman itsetuntemusta en olisi kyennyt sellaiseen päätökseen. Väitän kuitenkin, ettei ihminen koskaan täysin tunne itseään, aina löytyy uusia puolia. Jälleen kerran saapuu se ajatusmaailman valitseminen kohdalle: miten käsittelet uudet puolet itsessäsi.
Piirteiden hyväksyminen tai jonkin asian hyväksyminen - ei välttämättä ole aina mikään lyhyin projekti. Jotkin asiat ovat helpompia käsitellä ja hyväksyä kuin toiset. Elämässä paljon on kyse kultaisen keskitien löytämisestä: ei saa elää menneisyydessä, mutta itsensä ja menneisyytensä on tunnistettava, jotta voi elää tässä hetkessä täysillä. Se on sitä kokeilemista ja omien rajojen etsimistä, mutta samalla se on sitä rajojen rikkomistakin. Mitä, milloin, miksi ja miten - sanat ovat hyviä kun on jokin ongelma tai asia, jonka haluaa muuttaa.
Näillä mietteillä jatkan taas tuota opiskelua ja palaan toivottavasti blogin pariin jo viikonloppuna :)
Mutta miten päädyin välien katkaisusta itseni tuntemiseen?
Voisin kertoa suurta tarinaa siitä, että miten kaikki on syntynyt 26 vuoden kuluessa, mutta se vasta vaatisi sen kirjan kirjoittamisen, joten jätetään se homma nyt tällä erää. Sen jälkeen kun otin elämääni vahvemmin mukaan henkisyyteen liittyviä asioita, olen tehnyt töitä itseni kanssa. Viime keväänä päättynyt sairastelu oli kuitenkin se toistaiseksi suurin urakka, joka kehitti ja muutti minua suuresti. Olen toisin sanoen opetellut uudestaan ajattelutavat ja oppinut tunnistamaan energioita ja tunnetiloja itsessäni.
Esimerkkinä tänä aamuna tapahtunut tapahtumaketju: herään harjoitteluun klo 6:00 ja huomasin vessaan mennessä, että kämppikseni on vielä hereillä. Olen (ollut välillä huolissani hänestä ja) muutenkin huolehtinut, enkä yhtään pitänyt siitä, että hän oli vielä tuohon aikaan hereillä. Herätin hänet nimittäin juuri eilen juuri sen vuoksi, että hän saisi unirytmiään takaisin. Joten aamulla kun huomasin, että hän on vielä hereillä, mietin, että pitäisikö minun sanoa mitä ja miten. Lopulta ärähdin hänelle ovenraosta, että kun kerran on niin paljon energiaa (=valvoa), niin voi sitten tänään tiskata.
Aamulla mietin pitkään ennen kuin sanoin mitään, sillä olen huomannut miettimisen poistavan paljon turhia sanoja. Tunnistin saman tien myös sen puolen itsessäni, joka haluaisi kontrolloida ja määrätä. Samalla kuitenkin siellä seassa oli kuitenkin sitä normaalia huolehtimista. Soppaan mahtui sekin, että tiedän hänen hyvin osaavan päättää itse nukkumisistaan ja koko elämästään. Tajusin senkin, että aamut eivät ole parhaimpiani kommunikointihetkiä, varsinkin kun on herännyt kylmästä huoneesta. Näin pienessä asiassakin löysin paljon puolia itsestäni. Tästä jos lähtisi vielä eteenpäin, niin voisi lähteä miettimään vaikka sitä, miksi haluan kontrolloida.
Juuri psykologilla olen käynyt läpi syitä, miksi haluan tehdä mitäkin, vaikka sitten sitä kontrollointia. Olen syvissä vesissä käynyt ne käsittelemässä ja nostamassa esille. Huomioitavaa tässä on kuitenkin mielestäni se, että olen tehnyt sen omasta halustani ja innostuksesta. En usko, että tällaisesta prosessista on välttämättä hyötyä, jos ei halua muuttua. Jos myöntää itselle, ettei halua muuttua, niin sen jälkeen voi miettiä syytä. Onko taustalla pelkoa, huonoja kokemuksia, tuen puutetta, jotain muuta? Joskus on otettava se potku persuuksiin ja kohdattava pelot.
En väitä, että itsensä kohtaaminen suoraan, ilman maskeja ja pinkkejä laseja olisi helppoa. Olen joutunut kohtaamaan ilkeitä asioita, joita on tapahtunut minulle ja joille ne voi mitään. Olen katsonut silmiin omia tekoja, jotka välillä ovat olleet niin ala-arvoisia, että on kestänyt pitkään ymmärtää ja antaa itselle anteeksi. Elämä on kuitenkin sen arvoista, että teoistaan kannattaa ottaa oppia (ja tarvittaessa muuttaa taktiikoitaan), mutta myös jättää ne käsittelyjen jälkeen taakseen. Menneisyydessä, katkeruudessa, surussa ja muissa negatiivissa asioissa saa välillä olla, mutta niiden kautta ei kannata elää.
Ennen kuin tein ratkaisuni perheeni suhteen, kävin keskusteluja terkkarin, psykologin ja muutamien perhetuttavien kanssa. Halusin sillä varmistaa, että ajattelutavassani ei ole mitään sekoamiseen viittavaa ja en nyt ole tekemässä mitään hätäratkaisua, kun en halua kohdata jotain. Psykologi totesi jälkikeskustelussa, että olen hyvin realistisesti käsitellyt asioita ja tiedostan mitä olen tekemässä.
En voi korostaa sitä enempää, että ilman itsetuntemusta en olisi kyennyt sellaiseen päätökseen. Väitän kuitenkin, ettei ihminen koskaan täysin tunne itseään, aina löytyy uusia puolia. Jälleen kerran saapuu se ajatusmaailman valitseminen kohdalle: miten käsittelet uudet puolet itsessäsi.
Piirteiden hyväksyminen tai jonkin asian hyväksyminen - ei välttämättä ole aina mikään lyhyin projekti. Jotkin asiat ovat helpompia käsitellä ja hyväksyä kuin toiset. Elämässä paljon on kyse kultaisen keskitien löytämisestä: ei saa elää menneisyydessä, mutta itsensä ja menneisyytensä on tunnistettava, jotta voi elää tässä hetkessä täysillä. Se on sitä kokeilemista ja omien rajojen etsimistä, mutta samalla se on sitä rajojen rikkomistakin. Mitä, milloin, miksi ja miten - sanat ovat hyviä kun on jokin ongelma tai asia, jonka haluaa muuttaa.
Näillä mietteillä jatkan taas tuota opiskelua ja palaan toivottavasti blogin pariin jo viikonloppuna :)
22.11.2012
Update part 2
Täällä ollaan taas. Viikko päättyi harjoittelussa ennalta aikaisemmin ja ei niin halutusti. Sain kuulla tänään, että huomenna paikalla ei ole kuin päivystysryhmä, joten pitää ensi viikolla ahkeroida entistä enemmän harjoittelussa - siis kohta melkeinpä asun sairaalassa :D
Mutta paljon on hienoja asioita tapahtunut: olen saanut positiivisia kokemuksia harjoittelussa ja olen opetellut uusia kohtaamistapoja pelkoihin tai asioihin, joiden suorittamiseen on kynnys suurempi. Kyse on sh:n kädentaitojen ja tietotaidon opettelusta, mutta se on hyvin sovellettavissa muuallekin. Myös nöyryyden ja kiitollisuuden muistaminen on taas listalla käytössä ahkerasti.
Sain tänään siis lääkäriltä kiitosta opparin aiheesta ja hän jopa lupautui, että saan olla asian tiimoilta häneen yhteydessä, jos tulee jotain ongelmaa. Siitä tuli oikein loistava mieli ja hyvällä tapaa sain lisää painetta siihen, että suoritan ja teen tuon opparin hyvin. Nöyryyttä ottaa vastaan hyvät asiat sellaisina kuin ne ovat - kuitenkin ilman antamatta niiden nousta päähän väärällä tavalla.
Kiitollisuus muistuttelee itsestään monien hyvien hetkien ja oivallusten kautta. Olen kiitollinen elämästä ylipäätään, mutta tänään oli kiitollinen siitä, että saan opiskella tällä alalla ja tehdä ihmisläheistä työtä. Olen kiitollinen siitäkin, että saan oppia. Kiitollinen olen siitäkin, että näen asialleen omistautuneita lääkäreitä, jotka saavat inspiroitumaan jostain tuberkuloosista!
Tarkoituksena taas alkaa syödä vähän paremmin ja järkevämmin, pääsi vajaan viikon ajaksi menemään huonomman puolelle. Ravitsemuksella on yllättävän suuri merkitys siihen miten se kroppa ja mieli jaksavat. Tulikin mieleeni, että voisi käydä hakemassa pakastimesta raakasuklaata. Suosittelen kaikille.
Viikonloppuna olen taas yksin kämpässä, joten tekemisen "puutetta" varmasti löytyy ja sitä mukaa voisi jotain teemaakin taas käsitellä eteenpäin :)
Mutta paljon on hienoja asioita tapahtunut: olen saanut positiivisia kokemuksia harjoittelussa ja olen opetellut uusia kohtaamistapoja pelkoihin tai asioihin, joiden suorittamiseen on kynnys suurempi. Kyse on sh:n kädentaitojen ja tietotaidon opettelusta, mutta se on hyvin sovellettavissa muuallekin. Myös nöyryyden ja kiitollisuuden muistaminen on taas listalla käytössä ahkerasti.
Sain tänään siis lääkäriltä kiitosta opparin aiheesta ja hän jopa lupautui, että saan olla asian tiimoilta häneen yhteydessä, jos tulee jotain ongelmaa. Siitä tuli oikein loistava mieli ja hyvällä tapaa sain lisää painetta siihen, että suoritan ja teen tuon opparin hyvin. Nöyryyttä ottaa vastaan hyvät asiat sellaisina kuin ne ovat - kuitenkin ilman antamatta niiden nousta päähän väärällä tavalla.
Kiitollisuus muistuttelee itsestään monien hyvien hetkien ja oivallusten kautta. Olen kiitollinen elämästä ylipäätään, mutta tänään oli kiitollinen siitä, että saan opiskella tällä alalla ja tehdä ihmisläheistä työtä. Olen kiitollinen siitäkin, että saan oppia. Kiitollinen olen siitäkin, että näen asialleen omistautuneita lääkäreitä, jotka saavat inspiroitumaan jostain tuberkuloosista!
Tarkoituksena taas alkaa syödä vähän paremmin ja järkevämmin, pääsi vajaan viikon ajaksi menemään huonomman puolelle. Ravitsemuksella on yllättävän suuri merkitys siihen miten se kroppa ja mieli jaksavat. Tulikin mieleeni, että voisi käydä hakemassa pakastimesta raakasuklaata. Suosittelen kaikille.
Viikonloppuna olen taas yksin kämpässä, joten tekemisen "puutetta" varmasti löytyy ja sitä mukaa voisi jotain teemaakin taas käsitellä eteenpäin :)
18.11.2012
Update
Kirjoitan näin pikaisesti tänne, tarkoituksena kohta mennä kämppiksen kanssa pelaamaan uusinta Haloa (4). Olen juuri tässä illalla tullut kotiseuduilta, jossa kävin tekemässä ehkä joidenkin mielestä raa'an teon. Viime viikon ja tämän viikon aikana tein sen päätöksen, että katkaisin toistaiseksi välini kotiin, lukuunottamatta siis siskoani. En täällä halua niin yksityistä asiaa alkaa käsittellä.
Tässä kohdin suurin kiitos kuuluu ystäville, jotka ovat olleet minun tukenani. J ja T - olette suurimpia rakkauksiani, jos ette ole tienneet sitä. (Tuossa tuli myös toinen tärkeä päivitys eli se, että olen saanut "takaisin" ystäväni T:n. Joskus pieni tauko voi tehdä hyvää.)
Huomenna minulla on alkamassa 11 viikon harjoitteluputki, joka kattaa 3 eri harjoittelua. Tiedossa on myös tekemistä opparin kanssa, sillä kävin pe keskustelussa ja nyt vasta alkaa itse työ, joten kiirusempaa voi pitää. Liian kiirettä en anna tulla ja uskoisin, että tuo kämppiskin kyllä sanoo, jos alkaa liian lujaa mennä.
Mutta pysykää linjoilla - päivittelen lähipäivinä paremmin taas :)
Tässä kohdin suurin kiitos kuuluu ystäville, jotka ovat olleet minun tukenani. J ja T - olette suurimpia rakkauksiani, jos ette ole tienneet sitä. (Tuossa tuli myös toinen tärkeä päivitys eli se, että olen saanut "takaisin" ystäväni T:n. Joskus pieni tauko voi tehdä hyvää.)
Huomenna minulla on alkamassa 11 viikon harjoitteluputki, joka kattaa 3 eri harjoittelua. Tiedossa on myös tekemistä opparin kanssa, sillä kävin pe keskustelussa ja nyt vasta alkaa itse työ, joten kiirusempaa voi pitää. Liian kiirettä en anna tulla ja uskoisin, että tuo kämppiskin kyllä sanoo, jos alkaa liian lujaa mennä.
Mutta pysykää linjoilla - päivittelen lähipäivinä paremmin taas :)
1.11.2012
Onnellisuus
Maanantaina onnistuin saamaan itselleni pitkään aikaan todella voimakkaat nivelkivut. Välillä olin niin kipeä, että en halunnut liikkua. Seuraavana päivänä soitin koulun terveydehoitajalta sairaslomaa ja sen jälkeen onkin päivät menneet lepäillen. Eilen aloin olla vähitellen jo paremmassa kunnossa, mutta pari päivää tuossa melkein sohvan pohjalla meni lepäillessä ja "sairastaessa".
Nuo kivut veivät nopeasti pohjalle, muistuttivat tärkeistä asioista. Muutaman kerran tuli kyyneltä vieritettyä kipujen ja koko tilanteen vuoksi. Olen kuitenkin aktiivinen ihminen ja minulle liikkumattomuus on pidemmällä aikavälillä suurta tuskaa. En myöskään voi kipujen aikana kirjoittaa vaikka tätä blogia, sillä jokainen nivel on kipeä ja kirjoittaminen ei auta ranteen ja käsien nivelten tilannetta. Viimeksi yhtä pahoja kipuja minulla oli keväällä.
Kivut tosiaan veivät sinne pohjalle ja pari päivää makasin sohvalla, katsoin televisiota ja mietin elämää. Keittiössä käydessäni saatoin katsoa ulos ja miettiä, että mitä järkeä tässä elämässä ylipäätään on. Mieli oli apea ja mietin, että minkä takia ylipäätään haluan nousta sieltä sohvalta ja nauraa, olla onnellinen ja iloinen - eikö olisi helpompaa vaan luovuttaa?
Yleensä olen onnellinen, iloinen ja tyytyväinen elämääni, mutta tosiaan tulee hetkiä, jolloin kyseenalaistan kaiken. Nyt olen jo lopettanut kyseenalaistamisen ja olen jälleen normaali itseni, jos niin voi nyt hienosti sanoa. Suurin oivallus mitä sain näinä kyseenalaistamisen päivinä on se, että onnellisuus on hetkissä. Onnellisuus ei ole tuolla kaukana tulevaisuudessa tai menneisyydessä ja menneisyyden haamuissa. Se on tässä ja nyt. Tähän mielestäni liittyy myös se, että osaa olla tyytyväinen siihen, mitä itsellä on, eikä vain haamuile menneisyyden tai tulevaisuuden perään.
Elämä on tässä ja nyt. Pitää nauttia jokaisesta hetkestä. Jos murehdit sellaisia asioita, joihin et voi vaikuttaa, voit kadottaa hyvin jotain silmiesi edestä. Joillekin asioille pitää antaa aikaa ja katsoa, että jos tulevaisuus vielä tulee eteen, niin siellä saattaa jotain ko. asialle tapahtua - tai sitten ei. Ei pidä liikaa tarttua yksittäisiin asioihin. Esimerkkinä voi olla vaikka se, että olen aina toisinaan ollut yhteydessä ehkä rakkaimpaan exääni. Voisin koko ajan miettiä, että mitä hänelle kuuluu, milloin voimme tavata ja mitä hän ajattelee minusta jne. Mutta samaan aikaan asun samassa asunnossa ihana ihmisen kanssa, joka on yksi läheisimmistä ystävistäni ja kantaa nimeä 'elämäni nainen'. Jos miettisin ja murehtisin minua ja exääni, saattaisin menettää hienoja hetkiä ystäväni kanssa - tai jonkun muun ihmisen kanssa. Joten nyt vaan nautin niistä hetkistä, mitä eteen tulee. Ehdin miettiä exääni liittyviä asioita sitten kun juttelen hänen kanssaan seuraavan kerran. Asiat tapahtuvat niin kuin niiden on tarkoitus.
Elämän ihanuus ja onnellisuus on hetkissä, kuten esimerkkinä hyvä musiikki: Linkin Park - Living Things.
Nuo kivut veivät nopeasti pohjalle, muistuttivat tärkeistä asioista. Muutaman kerran tuli kyyneltä vieritettyä kipujen ja koko tilanteen vuoksi. Olen kuitenkin aktiivinen ihminen ja minulle liikkumattomuus on pidemmällä aikavälillä suurta tuskaa. En myöskään voi kipujen aikana kirjoittaa vaikka tätä blogia, sillä jokainen nivel on kipeä ja kirjoittaminen ei auta ranteen ja käsien nivelten tilannetta. Viimeksi yhtä pahoja kipuja minulla oli keväällä.
Kivut tosiaan veivät sinne pohjalle ja pari päivää makasin sohvalla, katsoin televisiota ja mietin elämää. Keittiössä käydessäni saatoin katsoa ulos ja miettiä, että mitä järkeä tässä elämässä ylipäätään on. Mieli oli apea ja mietin, että minkä takia ylipäätään haluan nousta sieltä sohvalta ja nauraa, olla onnellinen ja iloinen - eikö olisi helpompaa vaan luovuttaa?
Yleensä olen onnellinen, iloinen ja tyytyväinen elämääni, mutta tosiaan tulee hetkiä, jolloin kyseenalaistan kaiken. Nyt olen jo lopettanut kyseenalaistamisen ja olen jälleen normaali itseni, jos niin voi nyt hienosti sanoa. Suurin oivallus mitä sain näinä kyseenalaistamisen päivinä on se, että onnellisuus on hetkissä. Onnellisuus ei ole tuolla kaukana tulevaisuudessa tai menneisyydessä ja menneisyyden haamuissa. Se on tässä ja nyt. Tähän mielestäni liittyy myös se, että osaa olla tyytyväinen siihen, mitä itsellä on, eikä vain haamuile menneisyyden tai tulevaisuuden perään.
Elämä on tässä ja nyt. Pitää nauttia jokaisesta hetkestä. Jos murehdit sellaisia asioita, joihin et voi vaikuttaa, voit kadottaa hyvin jotain silmiesi edestä. Joillekin asioille pitää antaa aikaa ja katsoa, että jos tulevaisuus vielä tulee eteen, niin siellä saattaa jotain ko. asialle tapahtua - tai sitten ei. Ei pidä liikaa tarttua yksittäisiin asioihin. Esimerkkinä voi olla vaikka se, että olen aina toisinaan ollut yhteydessä ehkä rakkaimpaan exääni. Voisin koko ajan miettiä, että mitä hänelle kuuluu, milloin voimme tavata ja mitä hän ajattelee minusta jne. Mutta samaan aikaan asun samassa asunnossa ihana ihmisen kanssa, joka on yksi läheisimmistä ystävistäni ja kantaa nimeä 'elämäni nainen'. Jos miettisin ja murehtisin minua ja exääni, saattaisin menettää hienoja hetkiä ystäväni kanssa - tai jonkun muun ihmisen kanssa. Joten nyt vaan nautin niistä hetkistä, mitä eteen tulee. Ehdin miettiä exääni liittyviä asioita sitten kun juttelen hänen kanssaan seuraavan kerran. Asiat tapahtuvat niin kuin niiden on tarkoitus.
Elämän ihanuus ja onnellisuus on hetkissä, kuten esimerkkinä hyvä musiikki: Linkin Park - Living Things.
24.10.2012
Psykologin jälkeinen aika, testi 1
Sain tänään ehkä maailman ihanimman viestin, joka vuorostaa liittyi taas vähän ikävämpään asiaan. Äitini laittoi viestiä, että hänellä on kasvain rinnassa, jatkossa on vielä lisää tutkimuksia. Nyt kotitilanne on taas uudelleen käynnissä ja minun pitäisi tässä tilanteessa pärjätä omillani, ilman psykologin tukea.
Onneksi on ystävät. Onneksi yksi läheisimmistä ystävistä on kämppis. Onneksi on ystäviä, jotka laittavat viestiä, että saa soittaa, jos siltä tuntuu.
Päivällä kun sain sen viestin äidiltä, en jaksanut mitenkään reagoida. Siskon soittaessa asiasta (luuli etten tiedä) olin sitten kärkäs ja suhteellisen rauhallinen. Jossain muotoa on se hyöty, kun opiskelee terveysalalle, niin pystyy realisoimaan asioita. Kuten se, että kasvain ei tarkoita syöpää. Soppaan lisämausteena tulee äidin kaksisuuntainen mielialahäiriö, näyttelemisen taidot, suurentamisen taidot ja monet muut enemmän tai vähemmän hienot ominaisuudet. Vuosien aikana tulleiden "turhien" ilmoitusten takia en osaa tähän nyt vielä kovin vakavasti suhtautua. Äidillä on monta kertaa ollut syöpää ja ties mitä muuta, mutta ne ovat olleet äidin omia keksintöjä tai suurentelua.
Jotenkin minusta on tullut kyyninen näiden perheasioiden suhteen. En kykene kovin suurta empatiaa tuntemaan, tietysti on eri asia, jos isälle (veljelle) tai siskolle jotain tapahtuisi. Toki olen surullinen nyt siskon puolesta, jolle tulee lisää mietittävää ja murehdittavaa sekä veljeni ja isäni puolesta, jotka ovat kotona taas ottamassa kaiken vastaan.
Ajoitus tälle oli vaan hieman huono (milloin ajoitus olisi hyvä?), sillä olen vasta aloittanut tämän elämän psykologi-reissujen jälkeen. Tarkoituksenahan oli kokeilla omaa eloa näillä uusilla keinoilla ja uudella minällä. Katsoo minkälaiset tuntemukset huomenna on, että pitääkö pyytää vähintää puhelinaika.
Kyyneltä jos toistakin on nyt tullut päästeltyä, mutta en kyllä tiedä tarkalleen mitä kyynelehdin. Nyt kun ois se punkkupullo varastossa, niin ottaisin lasillisen ja menisin parvekkeelle istumaan.
Jatkan myöhemmin tuota omaisena olemisen käsittelyä, tämä oli tällainen välipostaus. Testausta tulee, mutta tästä selvitään. Olen päättänyt niin. En mene enää vanhaan. Testaukset tulevat vaan silloin, kun itsestä tuntuu, ettei ole valmis. Jokaiselle tapahtumalle on tarkoituksensa.
Onneksi on ystävät. Onneksi yksi läheisimmistä ystävistä on kämppis. Onneksi on ystäviä, jotka laittavat viestiä, että saa soittaa, jos siltä tuntuu.
Päivällä kun sain sen viestin äidiltä, en jaksanut mitenkään reagoida. Siskon soittaessa asiasta (luuli etten tiedä) olin sitten kärkäs ja suhteellisen rauhallinen. Jossain muotoa on se hyöty, kun opiskelee terveysalalle, niin pystyy realisoimaan asioita. Kuten se, että kasvain ei tarkoita syöpää. Soppaan lisämausteena tulee äidin kaksisuuntainen mielialahäiriö, näyttelemisen taidot, suurentamisen taidot ja monet muut enemmän tai vähemmän hienot ominaisuudet. Vuosien aikana tulleiden "turhien" ilmoitusten takia en osaa tähän nyt vielä kovin vakavasti suhtautua. Äidillä on monta kertaa ollut syöpää ja ties mitä muuta, mutta ne ovat olleet äidin omia keksintöjä tai suurentelua.
Jotenkin minusta on tullut kyyninen näiden perheasioiden suhteen. En kykene kovin suurta empatiaa tuntemaan, tietysti on eri asia, jos isälle (veljelle) tai siskolle jotain tapahtuisi. Toki olen surullinen nyt siskon puolesta, jolle tulee lisää mietittävää ja murehdittavaa sekä veljeni ja isäni puolesta, jotka ovat kotona taas ottamassa kaiken vastaan.
Ajoitus tälle oli vaan hieman huono (milloin ajoitus olisi hyvä?), sillä olen vasta aloittanut tämän elämän psykologi-reissujen jälkeen. Tarkoituksenahan oli kokeilla omaa eloa näillä uusilla keinoilla ja uudella minällä. Katsoo minkälaiset tuntemukset huomenna on, että pitääkö pyytää vähintää puhelinaika.
Kyyneltä jos toistakin on nyt tullut päästeltyä, mutta en kyllä tiedä tarkalleen mitä kyynelehdin. Nyt kun ois se punkkupullo varastossa, niin ottaisin lasillisen ja menisin parvekkeelle istumaan.
Jatkan myöhemmin tuota omaisena olemisen käsittelyä, tämä oli tällainen välipostaus. Testausta tulee, mutta tästä selvitään. Olen päättänyt niin. En mene enää vanhaan. Testaukset tulevat vaan silloin, kun itsestä tuntuu, ettei ole valmis. Jokaiselle tapahtumalle on tarkoituksensa.
16.10.2012
Mielenterveyshäiriöt - millaista on olla omainen? (Osa 1)
Olen monena kertana käynyt ihmisten kanssa keskustelua siitä, kun perheessäni olen toinen "terveen" papereilla kulkeva ihminen. (Tämähän ei tarkoita sitten, ettenkö olisi erikoinen persoona ja sitä kautta hullu - virallista diagnoosia en ole vielä ainakaan onnistunut saamaan :P ) Isä on tämä toinen. Muutoin perheessäni on varmasti monien syiden takia onnistunut tulemaan hyvä määrä mielenterveyden häiriöitä. Äitini sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, veljeni sairastaa skitsofreniaa ja siskollani diagnooseina löytyy OCD ja syömishäiriö.
Tarkoituksena oli siis kirjoittaa siitä, millaista on olla mielenterveyshäiriötä (tai useampaa häiriötä) sairastavan ihmisen omainen. Ensimmäisenä huomionarvoisena asiana voisin sanoa sen, että jotkut kasvavat niiden keskellä ja toiset törmäämät näihin asioihin ensimmäistä kertaa vasta aikuisiällä, kun joku yhtäkkiä sairastuu. Itsehän kuulun tuohon ensimmäiseen ryhmään eli olen oikeastaan koko elämäni kasvanut mielenterveyshäiriöiden ja mielenterveyshäiriöisten keskellä - enemmän tai vähemmän. Näiden ryhmien välillä kokemuserot ovat varmasti jossain määrin erilaisia ja riippuen myös diagnooseista, mitä joku läheinen on saanut. Jokainen sairaus on erilainen ja jokainen ihminen on erilainen >> jokainen sairaus ilmenee ihmisissä eri tavoin, jolloin kokemukset ovat erilaisia. Moni muukin tekijä vaikuttaa kokemuksiin: onko omaisella sairaudentuntoa, suostuuko hän hoitoon, millaista hoitoa on tarjolla (tämän käsitän niin, että sairastunut saa hoitoa ja samalla omaisten PITÄISI saada tietoa ja tukea), miten muut ihmiset suhtautuvat sairauteen, millaisia ennakkoluuloja sairauksia kohtaan on itsellä ja muilla ja niin edelleen. Tätä listaa voisi sanoa melkein loputtomasti.
Huomionarvoista on sekin, että on varmasti tiettyjä tuntemuksia ja asioita, joita lähes kaikki omaiset käyvät läpi. Joten älkää ottako tätä suurena yleistyksenä vaan yhtenä näkemyksenä ja kokemuksena asiasta. Jos haluaa oppia enemmän tästä maailmasta ja lähellä on joku, joka voisi kertoa, niin kysykää hellä varoin. On ihmisiä, jotka haluavat tuoda näitä asioita esille ja puhua, mutta on myös niitäkin, jotka haluavat pitää asiat omana tietonaan/ perheen parissa.
Eilen siskon kanssa puhuessa siitä, miten olen kokenut hänen ja muun perheen sairastamisen, oli minun hankala sanoa miltä minusta tuntuu nähdä oireita ja elää kaiken tämän keskellä. Mielestäni psykiatri sanoi luennoilla hyvin: sairaus ei tarkoita etteikö voisi olla jotain muuta sairautta, mutta sairaus ei myöskään ole yhtä kuin persoona (ongelmallinen osa-alue on persoonallisuushäiriöt, mutta yleensä ajatus pätee aika hyvin).
Sitten sellainen asia, joka ehkä herättää ajatuksia ja mielipiteitä monissa. En toivo, että voisin poistaa siskoni tai muiden perheenjäsenteni sairauksia tai että voisin kärsiä/sairastaa ne heidän puolestaan. Perheeni on aina minulle rakas, vaikka miten päin sen asian kääntäisi. Taustalla on oma henkinen ajattelutapa.
Voisi ajatella niin, että meillä on lähtöruutu ja päämäärä. Jo lähtöruudusta saakka meillä voi olla useita reittivaihtoehtoja. Kun olen valinnut lähtöruudusta reitin A, voi kohta tulla risteys, josta voin palata reitille B, jatkaa suoraan tai mennä ihan uudelle reitille G. Toisin sanoen, teemme elämässämme paljon valintoja tietämättämme mihin se johtaa loppujen lopuksi. Emme voi nyt tietää millaista elämämme on tietyn ajan kuluessa, jos teemme tietyn valinnan. Aina on olemassa tekijöitä, jotka voivat muuttaa sen todennäköisimmänkin vaihtoehdon. (Tässä kohdin voisi pohtia monen blogipäivityksen verran sitä, ovatko jotkin asiat kohtaloa eli ennaltamäärättyä, sattumaa vai ihmisen valinnan tulosta. Tästä voin myöhemmin kirjoittaa oman päivityksen.)
Nyt siis en tarkoita, että olisin toivonut ja toivoisin perheenjäsenille näitä sairauksia tai jopa lisää sairauksia. Asia on vaan fakta siltä osin, että heillä on tietyt sairaudet ja minä en voi nitä poistaa tai sairastaa heidän puolestaan. Voin tukea ja auttaa heitä niillä keinoilla ja resursseilla mitä minulla on, sellaisena kuin olen. Jos surkuttelisin heidän sairauksiaan tai toivoisin, että voisin sairastaa ne heidän puolestaan tai poistaa sairaudet, niin kuluttaisin turhaan omia energioita ja voimavaroja ja se myös voisi heijastua heidän vointiinsa tavalla tai toisella. Tämän tilalle voin valita sen ajattelumallin, että tuen heitä resurssieni ja käytettävissä olevien keinojen mukaan. Resurssien ylläpito onkin melkein jo oma blogipäivityksen arvionen asia. Lyhyesti: pitää muistaa se muu elämä, josta saa iloa, kokemuksia ja niitä resursseja.
Seuraavassa päivityksessä käsittelen erityisesti jonkin perheenjäsenen sairautta näkökulmastani tai sitten jatkan vielä tällaisia yleisiä höpinöitä, kuten omaisen jaksamiseen tai ajattelutapoihin ym. liittyviä asioita.
Mutta ihan vikana asiana: miettikää ihmiset sitä, kun puhutte sairauksista: onko ihminen skitsofreenikko vai skitsofreniaa sairastava ihminen? Näissä on aikamoinen ero loppujen lopuksi. Välillä käytän itse vahingossa esim. sanaa skitsofreenikko, joten en syö, vaikka joku niin sanoisikin. Toisinaan käytän esim juuri tuota sanaa skitsofreenikko herättelemään ihmisiä.
Tarkoituksena oli siis kirjoittaa siitä, millaista on olla mielenterveyshäiriötä (tai useampaa häiriötä) sairastavan ihmisen omainen. Ensimmäisenä huomionarvoisena asiana voisin sanoa sen, että jotkut kasvavat niiden keskellä ja toiset törmäämät näihin asioihin ensimmäistä kertaa vasta aikuisiällä, kun joku yhtäkkiä sairastuu. Itsehän kuulun tuohon ensimmäiseen ryhmään eli olen oikeastaan koko elämäni kasvanut mielenterveyshäiriöiden ja mielenterveyshäiriöisten keskellä - enemmän tai vähemmän. Näiden ryhmien välillä kokemuserot ovat varmasti jossain määrin erilaisia ja riippuen myös diagnooseista, mitä joku läheinen on saanut. Jokainen sairaus on erilainen ja jokainen ihminen on erilainen >> jokainen sairaus ilmenee ihmisissä eri tavoin, jolloin kokemukset ovat erilaisia. Moni muukin tekijä vaikuttaa kokemuksiin: onko omaisella sairaudentuntoa, suostuuko hän hoitoon, millaista hoitoa on tarjolla (tämän käsitän niin, että sairastunut saa hoitoa ja samalla omaisten PITÄISI saada tietoa ja tukea), miten muut ihmiset suhtautuvat sairauteen, millaisia ennakkoluuloja sairauksia kohtaan on itsellä ja muilla ja niin edelleen. Tätä listaa voisi sanoa melkein loputtomasti.
Huomionarvoista on sekin, että on varmasti tiettyjä tuntemuksia ja asioita, joita lähes kaikki omaiset käyvät läpi. Joten älkää ottako tätä suurena yleistyksenä vaan yhtenä näkemyksenä ja kokemuksena asiasta. Jos haluaa oppia enemmän tästä maailmasta ja lähellä on joku, joka voisi kertoa, niin kysykää hellä varoin. On ihmisiä, jotka haluavat tuoda näitä asioita esille ja puhua, mutta on myös niitäkin, jotka haluavat pitää asiat omana tietonaan/ perheen parissa.
Eilen siskon kanssa puhuessa siitä, miten olen kokenut hänen ja muun perheen sairastamisen, oli minun hankala sanoa miltä minusta tuntuu nähdä oireita ja elää kaiken tämän keskellä. Mielestäni psykiatri sanoi luennoilla hyvin: sairaus ei tarkoita etteikö voisi olla jotain muuta sairautta, mutta sairaus ei myöskään ole yhtä kuin persoona (ongelmallinen osa-alue on persoonallisuushäiriöt, mutta yleensä ajatus pätee aika hyvin).
Sitten sellainen asia, joka ehkä herättää ajatuksia ja mielipiteitä monissa. En toivo, että voisin poistaa siskoni tai muiden perheenjäsenteni sairauksia tai että voisin kärsiä/sairastaa ne heidän puolestaan. Perheeni on aina minulle rakas, vaikka miten päin sen asian kääntäisi. Taustalla on oma henkinen ajattelutapa.
Voisi ajatella niin, että meillä on lähtöruutu ja päämäärä. Jo lähtöruudusta saakka meillä voi olla useita reittivaihtoehtoja. Kun olen valinnut lähtöruudusta reitin A, voi kohta tulla risteys, josta voin palata reitille B, jatkaa suoraan tai mennä ihan uudelle reitille G. Toisin sanoen, teemme elämässämme paljon valintoja tietämättämme mihin se johtaa loppujen lopuksi. Emme voi nyt tietää millaista elämämme on tietyn ajan kuluessa, jos teemme tietyn valinnan. Aina on olemassa tekijöitä, jotka voivat muuttaa sen todennäköisimmänkin vaihtoehdon. (Tässä kohdin voisi pohtia monen blogipäivityksen verran sitä, ovatko jotkin asiat kohtaloa eli ennaltamäärättyä, sattumaa vai ihmisen valinnan tulosta. Tästä voin myöhemmin kirjoittaa oman päivityksen.)
Nyt siis en tarkoita, että olisin toivonut ja toivoisin perheenjäsenille näitä sairauksia tai jopa lisää sairauksia. Asia on vaan fakta siltä osin, että heillä on tietyt sairaudet ja minä en voi nitä poistaa tai sairastaa heidän puolestaan. Voin tukea ja auttaa heitä niillä keinoilla ja resursseilla mitä minulla on, sellaisena kuin olen. Jos surkuttelisin heidän sairauksiaan tai toivoisin, että voisin sairastaa ne heidän puolestaan tai poistaa sairaudet, niin kuluttaisin turhaan omia energioita ja voimavaroja ja se myös voisi heijastua heidän vointiinsa tavalla tai toisella. Tämän tilalle voin valita sen ajattelumallin, että tuen heitä resurssieni ja käytettävissä olevien keinojen mukaan. Resurssien ylläpito onkin melkein jo oma blogipäivityksen arvionen asia. Lyhyesti: pitää muistaa se muu elämä, josta saa iloa, kokemuksia ja niitä resursseja.
Seuraavassa päivityksessä käsittelen erityisesti jonkin perheenjäsenen sairautta näkökulmastani tai sitten jatkan vielä tällaisia yleisiä höpinöitä, kuten omaisen jaksamiseen tai ajattelutapoihin ym. liittyviä asioita.
Mutta ihan vikana asiana: miettikää ihmiset sitä, kun puhutte sairauksista: onko ihminen skitsofreenikko vai skitsofreniaa sairastava ihminen? Näissä on aikamoinen ero loppujen lopuksi. Välillä käytän itse vahingossa esim. sanaa skitsofreenikko, joten en syö, vaikka joku niin sanoisikin. Toisinaan käytän esim juuri tuota sanaa skitsofreenikko herättelemään ihmisiä.
9.10.2012
Pysäkiltä terveisiä :)
Terveisiä kaikille taas täältä pysäkiltä! Tässä on eletty viimeisimmän blogipäivityksen jälkeen mielenkiintoista elämää ja erikoisia tapahtumia. Nivelkipujen kanssa olen suhteellisen sujut, en saa vain sairastua flunssaan tms. tai muuten ne iskevät. Onneksi on kuitenkin tarvittaessa lääke, joka auttaa sitten niihin nivelkipuihin, jos niitä sattuu nyt iskemään.
Tänään kävin myös toistaiseksi viimeistä kertaa opintopsykologin juttusilla - ja tähän tulokseen tultiin ihan yhteistuumin :) Tämä olisi melkein juhlan paikka. Tiivistettynä voisi sanoa näin: minulla on syntynyt lapsuudessa ja nuoruudessa kaksi roolia: pieni minä (jonka fyysiset tarpeet on tyydytetty, mutta ei psyykkisiä/henkisiä, josta on syntynyt "perusturvattomuutta") ja huolehtija minä (joka on huolehtinut, järjestänyt, organisoinut, kontrollin avulla yrittänyt pitää palikat käsissä). Olen käsitellyt näitä rooleja, menneisyyden asioita ja samalla luonut ns. uuden minän, joka toimii eri keinoin. Noita keinoja olen läpikäynyt psykologin kanssa yhdessä ja lähtenyt luomaan sitä aikuista ja itsenäistä (jossain muotoa riippumatonta) minää, joka kykenee pistämään rajoja ja tuntee myös nuo vanhat roolit ja tulee niiden kanssa toimeen (koska ei niistä koskaan eroon pääse, mutta ne eivät saa hallita).
Sitä ei uskoisikaan miten tuollaiset vanhat roolit vaikuttavat näin vanhempana. Olen tappanut useita ihmissuhteita roolien vuoksi. Välillä olen ihmissuhteista etsinyt niitä asioita, joita olen lapsena jäänyt vaille ja toisinaan olen tappanut ihmissuhteen, koska olen halunnut hallita asioita (parempi itse polttaa silta takana kuin tulla jätetyksi/hylätyksi). Joskus olen vielä ruokkinut omaa huolehtija-puoltani olemalla "vanhempi" toiselle. Useimmiten nämä piirteet ovat sekoittuneet aika kivaksi sekoitukseksi keskenään ja siitähän vasta loistavat ihmissuhteet on tehty. (Huomaa sarkasmi.)
Olen käynyt kyseisiä asioita läpi ja samalla vahvistanut alulla olleita käsityksiäni siitä, miten asioita pitäisi hoitaa. Hieman ennen opintopsykologille menoa olin jo vähäsen oppinut esimerkiksi käsittelemään ahditustilojani, mutta nyt minulla on vielä paremmat keinot. Tällä hetkellä olen kuin uudestaan kävelemään oppinut. Välillä haparointia ja kompurointia, mutta intoa jatkaa kävelyharjoituksia on.
Käytännön esimerkkinä voin sanoa sen, että tällä hetkellä olen tehnyt rajat sille miten, milloin ja millä tavalla olen yhteydessä äitiini. Pieni minä haluaisi yhä uudelleen yrittää saada äidiltään sitä, mitä on lapsuudessa jäänyt vaille. Huolehtija minä haluaisi olla mukana järjestämässä kotiseudulla olevan perheen ja äidin tilannetta ja huolehtia äidin voinnista sun muusta. Uusi minä on päättänyt pistää rajat sille, millä tavalla osallistuu perheen asioihin jne. Plus olen oppinut sen, että minä en voi parantua äidin puolesta ja ottaa hoitoja vastaan. Minä voin hoitaa vain oman osuuteni. Ei kannata huolehtia sellaisesta, mihin ei voi vaikuttaa.
Kävin tänään mielenkiintoisen keskustelun erään opiskelutoverini kanssa. Kävimme keskustelua siitä, että miten ihmisillä on vielä tänä päivänäkin kynnystä mennä psykologille. Meillä on mahdollisuus käyttää opintopsykologin palveluja ilmaiseksi. Jos on mahdollisuus käyttää tuollaisia palveluja hyväksi oli reitti mikä tahansa, niin suosittelen - jos on tunnetta siitä, että pitäisi ammattilaisen kanssa käsitellä asioita. Missä olisin tällä hetkellä ilman opintopsykologiani? Uskoisin, että minun ja kämppikseni elämä olisi rankempaa minun ahdistuksieni ja muiden ongelmien takia, jotka heijastuu helposti yhteisessä asunnossa. Minulla olisi enemmän ahdistusta ja stressiä perhe-, työ- ja opiskeluasioista. Ihmissuhteet kokisivat varmasti jossain välissä taas siltojen poltteluja. Lähitulevaisuudessa olisin varmasti jo sairaslomalla, kun en enää vain jaksaisi tätä elämänmenoa.
Ammattiauttajan avulla olen saanut uudenlaisia työkaluja tähän elämään. Tiedän sen, että hankalia paikkoja tulee, mutta tarvittaessa voin mennä hänen luokseen ja olla yhteydessä. Keväällä sellainen tilanne tulee varmasti, että pitää häneen olla yhteydessä ja siitä tänään ennakoiden puhuttiinkin.
Olo on kuitenkin levollisempi ja tunnen olevani valmiimpi kohtaamaan taas ulkopuolista maailmaa. Mutta annan uuden minän vahvistua täällä pysäkillä kunnes koen, että olen vahvistunut tarpeeksi. Siihen asti mennään tällaisella sovelletulla tyylillä. Askel kerrallaan, kunnes kävely sujuu.. sitten jo voi kokeilla hölkkää, juoksua... :)
Tänään kävin myös toistaiseksi viimeistä kertaa opintopsykologin juttusilla - ja tähän tulokseen tultiin ihan yhteistuumin :) Tämä olisi melkein juhlan paikka. Tiivistettynä voisi sanoa näin: minulla on syntynyt lapsuudessa ja nuoruudessa kaksi roolia: pieni minä (jonka fyysiset tarpeet on tyydytetty, mutta ei psyykkisiä/henkisiä, josta on syntynyt "perusturvattomuutta") ja huolehtija minä (joka on huolehtinut, järjestänyt, organisoinut, kontrollin avulla yrittänyt pitää palikat käsissä). Olen käsitellyt näitä rooleja, menneisyyden asioita ja samalla luonut ns. uuden minän, joka toimii eri keinoin. Noita keinoja olen läpikäynyt psykologin kanssa yhdessä ja lähtenyt luomaan sitä aikuista ja itsenäistä (jossain muotoa riippumatonta) minää, joka kykenee pistämään rajoja ja tuntee myös nuo vanhat roolit ja tulee niiden kanssa toimeen (koska ei niistä koskaan eroon pääse, mutta ne eivät saa hallita).
Sitä ei uskoisikaan miten tuollaiset vanhat roolit vaikuttavat näin vanhempana. Olen tappanut useita ihmissuhteita roolien vuoksi. Välillä olen ihmissuhteista etsinyt niitä asioita, joita olen lapsena jäänyt vaille ja toisinaan olen tappanut ihmissuhteen, koska olen halunnut hallita asioita (parempi itse polttaa silta takana kuin tulla jätetyksi/hylätyksi). Joskus olen vielä ruokkinut omaa huolehtija-puoltani olemalla "vanhempi" toiselle. Useimmiten nämä piirteet ovat sekoittuneet aika kivaksi sekoitukseksi keskenään ja siitähän vasta loistavat ihmissuhteet on tehty. (Huomaa sarkasmi.)
Olen käynyt kyseisiä asioita läpi ja samalla vahvistanut alulla olleita käsityksiäni siitä, miten asioita pitäisi hoitaa. Hieman ennen opintopsykologille menoa olin jo vähäsen oppinut esimerkiksi käsittelemään ahditustilojani, mutta nyt minulla on vielä paremmat keinot. Tällä hetkellä olen kuin uudestaan kävelemään oppinut. Välillä haparointia ja kompurointia, mutta intoa jatkaa kävelyharjoituksia on.
Käytännön esimerkkinä voin sanoa sen, että tällä hetkellä olen tehnyt rajat sille miten, milloin ja millä tavalla olen yhteydessä äitiini. Pieni minä haluaisi yhä uudelleen yrittää saada äidiltään sitä, mitä on lapsuudessa jäänyt vaille. Huolehtija minä haluaisi olla mukana järjestämässä kotiseudulla olevan perheen ja äidin tilannetta ja huolehtia äidin voinnista sun muusta. Uusi minä on päättänyt pistää rajat sille, millä tavalla osallistuu perheen asioihin jne. Plus olen oppinut sen, että minä en voi parantua äidin puolesta ja ottaa hoitoja vastaan. Minä voin hoitaa vain oman osuuteni. Ei kannata huolehtia sellaisesta, mihin ei voi vaikuttaa.
Kävin tänään mielenkiintoisen keskustelun erään opiskelutoverini kanssa. Kävimme keskustelua siitä, että miten ihmisillä on vielä tänä päivänäkin kynnystä mennä psykologille. Meillä on mahdollisuus käyttää opintopsykologin palveluja ilmaiseksi. Jos on mahdollisuus käyttää tuollaisia palveluja hyväksi oli reitti mikä tahansa, niin suosittelen - jos on tunnetta siitä, että pitäisi ammattilaisen kanssa käsitellä asioita. Missä olisin tällä hetkellä ilman opintopsykologiani? Uskoisin, että minun ja kämppikseni elämä olisi rankempaa minun ahdistuksieni ja muiden ongelmien takia, jotka heijastuu helposti yhteisessä asunnossa. Minulla olisi enemmän ahdistusta ja stressiä perhe-, työ- ja opiskeluasioista. Ihmissuhteet kokisivat varmasti jossain välissä taas siltojen poltteluja. Lähitulevaisuudessa olisin varmasti jo sairaslomalla, kun en enää vain jaksaisi tätä elämänmenoa.
Ammattiauttajan avulla olen saanut uudenlaisia työkaluja tähän elämään. Tiedän sen, että hankalia paikkoja tulee, mutta tarvittaessa voin mennä hänen luokseen ja olla yhteydessä. Keväällä sellainen tilanne tulee varmasti, että pitää häneen olla yhteydessä ja siitä tänään ennakoiden puhuttiinkin.
Olo on kuitenkin levollisempi ja tunnen olevani valmiimpi kohtaamaan taas ulkopuolista maailmaa. Mutta annan uuden minän vahvistua täällä pysäkillä kunnes koen, että olen vahvistunut tarpeeksi. Siihen asti mennään tällaisella sovelletulla tyylillä. Askel kerrallaan, kunnes kävely sujuu.. sitten jo voi kokeilla hölkkää, juoksua... :)
1.10.2012
Terveisiä pysäkiltä
Heippa kaikille pitkästä aikaa. Olen muistanut kyllä tämän blogin, mutta en ole jaksanut tai muistanut tai kokenut, että minulla olisi jotain sanottavaa. Enkä tiedä onko nytkään.
Tällä hetkellä sairastelen ja huomenna on tarkoitus mennä koululle opon kanssa keskustelemaan HOPSiin tulevista muutoksista. Syksyn alussa sovin terveydenhoitajan ja opon kanssa, että jos alan sairastelemaan tai tulee muuten ongelmia, niihin pitää heti puuttua. Joten nyt sitä tässä ollaan. Onneksi ei ole tiedossa kuin yhden opintokokonaisuuden siirtäminen keväälle ja torstain tentin siirto uusintapäivään. Opintokokonaisuuden siirtämisen ei pitäisi vaikuttaa opiskeluaikaan tai mihinkään muuhunkaan. Elämä voi kuitenkin aina yllättää, joten katsotaan sitten huomenna miltä opiskelut nyt oikein näyttävät.
Suurin tekijä sairasteluihin itsellä on kyllä se, että olen henkisesti tiukilla. Olen kuin ääriään myöten täytetty astia tällä hetkellä, enkä tunnu kestävän yhtään enempää. Tällä hetkellä suurin psyykkistä/henkistä puolta rasittava tekijä on se, että joudun pistämään omaa ajatusmaailmaa ja jollain tasolla itseäni uusiksi. Käy läpi suruprosessia, johon liittyy arkojen ja syvällä olevien asioiden hyväksymistä ja eheyttämistä nykyiseen minään. Kuvaillaan tämä näin: on olemassa pieni minä (lapsuuden) ja nykyinen minä. Pieni minä on jäänyt vaille monia asioita, joita lapsien tulisi saada psyykkisellä ja henkisellä tasolla. Nyt näin aikuisena kun perheessäni on taas tapahtunut paljon, ovat monet asiat nousseet pinnalle käsiteltäväksi. Nykyinen minä tajuaa, millainen tilanne on ja millainen on realistinen kuva tulevaisuudesta. Sitten on kuitenkin se pieni minä, joka kaipaa, toivoo, itkee perään, huutaa, yrittää kerta kerran jälkeen kunnes täytyy todeta, että tuli hylätyksi ja loukatuksi taas.
Minun pitää elää noiden molempien minuuksien kanssa. Ne aiheuttavat paljon ristiriitoja ja ongelmia, ihan käytännössäkin. Onneksi tällä hetkellä koen olevani turvallisissa käsissä opintopsykologin luona. Siellä olen aloittanut näiden ristiriitojen ja minuuksien käsittelyn. Tulen varmaan jatkamaan tätä kasvuprosessia pidemmän aikaa kuin mitä minulla on tapaamisia psykologin kanssa. (Eihän sitä ihminen koskaan tule valmiiksi.) Kuitenkin olen onnekas, että löysin saman tien henkilön, jonka kanssa voin luottamuksellisesti käsitellä arimpiakin asioita.
Jonain päivänä toivottavasti voin elää molempien minuuksien kanssa sulassa sovussa, ilman ristiriitoja.
Tätä kirjoittaessa kurkku yrittää hankkia huomiota kipuilemalla, johon tiedän olevan osasyynä (ainakin) se, että en puhu ja/tai hyväksy tiettyjä asioita. Muut oireet ovat merkkinä siitä, että olen nyt vahvasti pysähtynyt tälle pysäkille ja ne asiat pitää käsitellä, ennen kuin voin jatkaa terveenä elämääni.
Silti olen kiitollinen tästäkin. Päivä kerrallaan mennään ja jokaisesta kokemuksesta ja hetkestä kiitollisena.
Jos sanotaan, että ole oma itsesi, niin voisin kysyä, että onko olemassa YHTÄ minää vai onko niitä useampia?
Tällä hetkellä sairastelen ja huomenna on tarkoitus mennä koululle opon kanssa keskustelemaan HOPSiin tulevista muutoksista. Syksyn alussa sovin terveydenhoitajan ja opon kanssa, että jos alan sairastelemaan tai tulee muuten ongelmia, niihin pitää heti puuttua. Joten nyt sitä tässä ollaan. Onneksi ei ole tiedossa kuin yhden opintokokonaisuuden siirtäminen keväälle ja torstain tentin siirto uusintapäivään. Opintokokonaisuuden siirtämisen ei pitäisi vaikuttaa opiskeluaikaan tai mihinkään muuhunkaan. Elämä voi kuitenkin aina yllättää, joten katsotaan sitten huomenna miltä opiskelut nyt oikein näyttävät.
Suurin tekijä sairasteluihin itsellä on kyllä se, että olen henkisesti tiukilla. Olen kuin ääriään myöten täytetty astia tällä hetkellä, enkä tunnu kestävän yhtään enempää. Tällä hetkellä suurin psyykkistä/henkistä puolta rasittava tekijä on se, että joudun pistämään omaa ajatusmaailmaa ja jollain tasolla itseäni uusiksi. Käy läpi suruprosessia, johon liittyy arkojen ja syvällä olevien asioiden hyväksymistä ja eheyttämistä nykyiseen minään. Kuvaillaan tämä näin: on olemassa pieni minä (lapsuuden) ja nykyinen minä. Pieni minä on jäänyt vaille monia asioita, joita lapsien tulisi saada psyykkisellä ja henkisellä tasolla. Nyt näin aikuisena kun perheessäni on taas tapahtunut paljon, ovat monet asiat nousseet pinnalle käsiteltäväksi. Nykyinen minä tajuaa, millainen tilanne on ja millainen on realistinen kuva tulevaisuudesta. Sitten on kuitenkin se pieni minä, joka kaipaa, toivoo, itkee perään, huutaa, yrittää kerta kerran jälkeen kunnes täytyy todeta, että tuli hylätyksi ja loukatuksi taas.
Minun pitää elää noiden molempien minuuksien kanssa. Ne aiheuttavat paljon ristiriitoja ja ongelmia, ihan käytännössäkin. Onneksi tällä hetkellä koen olevani turvallisissa käsissä opintopsykologin luona. Siellä olen aloittanut näiden ristiriitojen ja minuuksien käsittelyn. Tulen varmaan jatkamaan tätä kasvuprosessia pidemmän aikaa kuin mitä minulla on tapaamisia psykologin kanssa. (Eihän sitä ihminen koskaan tule valmiiksi.) Kuitenkin olen onnekas, että löysin saman tien henkilön, jonka kanssa voin luottamuksellisesti käsitellä arimpiakin asioita.
Jonain päivänä toivottavasti voin elää molempien minuuksien kanssa sulassa sovussa, ilman ristiriitoja.
Tätä kirjoittaessa kurkku yrittää hankkia huomiota kipuilemalla, johon tiedän olevan osasyynä (ainakin) se, että en puhu ja/tai hyväksy tiettyjä asioita. Muut oireet ovat merkkinä siitä, että olen nyt vahvasti pysähtynyt tälle pysäkille ja ne asiat pitää käsitellä, ennen kuin voin jatkaa terveenä elämääni.
Silti olen kiitollinen tästäkin. Päivä kerrallaan mennään ja jokaisesta kokemuksesta ja hetkestä kiitollisena.
Jos sanotaan, että ole oma itsesi, niin voisin kysyä, että onko olemassa YHTÄ minää vai onko niitä useampia?
15.9.2012
Muuttoa ja elämää
Muutimme keskiviikkona, kuten kävin tänne kirjoittamassa. Muutto kesti 7 tuntia ja 6 kuormaa kuljetettiin. Suurin kiitos muutosta kuuluu isälleni, vaikka hän meitä ansioituneesti juoksutti sen 7 tuntia (ilman kunnollisia taukoja) ja tuon päivän jälkeen jalat ovat tähän päivään asti huutaneet hoosiannaa. Molemmissa asunnoissa kun on portaita ja ei hissiä. Hyvät treenit muutossa saa ainakin aikaan, jos ei muuta. Katsotaan milloin pääsee kävelemään niin, etteivät jalat huuda kivusta.
Mutta isälleni kiitos näin nopeasta muutosta, pääsin pois homeasunnosta sairastamasta/sairastumasta!
Isä totesi, että tavaraa on aivan liikaa. Itsekin totesin tavaroita purkaessa, että tottahan tuo on osittain ja yritän taas vähäsen poistella tavaraa. Naureskelin melkein itsekseni tänään, kun mietin, että miten sitä saa joihinkin asioihin ja tavaroihin tunnesiteitä, joiden vuoksi niistä ei tahdo luopua. Huomenna aloitan tavaroiden läpikäymistä - jälleen kerran . ja katson mitä vielä saa poisteltua.
Huomenna on muutenkin paljon tekemistä, sillä pitää vielä asuntoa yrittää järjestellä kuntoon. Laatikoita vielä löytyy, suurin osa tyhjiä sellaisia, jotka odottavat reissua ullakolle. Muutama täydempi laatikko pääsee myös ullakolle odottamaan käyttötarvetta. Sitten on joidenkin tavaroiden putsaamista (aiemmassa asunnossa likaantui paljon astioita ym. - kiitos vuotavien kattojen, joita ei korjattu), mattojen käyttämistä parvekkeella ja laittamista paikoilleen jne. Monet tavarat etsivät paikkaansa vielä ja varmasti kestää kuukausia ennen kuin kaikki ovat oikealla paikallaan. Joitakin asioita pitää ostaa, kuten ruokapöytä ja tuoleja, verho... Mutta: katto ei vuoda, ei hometta, huolehditaan asuntojen kunnossapidosta ja täällä on vielä parveke! Olen todella tyytyväinen tähän asuntoon.
,
Näin taas muutama yö takaperin unta raskaudesta, synnytyksestä ja uudesta lapsesta, joten katsotaan mitä muutosta on tulossa. Elämä näyttää aika ihanalta näin muuton jälkeen - pienestä se ihminen on tyytyväinen.
Mutta isälleni kiitos näin nopeasta muutosta, pääsin pois homeasunnosta sairastamasta/sairastumasta!
Isä totesi, että tavaraa on aivan liikaa. Itsekin totesin tavaroita purkaessa, että tottahan tuo on osittain ja yritän taas vähäsen poistella tavaraa. Naureskelin melkein itsekseni tänään, kun mietin, että miten sitä saa joihinkin asioihin ja tavaroihin tunnesiteitä, joiden vuoksi niistä ei tahdo luopua. Huomenna aloitan tavaroiden läpikäymistä - jälleen kerran . ja katson mitä vielä saa poisteltua.
Huomenna on muutenkin paljon tekemistä, sillä pitää vielä asuntoa yrittää järjestellä kuntoon. Laatikoita vielä löytyy, suurin osa tyhjiä sellaisia, jotka odottavat reissua ullakolle. Muutama täydempi laatikko pääsee myös ullakolle odottamaan käyttötarvetta. Sitten on joidenkin tavaroiden putsaamista (aiemmassa asunnossa likaantui paljon astioita ym. - kiitos vuotavien kattojen, joita ei korjattu), mattojen käyttämistä parvekkeella ja laittamista paikoilleen jne. Monet tavarat etsivät paikkaansa vielä ja varmasti kestää kuukausia ennen kuin kaikki ovat oikealla paikallaan. Joitakin asioita pitää ostaa, kuten ruokapöytä ja tuoleja, verho... Mutta: katto ei vuoda, ei hometta, huolehditaan asuntojen kunnossapidosta ja täällä on vielä parveke! Olen todella tyytyväinen tähän asuntoon.
,
Näin taas muutama yö takaperin unta raskaudesta, synnytyksestä ja uudesta lapsesta, joten katsotaan mitä muutosta on tulossa. Elämä näyttää aika ihanalta näin muuton jälkeen - pienestä se ihminen on tyytyväinen.
10.9.2012
Kivusta ja kasvusta
Päivitän nyt ja yritän jotain kirjoittaa, mutta seuraavaan päivitykseen voi mennä aikaa. Tänään saimme tietää saavamme asunnon, huomenna on sopimuksen kirjoittaminen ja keskiviikkona muutto. Siihen päälle vielä se, että keskiviikkona ja torstaina on koulua. Joten kauniisti sanottuna kiirettä pitää.
Tänään tapahtui jotain sellaista, jonka aiheuttamaa tunnetilaa on hankala kuvailla. Isäni on tulossa auttamaan muutossa ja kysyi, että sallinko äidin tulla mukaan. En osannut oikein vastata mitään, sillä kysymys tuli todella puun takaa. Totesin, että välien korjaantumiseen tai edes parantumiseen kestää vuosia, mutta en potkaise kyseistä ihmistä ovesta ulos, jos hän tulee tänne. Ongelmana on ja oli se, että tunnen olevani ristiriitaisessa tilanteessa, niin käytännössä kuin tunnetasollakin. Olen kahden kuoren välissä ja samalla yritän opetella elämään tässä kaaoksessa, löytämään tieni ja tapani.
Sen jälkeen keskustelin siskoni kanssa. Vasta sitten tajusin, etten voi antaa äitini tulla vielä tapaamaan minua. En vihtinyt enää soittaa isälleni asian tiimoilta, joten soitin äidilleni. Se oli raskain tekoni pitkään aikaan. Viimeksi kun juttelin äidin kanssa, hän toivotti minut helvettiin ja totesi, ettei halua koskaan nähdä minua tai kuulla minusta. Oman äidin äänen kuuleminen oli outoa, mutta sain kuitenkin selvitettyä asiani. Sovimme yhteistuumin, että on parempi, ettemme näe vielä, vaan annamme ajan kulua. Äitinikin totesi, että on hänenkin kannalta hyvä, jos emme vielä tapaa. Nähtävästi hänelläkin on käsiteltäviä asioita minuun liittyen.
Puhelun päätyttyä minulla oli ahdistava tunne, joka kuvaa vaan se, että tietää joidenkin asioiden olevan herkällä pinnalla - ja yhtä aikaa tulee vielä lisää pinnalle käsiteltäviä asioita. Hengittelin jonkun aikaa ja tuijotin seinää. Sen jälkeen menin kämppikseni huoneeseen. Sitä tunnetilaa ei voi oikein kuvailla. Täytyy vain sanoa, että olen onnekas, että minulla on tukija. Ilman kämppiksen läsnäoloa, en tiedä olisinko kyennyt tekemään sitä puhelua. Tiesin, että jos romahdan, niin kämppis on tukena turvaamassa. Toki juttelin ennen isän kysymystä veljeni kanssa perheen ja äidin tilanteesta, jolloin tiesin missä mennään, mutta se puhelu äidin kanssa.. Kyseisen ihmisen pitäisi olla äitini. Puhelun toisessa päässä oleva ihminen tuntui tuntemattomalta. Enkä tiedä voinko missään vaiheessa tuntea kyseisen ihmisen kanssa, että hän olisi äitini.
Tämän tarkoituksena on vaan kertoa se, että kipupisteitä löytyy ja jokaisella on omat käsiteltävät asiat ja asiat, joiden kanssa pitää tulla vain toimeen. Blogini kuvauksessa oli sana kipu ja halusin kertoa siihen liittyen. Paljon tähän liittyen olisi kerrottavaa ja kuvailtavaa, mutta en tiedä olenko välttämättä valmis kertomaan siitä vielä näin julkisesti. Onneksi minulla on ystäviä ja onneksi minulla on ammattiauttaja, jonka luona käydä keskustelemassa ja oppimassa. Elämä on täynnä valintoja ja olen päättänyt ainakin oppia tulemaan toimeen tämän kanssa, vaikka pienen kivun kera. Kaikkea ei vaan voi unohtaa, mutta asioiden kanssa voi oppia elämään.
Toivottavasti.
Seuraavan kerran sitten jo päivitän uudesta asunnosta, toivottavasti taas vähän fiksumpana ja rennompana.
Tarkoituksena on pitää kämppiksen kanssa omat tuparit viikonloppuna, jotka kattaa epäterveellistä ruokaa, mahdollisesti pelaamista, leffojen tms. katselua ja juotavaa.
Jos en ole sanonut, niin kaikesta huolimatta, olen kiitollinen tästä elämästä, jonka olen saanut. Kaikesta huolimatta.
Tänään tapahtui jotain sellaista, jonka aiheuttamaa tunnetilaa on hankala kuvailla. Isäni on tulossa auttamaan muutossa ja kysyi, että sallinko äidin tulla mukaan. En osannut oikein vastata mitään, sillä kysymys tuli todella puun takaa. Totesin, että välien korjaantumiseen tai edes parantumiseen kestää vuosia, mutta en potkaise kyseistä ihmistä ovesta ulos, jos hän tulee tänne. Ongelmana on ja oli se, että tunnen olevani ristiriitaisessa tilanteessa, niin käytännössä kuin tunnetasollakin. Olen kahden kuoren välissä ja samalla yritän opetella elämään tässä kaaoksessa, löytämään tieni ja tapani.
Sen jälkeen keskustelin siskoni kanssa. Vasta sitten tajusin, etten voi antaa äitini tulla vielä tapaamaan minua. En vihtinyt enää soittaa isälleni asian tiimoilta, joten soitin äidilleni. Se oli raskain tekoni pitkään aikaan. Viimeksi kun juttelin äidin kanssa, hän toivotti minut helvettiin ja totesi, ettei halua koskaan nähdä minua tai kuulla minusta. Oman äidin äänen kuuleminen oli outoa, mutta sain kuitenkin selvitettyä asiani. Sovimme yhteistuumin, että on parempi, ettemme näe vielä, vaan annamme ajan kulua. Äitinikin totesi, että on hänenkin kannalta hyvä, jos emme vielä tapaa. Nähtävästi hänelläkin on käsiteltäviä asioita minuun liittyen.
Puhelun päätyttyä minulla oli ahdistava tunne, joka kuvaa vaan se, että tietää joidenkin asioiden olevan herkällä pinnalla - ja yhtä aikaa tulee vielä lisää pinnalle käsiteltäviä asioita. Hengittelin jonkun aikaa ja tuijotin seinää. Sen jälkeen menin kämppikseni huoneeseen. Sitä tunnetilaa ei voi oikein kuvailla. Täytyy vain sanoa, että olen onnekas, että minulla on tukija. Ilman kämppiksen läsnäoloa, en tiedä olisinko kyennyt tekemään sitä puhelua. Tiesin, että jos romahdan, niin kämppis on tukena turvaamassa. Toki juttelin ennen isän kysymystä veljeni kanssa perheen ja äidin tilanteesta, jolloin tiesin missä mennään, mutta se puhelu äidin kanssa.. Kyseisen ihmisen pitäisi olla äitini. Puhelun toisessa päässä oleva ihminen tuntui tuntemattomalta. Enkä tiedä voinko missään vaiheessa tuntea kyseisen ihmisen kanssa, että hän olisi äitini.
Tämän tarkoituksena on vaan kertoa se, että kipupisteitä löytyy ja jokaisella on omat käsiteltävät asiat ja asiat, joiden kanssa pitää tulla vain toimeen. Blogini kuvauksessa oli sana kipu ja halusin kertoa siihen liittyen. Paljon tähän liittyen olisi kerrottavaa ja kuvailtavaa, mutta en tiedä olenko välttämättä valmis kertomaan siitä vielä näin julkisesti. Onneksi minulla on ystäviä ja onneksi minulla on ammattiauttaja, jonka luona käydä keskustelemassa ja oppimassa. Elämä on täynnä valintoja ja olen päättänyt ainakin oppia tulemaan toimeen tämän kanssa, vaikka pienen kivun kera. Kaikkea ei vaan voi unohtaa, mutta asioiden kanssa voi oppia elämään.
Toivottavasti.
Seuraavan kerran sitten jo päivitän uudesta asunnosta, toivottavasti taas vähän fiksumpana ja rennompana.
Tarkoituksena on pitää kämppiksen kanssa omat tuparit viikonloppuna, jotka kattaa epäterveellistä ruokaa, mahdollisesti pelaamista, leffojen tms. katselua ja juotavaa.
Jos en ole sanonut, niin kaikesta huolimatta, olen kiitollinen tästä elämästä, jonka olen saanut. Kaikesta huolimatta.
2.9.2012
Täällä taas ollaan.. On monena iltana ollut tarkoitus tänne kirjoitella, mutta aina on tullut jotain muuta, kuten esimerkiksi väsymys tai leffan katsomista. Mitään suurta ei ole tapahtunut, yritän pärjäillä täällä hienossa homeasunnossa (etsimme kyllä koko ajan asuntoa) ja yritän myöskin valmistua ajoissa eli pitäisi tehdä opinnäytetyötä. Toim. huom. pitäisi tehdä :D Vieläkään en ole saanut luettua Myssin Hengen anatomiaa, vaikka se on tuossa ns. yöpöydällä ollut jo pidemmän aikaa. Jotenkin tässä enemmän tai vähemmän sairastaessa on tullut sellainen olo, että en halua lukea, mitä syitä omankin sairastelujen taustalla on ollut ja on. Tosin en muista, sanoinko aiemmin, niin joskus fyysinen vika on ihan fyysinen vika tai sairaus. Eli toisin sanoen syytän tätä helvetin hometta aika monesta asiasta. Mutta kyllä tämä tästä vähitellen.
Olen monena päivänä pohtinut sellaista asiaa kuin tulkinta, miten ihmiset tulkitsevat toisiaan (ja elämän tapahtumia, mutta siitä ei nyt enempää). Kuinka nopeasti teemme päätelmiä eleistä, ilmeistä ja sanoista ja kuinka hyvin annamme yksipuolisen tulkinnan vaikuttaa meidän päätelmiin. Olen tänä vuonna pari ihmissuhdetta nähtävästi haudannut tai ainakin varikolle vienyt osittain kyseisen sanan ja siitä seuranneiden tapahtumien takia. Niille, jotka tuntevat minut, voin sanoa, että tällä kertaa se en ole ollut minä, joka on (yli)tulkinnut.
Edellisestä lauseesta pääsen näppärästi siihen, että olen kyllä aiemmin ollut (toivottavasti en niin enää) tunnettu draamakuningattaren loisteliaisuudestani. Ylitulkitsin ihmisiä ja jopa heidän lähettämiään viestejä, parhaimmillaan viestistä analysoin pilkut ja pisteet. Tein tätä vielä muutama vuosi sitten aika hyvin. Onneksi elämä on vähän paremmalle tielle vienyt.
Ihmisten tulkinta on taitolajinsa ja sitä voi käyttää hyvin monella tavalla jopa äärimmäisyyksiin asti. Voisi sanoa, että minulla on jonkinlainen taito tullut tulkintaan, perhe-elämä synnytti minulle aikoinaan hyvin herkät tuntosarvet. Noiden tuntosarvien avulla olen monta kertaa yllättänyt itseni ainakin. Nykyään harvemmin enää sanon mitä tuntosarveni löytävät, toisinaan käytän löydettyjä asioita tavallisten asioiden selvittämiseen. Saatan vaikka kysyä, että mitä toiselle ihmiselle kuuluu, jos olen jotain vähän epäilyttävää huomannut. Ennen saatoin sanoa suoraan, että "olen huomannut/aistinnut/tuntenut" tms., joka yleensä aiheuttaa ihmisillä muurien pystyttämistä ja paniikkinappulan painamista. (Näitä tarinoita olisi paljon kerrottavana, minkälaisia tapahtumaketjuja on syntynyt, kun olen käyttänyt rajummin tuntosarvieni aistimaa tietoa. Ne tarinat kuitenkin nyt jätetään toistaiseksi kertomatta.) Toisaalta ymmärrän ihmisiä hyvin, sillä ihmisillä on paljon asioita, jotka he haluavat pitää omanaan. Jos toinen ihminen yhtäkkiä sanoo ääneen sen asian, minkä olet pitänyt vain omanasi tai huomaat hänen löytäneen sinusta jotain sellaista, mitä et ole myöntänyt (tai et halua) olevan olemassakaan, niin tottakai se järkyttää ja säikyttää.
Sitten oma lukunsa, jotka osittain liittyvät aiheeseen, ovat ne, jotka osaavat lukea sinua kuin avointa kirjaa. Minulla on vielä sellainen ihminen kämppiksenä. Kämppikseltäni pystyn hyväksymään sen, että hän osaa helkutin hyvin tulkita minua ja välillä tuntuu, että hän tuntee minut paremmin kuin minä itse. Olemme näistä asioista monesti puhuneet ja uskon, että hän tietää sellaisia asioita minusta, joista ei tule koskaan sanomaan ääneen. Onneksi minäkin pystyn tulkitsemaan häntä. Kuitenkin on kestänyt ystävyyden alkuajoista melkeinpä näihin päiviin asti se, että olen oppinut pitämään tietojani itselläni. Kuinka monta kertaa olen onnistunut yrittämään meidän ystävyyden tuhoamista näillä tulkinnoillani. Nykyään olen (ehkä) asteen verran fiksumpi.
Kyse on siitä, miten taitoa käyttää. Nykyään tietojeni avulla välitän hänestä entistä enemmän sellaisena kuin hän on. (Tässä muuten hyvä kuvaus kämppiksestäni: Eevokit :P)
Hauskuutena tässä koko asiassa on se, että tällaisia asioita ei voi todistaa välttämättä tosiksi. Monet ihmiset pistävät juuri sen mainitsevani muurin eteen tai painat paniikkinappulaa ja juoksevat karkuun. Taitolaji on oppia tunnistamaan, että mikä tuntosarvien tuoma tieto on oikeaa ja mikä omaa halua nähdä jotain.
Sen kuitenkin sanoisin, että saa käyttää taitoa hyväksi kyllä, mutta muistakaa, että toisinaan asioihin on parempi ratkaisu: kysyä, toimia, ottaa selvää, sanoa suoraan, olla hiljaa, antaa aikaa, antaa uusi mahdollisuus, hyväksyä että on asioita, joista ei puhuta.. Meille on onneksi suotu yhteinen kommunikaatiokeino. Jos toinen ihminen ei halua vastata sinulle, voit tehdä tulkintasi siitäkin, mutta suosittelen miettimään useamman kerran, lähdetkö sotimaan asian tiimoilta. Kannattaa punnita tarkoin mitä sillä tavoittelee ja minkä takia.
P.S. Toinen huumoripläjäys: olemme katsoneet kämppiksen kanssa Star Warseja ja olen aivan rakastunut tähän hahmoon. Jos ette ole katsoneet kyseisiä leffoja, niin katsokaa ja rakastukaa. Ne, jotka ovat katsoneet leffat, ehkä ymmärtävät kun sanon, että tämä kertoo jollain tavalla minun kieroutuneesta huumorintajustani (ja elämänfilosofiastani) - eli siis:R2-D2.
P.P.S Jotta elämä olisi tasa-arvoista, niin sanottakoon, että kämppiksen mielestä olen kuulemma tämä: JarJar Binks :P
Olen monena päivänä pohtinut sellaista asiaa kuin tulkinta, miten ihmiset tulkitsevat toisiaan (ja elämän tapahtumia, mutta siitä ei nyt enempää). Kuinka nopeasti teemme päätelmiä eleistä, ilmeistä ja sanoista ja kuinka hyvin annamme yksipuolisen tulkinnan vaikuttaa meidän päätelmiin. Olen tänä vuonna pari ihmissuhdetta nähtävästi haudannut tai ainakin varikolle vienyt osittain kyseisen sanan ja siitä seuranneiden tapahtumien takia. Niille, jotka tuntevat minut, voin sanoa, että tällä kertaa se en ole ollut minä, joka on (yli)tulkinnut.
Edellisestä lauseesta pääsen näppärästi siihen, että olen kyllä aiemmin ollut (toivottavasti en niin enää) tunnettu draamakuningattaren loisteliaisuudestani. Ylitulkitsin ihmisiä ja jopa heidän lähettämiään viestejä, parhaimmillaan viestistä analysoin pilkut ja pisteet. Tein tätä vielä muutama vuosi sitten aika hyvin. Onneksi elämä on vähän paremmalle tielle vienyt.
Ihmisten tulkinta on taitolajinsa ja sitä voi käyttää hyvin monella tavalla jopa äärimmäisyyksiin asti. Voisi sanoa, että minulla on jonkinlainen taito tullut tulkintaan, perhe-elämä synnytti minulle aikoinaan hyvin herkät tuntosarvet. Noiden tuntosarvien avulla olen monta kertaa yllättänyt itseni ainakin. Nykyään harvemmin enää sanon mitä tuntosarveni löytävät, toisinaan käytän löydettyjä asioita tavallisten asioiden selvittämiseen. Saatan vaikka kysyä, että mitä toiselle ihmiselle kuuluu, jos olen jotain vähän epäilyttävää huomannut. Ennen saatoin sanoa suoraan, että "olen huomannut/aistinnut/tuntenut" tms., joka yleensä aiheuttaa ihmisillä muurien pystyttämistä ja paniikkinappulan painamista. (Näitä tarinoita olisi paljon kerrottavana, minkälaisia tapahtumaketjuja on syntynyt, kun olen käyttänyt rajummin tuntosarvieni aistimaa tietoa. Ne tarinat kuitenkin nyt jätetään toistaiseksi kertomatta.) Toisaalta ymmärrän ihmisiä hyvin, sillä ihmisillä on paljon asioita, jotka he haluavat pitää omanaan. Jos toinen ihminen yhtäkkiä sanoo ääneen sen asian, minkä olet pitänyt vain omanasi tai huomaat hänen löytäneen sinusta jotain sellaista, mitä et ole myöntänyt (tai et halua) olevan olemassakaan, niin tottakai se järkyttää ja säikyttää.
Sitten oma lukunsa, jotka osittain liittyvät aiheeseen, ovat ne, jotka osaavat lukea sinua kuin avointa kirjaa. Minulla on vielä sellainen ihminen kämppiksenä. Kämppikseltäni pystyn hyväksymään sen, että hän osaa helkutin hyvin tulkita minua ja välillä tuntuu, että hän tuntee minut paremmin kuin minä itse. Olemme näistä asioista monesti puhuneet ja uskon, että hän tietää sellaisia asioita minusta, joista ei tule koskaan sanomaan ääneen. Onneksi minäkin pystyn tulkitsemaan häntä. Kuitenkin on kestänyt ystävyyden alkuajoista melkeinpä näihin päiviin asti se, että olen oppinut pitämään tietojani itselläni. Kuinka monta kertaa olen onnistunut yrittämään meidän ystävyyden tuhoamista näillä tulkinnoillani. Nykyään olen (ehkä) asteen verran fiksumpi.
Kyse on siitä, miten taitoa käyttää. Nykyään tietojeni avulla välitän hänestä entistä enemmän sellaisena kuin hän on. (Tässä muuten hyvä kuvaus kämppiksestäni: Eevokit :P)
Hauskuutena tässä koko asiassa on se, että tällaisia asioita ei voi todistaa välttämättä tosiksi. Monet ihmiset pistävät juuri sen mainitsevani muurin eteen tai painat paniikkinappulaa ja juoksevat karkuun. Taitolaji on oppia tunnistamaan, että mikä tuntosarvien tuoma tieto on oikeaa ja mikä omaa halua nähdä jotain.
Sen kuitenkin sanoisin, että saa käyttää taitoa hyväksi kyllä, mutta muistakaa, että toisinaan asioihin on parempi ratkaisu: kysyä, toimia, ottaa selvää, sanoa suoraan, olla hiljaa, antaa aikaa, antaa uusi mahdollisuus, hyväksyä että on asioita, joista ei puhuta.. Meille on onneksi suotu yhteinen kommunikaatiokeino. Jos toinen ihminen ei halua vastata sinulle, voit tehdä tulkintasi siitäkin, mutta suosittelen miettimään useamman kerran, lähdetkö sotimaan asian tiimoilta. Kannattaa punnita tarkoin mitä sillä tavoittelee ja minkä takia.
P.S. Toinen huumoripläjäys: olemme katsoneet kämppiksen kanssa Star Warseja ja olen aivan rakastunut tähän hahmoon. Jos ette ole katsoneet kyseisiä leffoja, niin katsokaa ja rakastukaa. Ne, jotka ovat katsoneet leffat, ehkä ymmärtävät kun sanon, että tämä kertoo jollain tavalla minun kieroutuneesta huumorintajustani (ja elämänfilosofiastani) - eli siis:R2-D2.
P.P.S Jotta elämä olisi tasa-arvoista, niin sanottakoon, että kämppiksen mielestä olen kuulemma tämä: JarJar Binks :P
20.8.2012
Elossa
Olen elossa ja en ole unohtanut tätä blogia.
Saavuin takaisin perjantaina tänne opiskelupaikkakunnalle ja viikonlopun rentouduin täysin rinnoin. Hyvä viikonloppu koostuu hyvästä ystävästä, punkusta, epäterveellisestä syömisestä, telkkarin katsomisesta, pelaamisesta (star wars - legopeli), vanhojen lapsuusaikojen pelien pelaamisesta (laivanupotus ja mökki paperiversiona) sekä pelkästä olemisesta ilman suuurempia ajatuksia. Täytyy sanoa, että minulla on huippu ystävä, joka on myös loistokas kämppiskin.
Tässä voi tulla hieman väliä ennen seuraavaa päivitystä, koska ollaan juuri hakemassa uutta asuntoa ja sitten alkaa muuttopuuhat.. Koulullakin kävin jo tänään, joten pitää noita opiskeluasioitakin käynnistellä. Mutta kunhan tämä elämä tasoittuu, niin kirjoittelen tänne paremmin taas. Nyt minulla on sopivasti iltalukemisena Caroline Myssin Hengen anatomia. Kirjoitan siitä, kunhan saan luettua ajatuksen kanssa sen läpi ja mietittyä mitä mieltä olen kyseisestä kirjasta. Löysin myös vanhoista tavaroista sen vanhan kurssioppaan, jossa on käyty läpi mitä voi olla jonkin fyysisen sairauden takana. Mutta katsellaan, jos saan sen yhdistettyä sopivasti tuohon Carolinen kirjaan - tai mietittyä niiden väliltä tms.
Pysykää elossa ja käykää täällä edelleen. Elämä ei ole niin vakavaa kuitenkaan :)
Saavuin takaisin perjantaina tänne opiskelupaikkakunnalle ja viikonlopun rentouduin täysin rinnoin. Hyvä viikonloppu koostuu hyvästä ystävästä, punkusta, epäterveellisestä syömisestä, telkkarin katsomisesta, pelaamisesta (star wars - legopeli), vanhojen lapsuusaikojen pelien pelaamisesta (laivanupotus ja mökki paperiversiona) sekä pelkästä olemisesta ilman suuurempia ajatuksia. Täytyy sanoa, että minulla on huippu ystävä, joka on myös loistokas kämppiskin.
Tässä voi tulla hieman väliä ennen seuraavaa päivitystä, koska ollaan juuri hakemassa uutta asuntoa ja sitten alkaa muuttopuuhat.. Koulullakin kävin jo tänään, joten pitää noita opiskeluasioitakin käynnistellä. Mutta kunhan tämä elämä tasoittuu, niin kirjoittelen tänne paremmin taas. Nyt minulla on sopivasti iltalukemisena Caroline Myssin Hengen anatomia. Kirjoitan siitä, kunhan saan luettua ajatuksen kanssa sen läpi ja mietittyä mitä mieltä olen kyseisestä kirjasta. Löysin myös vanhoista tavaroista sen vanhan kurssioppaan, jossa on käyty läpi mitä voi olla jonkin fyysisen sairauden takana. Mutta katsellaan, jos saan sen yhdistettyä sopivasti tuohon Carolinen kirjaan - tai mietittyä niiden väliltä tms.
Pysykää elossa ja käykää täällä edelleen. Elämä ei ole niin vakavaa kuitenkaan :)
12.8.2012
Kiitollisuus
Kiitollisuus on sellainen asia, joita monien ihmisten olisi hyvä harjoittaa. Useimmiten meillä ihmisillä kun on tapana miettiä sitä mennyttä (mitä on tapahtunut ja miksi) ja murehtia mitä meillä ei ole. Kuinka usein muistamme olla kiitollisia tästä hetkestä ja niistä asioista, joita meillä on? Ja menneisyyttä pitäisi muistaa kiitellä, sillä ilman menneisyyttämme emme olisi sellaisia kuin olisimme tällä hetkellä. (No, toiset sanovat, että tiettyjen tapahtumien takia he ovat toisenlaisia kuin haluaisivat olla. Siihen kyllä toteaisin, että jokainen voi vaikuttaa siihen millainen on, joka päivä uusi mahdollisuus valita.)
Kiitollisuuden kanssa kulkee mielestäni usein myös asenne ja elääkö tässä hetkessä, menneisyydessä vai tulevaisuudessa. Enkä nyt sano, etteikö saisi välillä miettiä menneitä tai tulevaa, mutta pääsääntöisesti olisi hyvä pyrkiä elämään tässä hetkessä mikä on käsillä. Sillä jos elämme koko ajan vaikkapa siellä menneessä, emme pääse havaitsemaan niitä asioita, joista voisimme tässä ja nyt olla kiitollisia. Toisinaan on ihan hyväkin miettiä sitä mennyttä tai tulevaa, jotta osaa arvostaa tapahtuneita ja olla valmiiksi kiitollinen tulevista.
Emme voi aina vaikuttaa niihin asioihin, joita tulee eteemme, mutta voimme tosiaan vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme niihin. Samalla logiikalla voimme ajatella menneestä. Emme voi muuttaa menneisyyden tapahtumia, mutta voimme vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme ja miten suhtaudumme niihin.
Olen joutunut elämään suhteellisen rankkaa elämää (listaa aiemmassa postauksessa) ja vieläkään en ole päässyt kovin helpommille reiteille, kiitos äitini. Ihmissuhteeni ovat olleet myrskyisiä, perheeni on pitänyt varpaillaan ja sitä omaa elämää on saanut etsiä murikoiden takaa. Yhdessä välissä todella mietin, että miksi olen saanut kokeakseni tällaisen elämän ja miksi en ole syntynyt perheeseen, jossa elämä olisi ollut edes asteen verran helpompaa. Olen kuitenkin oivaltanut sen, että ilman näitä kokemuksia ja tätä elämää, en olisi tällainen kuin olen. Monien mutkien kautta olen päässyt tähän pisteeseen, missä olen nyt ja olen siitä todella kiitollinen. Elämässä tärkeintä on se matkan tekeminen, ei se päämäärä.
Voisi siis sanoa, että olen valinnut kiitollisuuden ja elämän kunnioittamisen (sellaisena kuin se on).
Kiitollisuus ei minullakaan ole syntyjään tullut, toisinaan olen kironnut koko elämäni alimpaan helvettiin. Nykyään sellaista onneksi tulee tehtyä harvemmin. Yhdessä välissä otin rutiiniksi kiittää kuluneesta päivästä ennen nukkumaanmenoa. Suosittelen kokeilemaan. Jos ei muuten, niin kokeilkaa löytää pari asiaa, joista olette sillä hetkellä kiitollisia.
Eikä se kiitollisuus minullakaan ole välttämättä päällimmäisenä mielessä kun saan esimerkiksi kuulla äitini toilailuista maailmalla. Eikä tällaiseen ajattelumaailmaan pääseminen ole ollut niin ruusuista ja valmiiksi siloiteltua tietä. Kävin elämääni läpi hyvin paljon kun muutin omilleni ja nyt olen käynyt sitä läpi ammattiauttajan kanssa. Tarkoituksena on yrittää ehkäistä mielenterveysongelmia, joihin meidän perheessä ja suvussa on hyvää taipumusta. Haluan myös pitää tämän iloni ja nykyisen ajatteluatapani enkä mennä takaisin mustaan murheiden maailmaan.
Olen erittäin kiitollinen tällä hetkellä elämästäni, sellaisenaan sekopäisenä kuin se on. Eilen töistä potkutellessani takaisin asunnolle, hymyilin. Naureskelin myös sille, että jos joku ihminen olisi sen nähnyt, olisi voinut pitää hulluna. Mutta taidankin olla hullu - rakastan elämää ja kiitän siitä, että saan elää ja kokea.
P.S. Ottakaa oppia vaikka eläimistä, ne osaavat elää tässä hetkessä ja nauttia siitä, mitä heillä jo on.
P.P.S Muistakaa, että sana "kiitos" ei kulu sanomalla.
(ylläolevassa kuvassa rakas kissani Eetu, joka on
jo kissojen taivaassa.)
Kiitollisuuden kanssa kulkee mielestäni usein myös asenne ja elääkö tässä hetkessä, menneisyydessä vai tulevaisuudessa. Enkä nyt sano, etteikö saisi välillä miettiä menneitä tai tulevaa, mutta pääsääntöisesti olisi hyvä pyrkiä elämään tässä hetkessä mikä on käsillä. Sillä jos elämme koko ajan vaikkapa siellä menneessä, emme pääse havaitsemaan niitä asioita, joista voisimme tässä ja nyt olla kiitollisia. Toisinaan on ihan hyväkin miettiä sitä mennyttä tai tulevaa, jotta osaa arvostaa tapahtuneita ja olla valmiiksi kiitollinen tulevista.
Emme voi aina vaikuttaa niihin asioihin, joita tulee eteemme, mutta voimme tosiaan vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme niihin. Samalla logiikalla voimme ajatella menneestä. Emme voi muuttaa menneisyyden tapahtumia, mutta voimme vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme ja miten suhtaudumme niihin.
Olen joutunut elämään suhteellisen rankkaa elämää (listaa aiemmassa postauksessa) ja vieläkään en ole päässyt kovin helpommille reiteille, kiitos äitini. Ihmissuhteeni ovat olleet myrskyisiä, perheeni on pitänyt varpaillaan ja sitä omaa elämää on saanut etsiä murikoiden takaa. Yhdessä välissä todella mietin, että miksi olen saanut kokeakseni tällaisen elämän ja miksi en ole syntynyt perheeseen, jossa elämä olisi ollut edes asteen verran helpompaa. Olen kuitenkin oivaltanut sen, että ilman näitä kokemuksia ja tätä elämää, en olisi tällainen kuin olen. Monien mutkien kautta olen päässyt tähän pisteeseen, missä olen nyt ja olen siitä todella kiitollinen. Elämässä tärkeintä on se matkan tekeminen, ei se päämäärä.
Voisi siis sanoa, että olen valinnut kiitollisuuden ja elämän kunnioittamisen (sellaisena kuin se on).
Kiitollisuus ei minullakaan ole syntyjään tullut, toisinaan olen kironnut koko elämäni alimpaan helvettiin. Nykyään sellaista onneksi tulee tehtyä harvemmin. Yhdessä välissä otin rutiiniksi kiittää kuluneesta päivästä ennen nukkumaanmenoa. Suosittelen kokeilemaan. Jos ei muuten, niin kokeilkaa löytää pari asiaa, joista olette sillä hetkellä kiitollisia.
Eikä se kiitollisuus minullakaan ole välttämättä päällimmäisenä mielessä kun saan esimerkiksi kuulla äitini toilailuista maailmalla. Eikä tällaiseen ajattelumaailmaan pääseminen ole ollut niin ruusuista ja valmiiksi siloiteltua tietä. Kävin elämääni läpi hyvin paljon kun muutin omilleni ja nyt olen käynyt sitä läpi ammattiauttajan kanssa. Tarkoituksena on yrittää ehkäistä mielenterveysongelmia, joihin meidän perheessä ja suvussa on hyvää taipumusta. Haluan myös pitää tämän iloni ja nykyisen ajatteluatapani enkä mennä takaisin mustaan murheiden maailmaan.
Olen erittäin kiitollinen tällä hetkellä elämästäni, sellaisenaan sekopäisenä kuin se on. Eilen töistä potkutellessani takaisin asunnolle, hymyilin. Naureskelin myös sille, että jos joku ihminen olisi sen nähnyt, olisi voinut pitää hulluna. Mutta taidankin olla hullu - rakastan elämää ja kiitän siitä, että saan elää ja kokea.
P.S. Ottakaa oppia vaikka eläimistä, ne osaavat elää tässä hetkessä ja nauttia siitä, mitä heillä jo on.
P.P.S Muistakaa, että sana "kiitos" ei kulu sanomalla.
(ylläolevassa kuvassa rakas kissani Eetu, joka on
jo kissojen taivaassa.)
6.8.2012
Asenne, suhtautuminen, valinta
Parhaimmillaan minulla on ollut täällä viisi postausta, joista kolme on julkaistu. Toisin sanoen, on ollut paljon luonnoksia, joita en ole loppujen lopuksi julkaissut ollenkaan. Olen miettinyt erilaisia keinoja kuvailla tätä minun tapaani ajatella ja nähdä maailmaa, vieläkään en ole päässyt täyteen varmuuteen siitä parhaimmasta ja selkeimämstä tavasta. Jotain täytyy kuitenkin kokeilla ja jopa julkaista.
Kokeilu lähtekööt liikkeelle.. nyt...
Monta päivää olen siis toisin sanoen kuluttanut aikaani siihen, että olen kiertänyt henkisyyteen liittyviä blogeja ja sivustoja sekä keskustellut ja väitellyt itseni kanssa henkisyydestä. Lopulta sain erään ihmisen avulla muistutuksen ja oivalluksen... Eli itselleni henkisyydessä on enemmän tai vähemmän suhtautumisesta ja asenteesta. (Koen, että noilla kahdella sanalla on pieni vivahde-ero, jonka vuoksi käytän molempia.) Suhtautuminen voi koskea mitä tahansa osa-aluetta mitä ikinä voi keksiä. Miten suhtaudut elämässäni eteen tuleviin asioihin? Eräänä päivänä, juuri ennen töiden loppua, päätti Esteri tarjota rankkasateen ja eihän minulla ollut (eikä ole missään) sadevarustusta. Pienen hetken mielessä kävi sanat 'voi helvetti', mutta lopulta minulla oli hyvin hauskaa kun kävelin bussipysäkille ja ulkoisesti näytin siltä, että oisin voinut osallistua märkä t-paita -kisaan. Kiittelin Esteriä siitä, että virkisti minun iltaani rankan työpäivän jälkeen.
Toisena esimerkkinä voidaan pitää tämän päivän vitutus-hetkeäni. Sain tietää yhden asian liittyen äitiini ja siitä lähti liikkeelle ahdistuksen ja vitutuksen yhdistelmä, jota purin muutamalle ystävälle. Ennen olisin ollut pitkään ahdistunut ja olisin näyttänyt siltä, että parin kilometrin varoalue on tarpeen. Olen opetellut ottamaan tunnetilat saman tien vastana sellaisina kuin ne ovat. Myönnän ja hyväksyn ne. Useimmiten ne menevät ohi samantien tai ainakin pahin myrsky katoaa pikapikaa. Se on itsensä opettelua. Tiedän missä tilanteissa minun on hyvä käydä asia itsekseni läpi ja milloin pitää sanoa jollekin. Olen opetellut itselleni nauramisen taitoa myös, suosittelen lämpimästi. Tänään lopulta nauroin jo omalle vitutukselle - tai paremminkin sille syylle, josta syntyi vitutus.
Jokainen ihminen tietää sellaisen yltiöpositiivisen ihmisen, jolle kaikki on kivaa, hauskaa ja mielenkiintoista, vaikka sataisi kiviä ja viikatemies olisi tulossa hakemaan helvettiin. Minua tuntevat tietävät, että minusta ei saa tuollaista kuin ehkä taikuuden, hulluuden, huumeiden ja väkivallan yhdistelmällä. Äitini päätti tuossa keväällä ja alkukesästä sekoittaa kokonaan perheeni ja sekoilla pitkin maita ja mantuja. Aiempi minä olisi huolestunut ja ahdistunut niin, että olisin unohtanut itsensä. Nykyään ajattelen esim. äitini kohdalla niin, että en voi tehdä mitään hänen puolestaan, joten minun on turhaa huolehtia ja lopettaa elämistä. Totta kai muistan asian, mutta en vatvo sitä, enkä anna sen vaikuttaa omaan elämääni. Toivon hänelle parasta ja jos joskus tulee tilanne, että voin auttaa häntä, niin teen sen.
Elämä kantaa loppujen lopuksi, eikä tuo kenenkään eteen sellaista, mistä ei voi selvitä. Tapahtumat voi ajatella oppipaikkoina. Minulle elämä on tuonut tapahtumia niin hyvin, että muillekin olisi riittänyt. Olen usean ihmisen kanssa puhunut siitä, että jo tähän astisesta elämästäni saisi kirjan. Jos elämä jatkuu samaan tahtiin, niin voisi tulla useampikin kirja kirjoitettavaksi ja muille luettavaksi. En näe syytä olla katkera sille korkeamalle taholle, joka suonut minulle tällaisen tarinan.Katkeruudella ei pääse pitkälle, se syö vain ihmistä sisältäpäin ja vie elämäniloa. Enkä pysty enää vaikuttamaan menneisyyteni, joten turhaan sitä murehdin ainakaan. Voin kuitenkin vaikuttaa tähän hetkeen.
Muistakaa, elämä on tässä nyt - ei tulevaisuudessa tai menneisyydessä. Joka kerta voit valita uudelleen.
Kokeilu lähtekööt liikkeelle.. nyt...
Monta päivää olen siis toisin sanoen kuluttanut aikaani siihen, että olen kiertänyt henkisyyteen liittyviä blogeja ja sivustoja sekä keskustellut ja väitellyt itseni kanssa henkisyydestä. Lopulta sain erään ihmisen avulla muistutuksen ja oivalluksen... Eli itselleni henkisyydessä on enemmän tai vähemmän suhtautumisesta ja asenteesta. (Koen, että noilla kahdella sanalla on pieni vivahde-ero, jonka vuoksi käytän molempia.) Suhtautuminen voi koskea mitä tahansa osa-aluetta mitä ikinä voi keksiä. Miten suhtaudut elämässäni eteen tuleviin asioihin? Eräänä päivänä, juuri ennen töiden loppua, päätti Esteri tarjota rankkasateen ja eihän minulla ollut (eikä ole missään) sadevarustusta. Pienen hetken mielessä kävi sanat 'voi helvetti', mutta lopulta minulla oli hyvin hauskaa kun kävelin bussipysäkille ja ulkoisesti näytin siltä, että oisin voinut osallistua märkä t-paita -kisaan. Kiittelin Esteriä siitä, että virkisti minun iltaani rankan työpäivän jälkeen.
Toisena esimerkkinä voidaan pitää tämän päivän vitutus-hetkeäni. Sain tietää yhden asian liittyen äitiini ja siitä lähti liikkeelle ahdistuksen ja vitutuksen yhdistelmä, jota purin muutamalle ystävälle. Ennen olisin ollut pitkään ahdistunut ja olisin näyttänyt siltä, että parin kilometrin varoalue on tarpeen. Olen opetellut ottamaan tunnetilat saman tien vastana sellaisina kuin ne ovat. Myönnän ja hyväksyn ne. Useimmiten ne menevät ohi samantien tai ainakin pahin myrsky katoaa pikapikaa. Se on itsensä opettelua. Tiedän missä tilanteissa minun on hyvä käydä asia itsekseni läpi ja milloin pitää sanoa jollekin. Olen opetellut itselleni nauramisen taitoa myös, suosittelen lämpimästi. Tänään lopulta nauroin jo omalle vitutukselle - tai paremminkin sille syylle, josta syntyi vitutus.
Jokainen ihminen tietää sellaisen yltiöpositiivisen ihmisen, jolle kaikki on kivaa, hauskaa ja mielenkiintoista, vaikka sataisi kiviä ja viikatemies olisi tulossa hakemaan helvettiin. Minua tuntevat tietävät, että minusta ei saa tuollaista kuin ehkä taikuuden, hulluuden, huumeiden ja väkivallan yhdistelmällä. Äitini päätti tuossa keväällä ja alkukesästä sekoittaa kokonaan perheeni ja sekoilla pitkin maita ja mantuja. Aiempi minä olisi huolestunut ja ahdistunut niin, että olisin unohtanut itsensä. Nykyään ajattelen esim. äitini kohdalla niin, että en voi tehdä mitään hänen puolestaan, joten minun on turhaa huolehtia ja lopettaa elämistä. Totta kai muistan asian, mutta en vatvo sitä, enkä anna sen vaikuttaa omaan elämääni. Toivon hänelle parasta ja jos joskus tulee tilanne, että voin auttaa häntä, niin teen sen.
Elämä kantaa loppujen lopuksi, eikä tuo kenenkään eteen sellaista, mistä ei voi selvitä. Tapahtumat voi ajatella oppipaikkoina. Minulle elämä on tuonut tapahtumia niin hyvin, että muillekin olisi riittänyt. Olen usean ihmisen kanssa puhunut siitä, että jo tähän astisesta elämästäni saisi kirjan. Jos elämä jatkuu samaan tahtiin, niin voisi tulla useampikin kirja kirjoitettavaksi ja muille luettavaksi. En näe syytä olla katkera sille korkeamalle taholle, joka suonut minulle tällaisen tarinan.Katkeruudella ei pääse pitkälle, se syö vain ihmistä sisältäpäin ja vie elämäniloa. Enkä pysty enää vaikuttamaan menneisyyteni, joten turhaan sitä murehdin ainakaan. Voin kuitenkin vaikuttaa tähän hetkeen.
Muistakaa, elämä on tässä nyt - ei tulevaisuudessa tai menneisyydessä. Joka kerta voit valita uudelleen.
1.8.2012
Heräämisestä ja henkisyydestä
Kaupungilla kulkiessani mietin sitä, miten kuvailisin henkisyyttä ylipäätään, mitä ajattelen henkisyydestä ja miten minä toteutan ja elän omaa henkistä puoltani. Mitä kauemmin olen ollut tässä mukana, sitä vähemmän olen huomannut tietäväni. Paradoksaalista sekin, mutta toisaalta sitä vähitellen on alkanut ymmärtämään, ettei kaikkia asioita voi tietääkään ja jotkin asiat pitää jättää suurempien tahojen (jos sellaisiin uskoo) käsiin tai pitää mysteereinä.
Joten lähdetäänpä sitten liikkeelle ihan taustoista ja mielestäni oleellisista perusasioista..
Olen aina ollut sellainen tarkkailija, pienempänä enemmän kuin nyt. Lapsuudessa ja nuoruudessa elin paljon sellaisessa sumussa, tarkkailin elämää ja menin niin kuin minulta odotettiin. Tuntuu kuin olisin jo silloin yrittänyt löytää sellaista punaista lankaa, jonka mukaan tätä elämää pitäisi elää. Etsin paikkaani, etsin omaa tarinaani. Muistan monia hetkiä, joita haluaisin teille kuvailla, jotka kertoisivat pienen lapsen ajattelusta, mutta en osaa laittaa niitä järkeviksi sanoiksi. Mutta minä vain tarkkailin ja ihmettelin.
Sumusta herääminen alkoi tapahtua vähitellen kun lähdin kotoa 18-vuotiaana. Lopullinen herääminen tähän henkisyyteen tapahtui hieman ennen kuin minulla oli silmäleikkaus. Minulla on ollut melkeinpä pienestä pitäen silmälasit ja tuona syksynä oli tarkoitus vaan käydä tarkistuttamassa näkö ja hankkimassa uusia laseja, koska olin huomannut näköni huonontuneen. No, eihän se mennytkään kuin Strömsössä. Optikko kyseli minulta, että eihän minulla ole mitään perussairauksia kuten diabetesta. Ei ollut. Sen jälkeen hän antoi minulle silmälääkärille, joka kyseli samoja kuin optikko ja ihmetteli, että jokin tässä ei nyt täsmää. Lopulta sain kiireellisen lähetteen OYSsiin. Siellä minua tutkittiin ja oikeasta silmästä löytyi vikaa. (En yritä nyt selittää sitä vikaa, koska useimmat silmälääkäritkään ei tahdo tietää sitä ja minulla ei ole oikeita sanoja kuvaamaan ongelmaa. Vähän harvinaisempi juttu kuitenkin.) Päädyin sitten seuraavan uuden vuoden jälkeen muutaman yön kestäneeseen ensimmäiseen sairaalareissuuni, aiempi yökyläilyä sisältänyt sairaalareissu oli ollut minun syntyessäni tähän maailmaan. Silmäleikkaus meni hyvin, mutta silmäni ei tule koskaan olemaan entisensä.
Tuon silmän tutkimis- ja leikkaamisprosessin välissä aloin etsiä sopivaa opettajaa Reiki-kurssi mielessä. (Reiki-sivustoja: Esimerkiksi tämä ja tämä) Reiki-asioihin perehdyn varmasti tässä blogissa myöhemmin paremmin. Kuitenkin päädyin erään helsinkiläisen Reiki-opettajan oppilaaksi, kävin kaiken kaikkiaan kaksi kurssia hänen ohjauksessa. Myöhemmin kävin vielä kolmannen kurssin toisen opettajan opastuksella. Mutta vuonna 2007, jos en väärin muista, kävin ensimmäisen kurssini ja sain herätyksen uudenlaiseen ajattelutapaan ja maailmaan.
Kun puhutaan näin moniulotteisesta asiasta kuin henkisyydestä, mielestäni on hyvä käydä läpi itse sana, mitä se oikein sisältää - jotta tiedetään mistä puhutaan. Ihmiset kuvailisivat varmasti aivan tuhannella eri tavalla henkisyyttä, jos tekisi galluppia. Tein pikahaun sanalle henkisyys googlesta ja löysin hyvän sivuston täältä. Jaakko M. kirjoittaa mielestäni erittäin hyvin henkisyydestä ja sen suhteesta uskontoon.
Mielestäni hän onnistui kuvaaman henkisyyden niin puhtaana kuin sen voi kuvailla ilman, että tuo omia näkemyksiään tähän toisinaan jopa kiisteltyyn asiaan.
--
Käsittelen tulevassa postauksessa joko Reiki-asioista tai sitten aloitan käsittelemään sitä, miten itse näen henkisyyden ja miten toteutan sitä omassa elämässä. Tapoja siihenkin on monia. Katsotaan miten tässä käy, tuleeko asiasta selkeämpää vai menenkö itsekin sekaisin omista ajatuksistani. Riski kuitenkin otetaan.
Joten lähdetäänpä sitten liikkeelle ihan taustoista ja mielestäni oleellisista perusasioista..
Olen aina ollut sellainen tarkkailija, pienempänä enemmän kuin nyt. Lapsuudessa ja nuoruudessa elin paljon sellaisessa sumussa, tarkkailin elämää ja menin niin kuin minulta odotettiin. Tuntuu kuin olisin jo silloin yrittänyt löytää sellaista punaista lankaa, jonka mukaan tätä elämää pitäisi elää. Etsin paikkaani, etsin omaa tarinaani. Muistan monia hetkiä, joita haluaisin teille kuvailla, jotka kertoisivat pienen lapsen ajattelusta, mutta en osaa laittaa niitä järkeviksi sanoiksi. Mutta minä vain tarkkailin ja ihmettelin.
Sumusta herääminen alkoi tapahtua vähitellen kun lähdin kotoa 18-vuotiaana. Lopullinen herääminen tähän henkisyyteen tapahtui hieman ennen kuin minulla oli silmäleikkaus. Minulla on ollut melkeinpä pienestä pitäen silmälasit ja tuona syksynä oli tarkoitus vaan käydä tarkistuttamassa näkö ja hankkimassa uusia laseja, koska olin huomannut näköni huonontuneen. No, eihän se mennytkään kuin Strömsössä. Optikko kyseli minulta, että eihän minulla ole mitään perussairauksia kuten diabetesta. Ei ollut. Sen jälkeen hän antoi minulle silmälääkärille, joka kyseli samoja kuin optikko ja ihmetteli, että jokin tässä ei nyt täsmää. Lopulta sain kiireellisen lähetteen OYSsiin. Siellä minua tutkittiin ja oikeasta silmästä löytyi vikaa. (En yritä nyt selittää sitä vikaa, koska useimmat silmälääkäritkään ei tahdo tietää sitä ja minulla ei ole oikeita sanoja kuvaamaan ongelmaa. Vähän harvinaisempi juttu kuitenkin.) Päädyin sitten seuraavan uuden vuoden jälkeen muutaman yön kestäneeseen ensimmäiseen sairaalareissuuni, aiempi yökyläilyä sisältänyt sairaalareissu oli ollut minun syntyessäni tähän maailmaan. Silmäleikkaus meni hyvin, mutta silmäni ei tule koskaan olemaan entisensä.
Tuon silmän tutkimis- ja leikkaamisprosessin välissä aloin etsiä sopivaa opettajaa Reiki-kurssi mielessä. (Reiki-sivustoja: Esimerkiksi tämä ja tämä) Reiki-asioihin perehdyn varmasti tässä blogissa myöhemmin paremmin. Kuitenkin päädyin erään helsinkiläisen Reiki-opettajan oppilaaksi, kävin kaiken kaikkiaan kaksi kurssia hänen ohjauksessa. Myöhemmin kävin vielä kolmannen kurssin toisen opettajan opastuksella. Mutta vuonna 2007, jos en väärin muista, kävin ensimmäisen kurssini ja sain herätyksen uudenlaiseen ajattelutapaan ja maailmaan.
Kun puhutaan näin moniulotteisesta asiasta kuin henkisyydestä, mielestäni on hyvä käydä läpi itse sana, mitä se oikein sisältää - jotta tiedetään mistä puhutaan. Ihmiset kuvailisivat varmasti aivan tuhannella eri tavalla henkisyyttä, jos tekisi galluppia. Tein pikahaun sanalle henkisyys googlesta ja löysin hyvän sivuston täältä. Jaakko M. kirjoittaa mielestäni erittäin hyvin henkisyydestä ja sen suhteesta uskontoon.
"Käsitteet "henkinen kasvu" ja "henkinen kehittyminen" tarkoittavat puhtaammillaan, niin kuin voimme sanoista päätellä, kasvamista kohden henkeä, joka on jokaisen ihmisen syvin olemus. Kaikki toiminta, joka edistää ihmisen henkisestä alkuperästä tietoiseksi tulemista (kasvamista hengessä) on henkistä kehittymistä. Henkisyys on henkisen kasvun myötä syvenevää ja laajenevaa ihmisen henkisen alkuperän ymmärtämistä, kokemista ja elämistä.
Uskontojen ja henkisyyden välillä on eroja. Uskontojen perusta on lähes aina erilaisissa opeissa ja säännöissä, joiden tarkoitus on turvallisesti ohjata ihmistä kohden uskonnon mukaisia arvoja. Henkisyyden painopiste on puolestaan ihmisen henkisen alkuperän ymmärtämisessä ja kokemisessa. Uskontojen ja henkisyyden suurin ero on niiden tavassa lähestyä henkistä kasvua. Uskonto on kollektiivista, joka ohjaa ulkoapäin erilaisten oppien avulla ihmisten henkistä kehittymistä. Henkisyys on subjektiivista, jossa ihmisen oma kehittyvä ja syvenevä arvomaailma ohjaa yksilöllisesti ihmisen henkistä kasvua.
Kun ihminen kulkee henkisen kehittymisen tietä ilman, että hän on sitoutunut noudattamaan tiettyä uskontoa, avautuu ihmiselle rajaton mahdollisuus tutkia ja kehittään itseään kohden korkeampaa tietoisuutta.
Vapaan henkisen tien kulkijan on luotettava sydämensä ääneen (sielunsa johdatukseen) ja itsetutkiskelun synnyttämään maailmankuvaan henkistä tietä kulkiessaan. Tämä on suuri haaste ja mahdollisuus. Henkisyys on luovaa kokonaisvaltaista kehon, mielen ja sielun yhteistyön kehittämistä kohden eheyttä ja syvempää kokemusta itsestä.
Henkisen tien kulkijat voivat painottaa hyvinkin erilaisia asioita elämänsä eri vaiheissa tehdessään matkaa kohden henkistä alkuperäänsä. Sydämen tie painottuu universaalin rakkauden sekä kaiken olevaisen ykseyden tiedostamiseen ja kokemiseen. Tiedon tie puolestaan pyrkii kehittämään mielestä herkkää henkisen älyn instrumenttia, jossa yhdistyvät järki ja intuitio. Henkisen kasvun korkea päämäärä on tietoisuuden synteesi, jossa kaikki ihmisen olemuspuolet (keho, mieli, sielu) on saatettu täyteen toimintaan niiden omalla painoarvolla. Tietoisuuden synteesi on ykseyden tietoisuutta, joka on älykästä rakkautta.
Henkisen tien kulkijat arvostavat jokaisen yksilön maailmankatsomusta ja erilaisten uskontojen arvomaailmoja nähden näissä kaikissa maailmankaikkeuden ykseyden monimuotoisuuden. Henkisyyden tärkeä tavoite on oppia näkemään erilaisuuden ja vastakohtaisuuksien keskellä kaiken läpäisevä Ykseys.
Ihmisen haaste on löytää oma elämäntehtävä luomakunnan ykseyden palvelemisessa. Ihminen voi kokea pysyvää laajentuvaa sielunsa täyttymystä elämässään vasta, kun hän ymmärtää maailmankaikkeuden ykseyden ja on löytänyt oman paikkansa luomakunnan ykseyden edistämisessä. "
Mielestäni hän onnistui kuvaaman henkisyyden niin puhtaana kuin sen voi kuvailla ilman, että tuo omia näkemyksiään tähän toisinaan jopa kiisteltyyn asiaan.
--
Käsittelen tulevassa postauksessa joko Reiki-asioista tai sitten aloitan käsittelemään sitä, miten itse näen henkisyyden ja miten toteutan sitä omassa elämässä. Tapoja siihenkin on monia. Katsotaan miten tässä käy, tuleeko asiasta selkeämpää vai menenkö itsekin sekaisin omista ajatuksistani. Riski kuitenkin otetaan.
31.7.2012
Vähän kaikkea turhaa
Mietin juuri, että mitä minä tähän kirjoittaisin. Haluaisin postata jotain tekstiä, mutta en tiedä vieläkään näitä sanoja laittaessa peräkkäin, mikä aihealue tulee olemaan. Katsotaan löytyykö mitään punaista lankaa vai jääkö tämä lankasotkuksi, toisinaan sekään ei ole paha asia.
...nyt taisin jopa keksiä. Kerron hieman teille menneestä, mitä kokemuksia selviytyjän reppuun on ehtinyt vuosien aikana kertyä.
Perheeni on ollut sellainen, ettei meillä tylsiä päiviä ole nähty. Ei turhan helppoakaan ole päässyt olemaan, mutta aina meille on perusasiat turvattu. Pistän ihan omankin mielenkiinnon takia tähän listaa, minkälaisia asioita on tullut perheen kanssa /kautta opittua ja koettua. Tämä lista voi vaikuttaa negatiiviselta, mutta itselleni ne ovat olleet oppimispaikkoja. En osaa olla katkera, olen opetellut siitä pois. Sitä paitsi osaan hahmottaa menneisyyttä helposti erilaisten tapahtumien kautta.
Lista:
Lista:
...nyt taisin jopa keksiä. Kerron hieman teille menneestä, mitä kokemuksia selviytyjän reppuun on ehtinyt vuosien aikana kertyä.
Perheeni on ollut sellainen, ettei meillä tylsiä päiviä ole nähty. Ei turhan helppoakaan ole päässyt olemaan, mutta aina meille on perusasiat turvattu. Pistän ihan omankin mielenkiinnon takia tähän listaa, minkälaisia asioita on tullut perheen kanssa /kautta opittua ja koettua. Tämä lista voi vaikuttaa negatiiviselta, mutta itselleni ne ovat olleet oppimispaikkoja. En osaa olla katkera, olen opetellut siitä pois. Sitä paitsi osaan hahmottaa menneisyyttä helposti erilaisten tapahtumien kautta.
Lista:
- itsemurhayritys
- kaksisuuntainen mielialahäiriö (ent. maanis-depressiivisyys)
- skitsofrenia
- koulukiusaaminen
- hirvikolari + muunlainen kolari
- yleinen ahdistuneisuushäiriö
- OCD (pakko-oireinen häiriö, kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin)
- syömishäiriö
- alkoholismi/ alkoholin liikakäyttö
- lääkkeiden väärinkäyttö
- silmäoperaatio
- minun muutto pois kotoa jne jne.
Lista:
- Elämäni nainen, rakas ystäväni, jonka olen saanut tuntea jo yläasteelta asti. Minulla on erittäin paljon ihania ystäviä, mutta hän ansaitsee erityiskunniaa tässä kohdin. Hän on nimittäin minun enkelini, joka ilmestyi yläasteella luokseni ja päätti pysyä minun elämässäni, vaikka toisinaan sanoin hänelle suoraan hyvästit.Vuosi vuodelta meidän ystävyys tuntuu vain vahvemmalta, paljon ollaan tutustumisen jälkeen koettu ja varmasti tullaan tulevaisuudessakin kokemaan - yhdessä.
- Silmäleikkaus. Kävin läpi erikoisemman silmäleikkauksen joitakin vuosia sitten. Ei ollut sellainen perinteinen huonon näön korjaus - operaatio. Tämän operaation jälkeen menin Reiki 1 -kurssille ja siitä sitten elämä sai uutta näkökulmaa.
- Kolarit. Olen ollut mukana kahdessa kolarissa, toisessa yksin ja toisessa perheenjäsenen kanssa. Molemmat tapahtuivat kahden vuoden sisään ja molemmissa oli suojelusenkelit matkassa, ei pysyviä vammoja tai merkkejä jäänyt. Näiden jälkeen olen arvostanut enemmän itse elämää ja olen oppinut hyväksymään kuoleman osana prosessia. Jokaiselle on oma aikansa ja se tarjottu aika pitää käyttää hyväksi. Joka hetki.
- Ensimmäinen muutto. Muutin toisen lukiovuoden jälkeen pois kotoa. Lähdin pelastamaan ja etsimään itseäni ja tässä sitä ollaan. Mikään ei voi unohduttaa sitä tunnetta, kun olet muutaman matkalaukun ja paketin kanssa matkalla paikkakunnalle, josta et tunne ketään. Sen lisäksi itse muutto on tapahtunut muutaman viikon varoitusajalla. Tästä elämäni kulkurina alkoi.
- Syksy 2011 - kevät 2012. Edeltävänä kesänä otin elämäni naisesta itselleni kämppiksen opiskelupaikkakunnalle. Opiskeluissa oli menossa toinen vuosi ja sitten se lähtikin menemään päin persettä suoraan sanottuna. Minä sairastuin, en vakavasti, mutta sen verran vahvasti, jotta monet asiat - kuten minä - menivät uusiksi. Tuosta kun selvisin, olen ollut aivan toisenlainen ihminen ja ystävyys elämäni naiseen vahvistunut entisestään.
- J. Tutustuin kyseiseen ihmiseen tänä kesänä, enkä vielä tiedä täysin mitä tulossa on. Tämä ihminen on opettanut minulle alusta asti paljon ja varmasti niin tekee jatkossakin. Hän on auttanut poistamaan vanhan minäni rippeitä, joita oli vielä kevään ns. uudelleensyntymäni jälkeen. En osaa kovin selittää tästä ihmisestä ja miksi hän on tällä listalla. Ne vaan on ne energiat.
- ....ja lista jatkuu... jatkuu... ja jatkuu..
29.7.2012
Tervetuloa / 1. päivitys
Otsikon mukaisesti tervetuloa ensimmäiseen postaukseen. Joidenkin perinteiden mukaan tähän kuuluu esitellä itsensä. Joten olkaa hyvä:
Nimi: parhaiten minut tunnistaa nimellä Noita tai Noita-akka. En tiedä miksi, mutta en halua ainakaan vielä julkistaa omaa nimeäni. Katsotaan jos joskus rohkaistuisin vielä.
Sijainti: tällä hetkellä Helsinki, mutta tämä sijainti on hyvin väliaikainen ja muuttuu piakkoin taas opiskelupaikkakunnalleni. Kaupunki, jossa opiskelen ja pääsääntöisesti asun, on mielestäni hieman liian pieni paikka, jotta sanoisin missä se sijaitsee.
Ikä: numeroiden 20 - 30 välimaastossa virallisten syntymätietojen mukaan.
Status: sinkku
Ammatti: haluaisin olla aina ikuinen opiskelija. Tällä hetkellä opiskelen sairaanhoitajaksi. Hamassa tulevaisuudessa intoa opiskella yliopistossa ehkäpä sosiologiaa tai jotain muuta mielenkiintoista mitä keksii. Toisaalta myös perinteisemmät hoitokeinotkin kiinnostavat, niistä mainitakseni jäsenkorjaus, homeopatia sekä luonnonlääkintä.
Tämän hetken parhaimmat lainaukset:
* "Sinä päivänä kun lakkaat etsimästä, olet perillä." - ?
* "Olet toisinaan ihan kaistapää, mutta huippu sellainen toki. ♥" - rakas ystäväni M
* "Luoja antaa jonkin idea, energia virtaa mielen lapi ja mieli antaa sille muodon, ruumis ulostaa sen. Se voima joka on tossa mielen ja ruumiin välissä, joka estää sitä virtausta, on ego." - J
*Eräs keskustelu
J: Onko mulla seksuaalista vetovoimaa sunhun energisesti vai? :D
Ihmiset tahtoo rakastella ihmisiä jotka rakastaa ja on rehellisiä, ne ei vaan uskalla.
Ja oon itse samassa sopassa kaikkien kanssa. :D
Kyllä vihata osataan.. Sitä ei tarvitse hävetä. :)
Minä: Mä en tiedä mitä susta haluan :D
J: Ego haluaa. :)
Totuus on se että et tarvitse mua mihinkään, mutta voit kokea mun kanssa asioita.
Selittää omia perspektiivejä ja verrata niitä munhun, rakastaa, jne jne
Welcome.
Nimi: parhaiten minut tunnistaa nimellä Noita tai Noita-akka. En tiedä miksi, mutta en halua ainakaan vielä julkistaa omaa nimeäni. Katsotaan jos joskus rohkaistuisin vielä.
Sijainti: tällä hetkellä Helsinki, mutta tämä sijainti on hyvin väliaikainen ja muuttuu piakkoin taas opiskelupaikkakunnalleni. Kaupunki, jossa opiskelen ja pääsääntöisesti asun, on mielestäni hieman liian pieni paikka, jotta sanoisin missä se sijaitsee.
Ikä: numeroiden 20 - 30 välimaastossa virallisten syntymätietojen mukaan.
Status: sinkku
Ammatti: haluaisin olla aina ikuinen opiskelija. Tällä hetkellä opiskelen sairaanhoitajaksi. Hamassa tulevaisuudessa intoa opiskella yliopistossa ehkäpä sosiologiaa tai jotain muuta mielenkiintoista mitä keksii. Toisaalta myös perinteisemmät hoitokeinotkin kiinnostavat, niistä mainitakseni jäsenkorjaus, homeopatia sekä luonnonlääkintä.
Tämän hetken parhaimmat lainaukset:
* "Sinä päivänä kun lakkaat etsimästä, olet perillä." - ?
* "Olet toisinaan ihan kaistapää, mutta huippu sellainen toki. ♥" - rakas ystäväni M
* "Luoja antaa jonkin idea, energia virtaa mielen lapi ja mieli antaa sille muodon, ruumis ulostaa sen. Se voima joka on tossa mielen ja ruumiin välissä, joka estää sitä virtausta, on ego." - J
*Eräs keskustelu
J: Onko mulla seksuaalista vetovoimaa sunhun energisesti vai? :D
Ihmiset tahtoo rakastella ihmisiä jotka rakastaa ja on rehellisiä, ne ei vaan uskalla.
Ja oon itse samassa sopassa kaikkien kanssa. :D
Kyllä vihata osataan.. Sitä ei tarvitse hävetä. :)
Minä: Mä en tiedä mitä susta haluan :D
J: Ego haluaa. :)
Totuus on se että et tarvitse mua mihinkään, mutta voit kokea mun kanssa asioita.
Selittää omia perspektiivejä ja verrata niitä munhun, rakastaa, jne jne
Welcome.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)