Olen elossa ja en ole unohtanut tätä blogia.
Saavuin takaisin perjantaina tänne opiskelupaikkakunnalle ja viikonlopun rentouduin täysin rinnoin. Hyvä viikonloppu koostuu hyvästä ystävästä, punkusta, epäterveellisestä syömisestä, telkkarin katsomisesta, pelaamisesta (star wars - legopeli), vanhojen lapsuusaikojen pelien pelaamisesta (laivanupotus ja mökki paperiversiona) sekä pelkästä olemisesta ilman suuurempia ajatuksia. Täytyy sanoa, että minulla on huippu ystävä, joka on myös loistokas kämppiskin.
Tässä voi tulla hieman väliä ennen seuraavaa päivitystä, koska ollaan juuri hakemassa uutta asuntoa ja sitten alkaa muuttopuuhat.. Koulullakin kävin jo tänään, joten pitää noita opiskeluasioitakin käynnistellä. Mutta kunhan tämä elämä tasoittuu, niin kirjoittelen tänne paremmin taas. Nyt minulla on sopivasti iltalukemisena Caroline Myssin Hengen anatomia. Kirjoitan siitä, kunhan saan luettua ajatuksen kanssa sen läpi ja mietittyä mitä mieltä olen kyseisestä kirjasta. Löysin myös vanhoista tavaroista sen vanhan kurssioppaan, jossa on käyty läpi mitä voi olla jonkin fyysisen sairauden takana. Mutta katsellaan, jos saan sen yhdistettyä sopivasti tuohon Carolinen kirjaan - tai mietittyä niiden väliltä tms.
Pysykää elossa ja käykää täällä edelleen. Elämä ei ole niin vakavaa kuitenkaan :)
20.8.2012
12.8.2012
Kiitollisuus
Kiitollisuus on sellainen asia, joita monien ihmisten olisi hyvä harjoittaa. Useimmiten meillä ihmisillä kun on tapana miettiä sitä mennyttä (mitä on tapahtunut ja miksi) ja murehtia mitä meillä ei ole. Kuinka usein muistamme olla kiitollisia tästä hetkestä ja niistä asioista, joita meillä on? Ja menneisyyttä pitäisi muistaa kiitellä, sillä ilman menneisyyttämme emme olisi sellaisia kuin olisimme tällä hetkellä. (No, toiset sanovat, että tiettyjen tapahtumien takia he ovat toisenlaisia kuin haluaisivat olla. Siihen kyllä toteaisin, että jokainen voi vaikuttaa siihen millainen on, joka päivä uusi mahdollisuus valita.)
Kiitollisuuden kanssa kulkee mielestäni usein myös asenne ja elääkö tässä hetkessä, menneisyydessä vai tulevaisuudessa. Enkä nyt sano, etteikö saisi välillä miettiä menneitä tai tulevaa, mutta pääsääntöisesti olisi hyvä pyrkiä elämään tässä hetkessä mikä on käsillä. Sillä jos elämme koko ajan vaikkapa siellä menneessä, emme pääse havaitsemaan niitä asioita, joista voisimme tässä ja nyt olla kiitollisia. Toisinaan on ihan hyväkin miettiä sitä mennyttä tai tulevaa, jotta osaa arvostaa tapahtuneita ja olla valmiiksi kiitollinen tulevista.
Emme voi aina vaikuttaa niihin asioihin, joita tulee eteemme, mutta voimme tosiaan vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme niihin. Samalla logiikalla voimme ajatella menneestä. Emme voi muuttaa menneisyyden tapahtumia, mutta voimme vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme ja miten suhtaudumme niihin.
Olen joutunut elämään suhteellisen rankkaa elämää (listaa aiemmassa postauksessa) ja vieläkään en ole päässyt kovin helpommille reiteille, kiitos äitini. Ihmissuhteeni ovat olleet myrskyisiä, perheeni on pitänyt varpaillaan ja sitä omaa elämää on saanut etsiä murikoiden takaa. Yhdessä välissä todella mietin, että miksi olen saanut kokeakseni tällaisen elämän ja miksi en ole syntynyt perheeseen, jossa elämä olisi ollut edes asteen verran helpompaa. Olen kuitenkin oivaltanut sen, että ilman näitä kokemuksia ja tätä elämää, en olisi tällainen kuin olen. Monien mutkien kautta olen päässyt tähän pisteeseen, missä olen nyt ja olen siitä todella kiitollinen. Elämässä tärkeintä on se matkan tekeminen, ei se päämäärä.
Voisi siis sanoa, että olen valinnut kiitollisuuden ja elämän kunnioittamisen (sellaisena kuin se on).
Kiitollisuus ei minullakaan ole syntyjään tullut, toisinaan olen kironnut koko elämäni alimpaan helvettiin. Nykyään sellaista onneksi tulee tehtyä harvemmin. Yhdessä välissä otin rutiiniksi kiittää kuluneesta päivästä ennen nukkumaanmenoa. Suosittelen kokeilemaan. Jos ei muuten, niin kokeilkaa löytää pari asiaa, joista olette sillä hetkellä kiitollisia.
Eikä se kiitollisuus minullakaan ole välttämättä päällimmäisenä mielessä kun saan esimerkiksi kuulla äitini toilailuista maailmalla. Eikä tällaiseen ajattelumaailmaan pääseminen ole ollut niin ruusuista ja valmiiksi siloiteltua tietä. Kävin elämääni läpi hyvin paljon kun muutin omilleni ja nyt olen käynyt sitä läpi ammattiauttajan kanssa. Tarkoituksena on yrittää ehkäistä mielenterveysongelmia, joihin meidän perheessä ja suvussa on hyvää taipumusta. Haluan myös pitää tämän iloni ja nykyisen ajatteluatapani enkä mennä takaisin mustaan murheiden maailmaan.
Olen erittäin kiitollinen tällä hetkellä elämästäni, sellaisenaan sekopäisenä kuin se on. Eilen töistä potkutellessani takaisin asunnolle, hymyilin. Naureskelin myös sille, että jos joku ihminen olisi sen nähnyt, olisi voinut pitää hulluna. Mutta taidankin olla hullu - rakastan elämää ja kiitän siitä, että saan elää ja kokea.
P.S. Ottakaa oppia vaikka eläimistä, ne osaavat elää tässä hetkessä ja nauttia siitä, mitä heillä jo on.
P.P.S Muistakaa, että sana "kiitos" ei kulu sanomalla.
(ylläolevassa kuvassa rakas kissani Eetu, joka on
jo kissojen taivaassa.)
Kiitollisuuden kanssa kulkee mielestäni usein myös asenne ja elääkö tässä hetkessä, menneisyydessä vai tulevaisuudessa. Enkä nyt sano, etteikö saisi välillä miettiä menneitä tai tulevaa, mutta pääsääntöisesti olisi hyvä pyrkiä elämään tässä hetkessä mikä on käsillä. Sillä jos elämme koko ajan vaikkapa siellä menneessä, emme pääse havaitsemaan niitä asioita, joista voisimme tässä ja nyt olla kiitollisia. Toisinaan on ihan hyväkin miettiä sitä mennyttä tai tulevaa, jotta osaa arvostaa tapahtuneita ja olla valmiiksi kiitollinen tulevista.
Emme voi aina vaikuttaa niihin asioihin, joita tulee eteemme, mutta voimme tosiaan vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme niihin. Samalla logiikalla voimme ajatella menneestä. Emme voi muuttaa menneisyyden tapahtumia, mutta voimme vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme ja miten suhtaudumme niihin.
Olen joutunut elämään suhteellisen rankkaa elämää (listaa aiemmassa postauksessa) ja vieläkään en ole päässyt kovin helpommille reiteille, kiitos äitini. Ihmissuhteeni ovat olleet myrskyisiä, perheeni on pitänyt varpaillaan ja sitä omaa elämää on saanut etsiä murikoiden takaa. Yhdessä välissä todella mietin, että miksi olen saanut kokeakseni tällaisen elämän ja miksi en ole syntynyt perheeseen, jossa elämä olisi ollut edes asteen verran helpompaa. Olen kuitenkin oivaltanut sen, että ilman näitä kokemuksia ja tätä elämää, en olisi tällainen kuin olen. Monien mutkien kautta olen päässyt tähän pisteeseen, missä olen nyt ja olen siitä todella kiitollinen. Elämässä tärkeintä on se matkan tekeminen, ei se päämäärä.
Voisi siis sanoa, että olen valinnut kiitollisuuden ja elämän kunnioittamisen (sellaisena kuin se on).
Kiitollisuus ei minullakaan ole syntyjään tullut, toisinaan olen kironnut koko elämäni alimpaan helvettiin. Nykyään sellaista onneksi tulee tehtyä harvemmin. Yhdessä välissä otin rutiiniksi kiittää kuluneesta päivästä ennen nukkumaanmenoa. Suosittelen kokeilemaan. Jos ei muuten, niin kokeilkaa löytää pari asiaa, joista olette sillä hetkellä kiitollisia.
Eikä se kiitollisuus minullakaan ole välttämättä päällimmäisenä mielessä kun saan esimerkiksi kuulla äitini toilailuista maailmalla. Eikä tällaiseen ajattelumaailmaan pääseminen ole ollut niin ruusuista ja valmiiksi siloiteltua tietä. Kävin elämääni läpi hyvin paljon kun muutin omilleni ja nyt olen käynyt sitä läpi ammattiauttajan kanssa. Tarkoituksena on yrittää ehkäistä mielenterveysongelmia, joihin meidän perheessä ja suvussa on hyvää taipumusta. Haluan myös pitää tämän iloni ja nykyisen ajatteluatapani enkä mennä takaisin mustaan murheiden maailmaan.
Olen erittäin kiitollinen tällä hetkellä elämästäni, sellaisenaan sekopäisenä kuin se on. Eilen töistä potkutellessani takaisin asunnolle, hymyilin. Naureskelin myös sille, että jos joku ihminen olisi sen nähnyt, olisi voinut pitää hulluna. Mutta taidankin olla hullu - rakastan elämää ja kiitän siitä, että saan elää ja kokea.
P.S. Ottakaa oppia vaikka eläimistä, ne osaavat elää tässä hetkessä ja nauttia siitä, mitä heillä jo on.
P.P.S Muistakaa, että sana "kiitos" ei kulu sanomalla.
(ylläolevassa kuvassa rakas kissani Eetu, joka on
jo kissojen taivaassa.)
6.8.2012
Asenne, suhtautuminen, valinta
Parhaimmillaan minulla on ollut täällä viisi postausta, joista kolme on julkaistu. Toisin sanoen, on ollut paljon luonnoksia, joita en ole loppujen lopuksi julkaissut ollenkaan. Olen miettinyt erilaisia keinoja kuvailla tätä minun tapaani ajatella ja nähdä maailmaa, vieläkään en ole päässyt täyteen varmuuteen siitä parhaimmasta ja selkeimämstä tavasta. Jotain täytyy kuitenkin kokeilla ja jopa julkaista.
Kokeilu lähtekööt liikkeelle.. nyt...
Monta päivää olen siis toisin sanoen kuluttanut aikaani siihen, että olen kiertänyt henkisyyteen liittyviä blogeja ja sivustoja sekä keskustellut ja väitellyt itseni kanssa henkisyydestä. Lopulta sain erään ihmisen avulla muistutuksen ja oivalluksen... Eli itselleni henkisyydessä on enemmän tai vähemmän suhtautumisesta ja asenteesta. (Koen, että noilla kahdella sanalla on pieni vivahde-ero, jonka vuoksi käytän molempia.) Suhtautuminen voi koskea mitä tahansa osa-aluetta mitä ikinä voi keksiä. Miten suhtaudut elämässäni eteen tuleviin asioihin? Eräänä päivänä, juuri ennen töiden loppua, päätti Esteri tarjota rankkasateen ja eihän minulla ollut (eikä ole missään) sadevarustusta. Pienen hetken mielessä kävi sanat 'voi helvetti', mutta lopulta minulla oli hyvin hauskaa kun kävelin bussipysäkille ja ulkoisesti näytin siltä, että oisin voinut osallistua märkä t-paita -kisaan. Kiittelin Esteriä siitä, että virkisti minun iltaani rankan työpäivän jälkeen.
Toisena esimerkkinä voidaan pitää tämän päivän vitutus-hetkeäni. Sain tietää yhden asian liittyen äitiini ja siitä lähti liikkeelle ahdistuksen ja vitutuksen yhdistelmä, jota purin muutamalle ystävälle. Ennen olisin ollut pitkään ahdistunut ja olisin näyttänyt siltä, että parin kilometrin varoalue on tarpeen. Olen opetellut ottamaan tunnetilat saman tien vastana sellaisina kuin ne ovat. Myönnän ja hyväksyn ne. Useimmiten ne menevät ohi samantien tai ainakin pahin myrsky katoaa pikapikaa. Se on itsensä opettelua. Tiedän missä tilanteissa minun on hyvä käydä asia itsekseni läpi ja milloin pitää sanoa jollekin. Olen opetellut itselleni nauramisen taitoa myös, suosittelen lämpimästi. Tänään lopulta nauroin jo omalle vitutukselle - tai paremminkin sille syylle, josta syntyi vitutus.
Jokainen ihminen tietää sellaisen yltiöpositiivisen ihmisen, jolle kaikki on kivaa, hauskaa ja mielenkiintoista, vaikka sataisi kiviä ja viikatemies olisi tulossa hakemaan helvettiin. Minua tuntevat tietävät, että minusta ei saa tuollaista kuin ehkä taikuuden, hulluuden, huumeiden ja väkivallan yhdistelmällä. Äitini päätti tuossa keväällä ja alkukesästä sekoittaa kokonaan perheeni ja sekoilla pitkin maita ja mantuja. Aiempi minä olisi huolestunut ja ahdistunut niin, että olisin unohtanut itsensä. Nykyään ajattelen esim. äitini kohdalla niin, että en voi tehdä mitään hänen puolestaan, joten minun on turhaa huolehtia ja lopettaa elämistä. Totta kai muistan asian, mutta en vatvo sitä, enkä anna sen vaikuttaa omaan elämääni. Toivon hänelle parasta ja jos joskus tulee tilanne, että voin auttaa häntä, niin teen sen.
Elämä kantaa loppujen lopuksi, eikä tuo kenenkään eteen sellaista, mistä ei voi selvitä. Tapahtumat voi ajatella oppipaikkoina. Minulle elämä on tuonut tapahtumia niin hyvin, että muillekin olisi riittänyt. Olen usean ihmisen kanssa puhunut siitä, että jo tähän astisesta elämästäni saisi kirjan. Jos elämä jatkuu samaan tahtiin, niin voisi tulla useampikin kirja kirjoitettavaksi ja muille luettavaksi. En näe syytä olla katkera sille korkeamalle taholle, joka suonut minulle tällaisen tarinan.Katkeruudella ei pääse pitkälle, se syö vain ihmistä sisältäpäin ja vie elämäniloa. Enkä pysty enää vaikuttamaan menneisyyteni, joten turhaan sitä murehdin ainakaan. Voin kuitenkin vaikuttaa tähän hetkeen.
Muistakaa, elämä on tässä nyt - ei tulevaisuudessa tai menneisyydessä. Joka kerta voit valita uudelleen.
Kokeilu lähtekööt liikkeelle.. nyt...
Monta päivää olen siis toisin sanoen kuluttanut aikaani siihen, että olen kiertänyt henkisyyteen liittyviä blogeja ja sivustoja sekä keskustellut ja väitellyt itseni kanssa henkisyydestä. Lopulta sain erään ihmisen avulla muistutuksen ja oivalluksen... Eli itselleni henkisyydessä on enemmän tai vähemmän suhtautumisesta ja asenteesta. (Koen, että noilla kahdella sanalla on pieni vivahde-ero, jonka vuoksi käytän molempia.) Suhtautuminen voi koskea mitä tahansa osa-aluetta mitä ikinä voi keksiä. Miten suhtaudut elämässäni eteen tuleviin asioihin? Eräänä päivänä, juuri ennen töiden loppua, päätti Esteri tarjota rankkasateen ja eihän minulla ollut (eikä ole missään) sadevarustusta. Pienen hetken mielessä kävi sanat 'voi helvetti', mutta lopulta minulla oli hyvin hauskaa kun kävelin bussipysäkille ja ulkoisesti näytin siltä, että oisin voinut osallistua märkä t-paita -kisaan. Kiittelin Esteriä siitä, että virkisti minun iltaani rankan työpäivän jälkeen.
Toisena esimerkkinä voidaan pitää tämän päivän vitutus-hetkeäni. Sain tietää yhden asian liittyen äitiini ja siitä lähti liikkeelle ahdistuksen ja vitutuksen yhdistelmä, jota purin muutamalle ystävälle. Ennen olisin ollut pitkään ahdistunut ja olisin näyttänyt siltä, että parin kilometrin varoalue on tarpeen. Olen opetellut ottamaan tunnetilat saman tien vastana sellaisina kuin ne ovat. Myönnän ja hyväksyn ne. Useimmiten ne menevät ohi samantien tai ainakin pahin myrsky katoaa pikapikaa. Se on itsensä opettelua. Tiedän missä tilanteissa minun on hyvä käydä asia itsekseni läpi ja milloin pitää sanoa jollekin. Olen opetellut itselleni nauramisen taitoa myös, suosittelen lämpimästi. Tänään lopulta nauroin jo omalle vitutukselle - tai paremminkin sille syylle, josta syntyi vitutus.
Jokainen ihminen tietää sellaisen yltiöpositiivisen ihmisen, jolle kaikki on kivaa, hauskaa ja mielenkiintoista, vaikka sataisi kiviä ja viikatemies olisi tulossa hakemaan helvettiin. Minua tuntevat tietävät, että minusta ei saa tuollaista kuin ehkä taikuuden, hulluuden, huumeiden ja väkivallan yhdistelmällä. Äitini päätti tuossa keväällä ja alkukesästä sekoittaa kokonaan perheeni ja sekoilla pitkin maita ja mantuja. Aiempi minä olisi huolestunut ja ahdistunut niin, että olisin unohtanut itsensä. Nykyään ajattelen esim. äitini kohdalla niin, että en voi tehdä mitään hänen puolestaan, joten minun on turhaa huolehtia ja lopettaa elämistä. Totta kai muistan asian, mutta en vatvo sitä, enkä anna sen vaikuttaa omaan elämääni. Toivon hänelle parasta ja jos joskus tulee tilanne, että voin auttaa häntä, niin teen sen.
Elämä kantaa loppujen lopuksi, eikä tuo kenenkään eteen sellaista, mistä ei voi selvitä. Tapahtumat voi ajatella oppipaikkoina. Minulle elämä on tuonut tapahtumia niin hyvin, että muillekin olisi riittänyt. Olen usean ihmisen kanssa puhunut siitä, että jo tähän astisesta elämästäni saisi kirjan. Jos elämä jatkuu samaan tahtiin, niin voisi tulla useampikin kirja kirjoitettavaksi ja muille luettavaksi. En näe syytä olla katkera sille korkeamalle taholle, joka suonut minulle tällaisen tarinan.Katkeruudella ei pääse pitkälle, se syö vain ihmistä sisältäpäin ja vie elämäniloa. Enkä pysty enää vaikuttamaan menneisyyteni, joten turhaan sitä murehdin ainakaan. Voin kuitenkin vaikuttaa tähän hetkeen.
Muistakaa, elämä on tässä nyt - ei tulevaisuudessa tai menneisyydessä. Joka kerta voit valita uudelleen.
1.8.2012
Heräämisestä ja henkisyydestä
Kaupungilla kulkiessani mietin sitä, miten kuvailisin henkisyyttä ylipäätään, mitä ajattelen henkisyydestä ja miten minä toteutan ja elän omaa henkistä puoltani. Mitä kauemmin olen ollut tässä mukana, sitä vähemmän olen huomannut tietäväni. Paradoksaalista sekin, mutta toisaalta sitä vähitellen on alkanut ymmärtämään, ettei kaikkia asioita voi tietääkään ja jotkin asiat pitää jättää suurempien tahojen (jos sellaisiin uskoo) käsiin tai pitää mysteereinä.
Joten lähdetäänpä sitten liikkeelle ihan taustoista ja mielestäni oleellisista perusasioista..
Olen aina ollut sellainen tarkkailija, pienempänä enemmän kuin nyt. Lapsuudessa ja nuoruudessa elin paljon sellaisessa sumussa, tarkkailin elämää ja menin niin kuin minulta odotettiin. Tuntuu kuin olisin jo silloin yrittänyt löytää sellaista punaista lankaa, jonka mukaan tätä elämää pitäisi elää. Etsin paikkaani, etsin omaa tarinaani. Muistan monia hetkiä, joita haluaisin teille kuvailla, jotka kertoisivat pienen lapsen ajattelusta, mutta en osaa laittaa niitä järkeviksi sanoiksi. Mutta minä vain tarkkailin ja ihmettelin.
Sumusta herääminen alkoi tapahtua vähitellen kun lähdin kotoa 18-vuotiaana. Lopullinen herääminen tähän henkisyyteen tapahtui hieman ennen kuin minulla oli silmäleikkaus. Minulla on ollut melkeinpä pienestä pitäen silmälasit ja tuona syksynä oli tarkoitus vaan käydä tarkistuttamassa näkö ja hankkimassa uusia laseja, koska olin huomannut näköni huonontuneen. No, eihän se mennytkään kuin Strömsössä. Optikko kyseli minulta, että eihän minulla ole mitään perussairauksia kuten diabetesta. Ei ollut. Sen jälkeen hän antoi minulle silmälääkärille, joka kyseli samoja kuin optikko ja ihmetteli, että jokin tässä ei nyt täsmää. Lopulta sain kiireellisen lähetteen OYSsiin. Siellä minua tutkittiin ja oikeasta silmästä löytyi vikaa. (En yritä nyt selittää sitä vikaa, koska useimmat silmälääkäritkään ei tahdo tietää sitä ja minulla ei ole oikeita sanoja kuvaamaan ongelmaa. Vähän harvinaisempi juttu kuitenkin.) Päädyin sitten seuraavan uuden vuoden jälkeen muutaman yön kestäneeseen ensimmäiseen sairaalareissuuni, aiempi yökyläilyä sisältänyt sairaalareissu oli ollut minun syntyessäni tähän maailmaan. Silmäleikkaus meni hyvin, mutta silmäni ei tule koskaan olemaan entisensä.
Tuon silmän tutkimis- ja leikkaamisprosessin välissä aloin etsiä sopivaa opettajaa Reiki-kurssi mielessä. (Reiki-sivustoja: Esimerkiksi tämä ja tämä) Reiki-asioihin perehdyn varmasti tässä blogissa myöhemmin paremmin. Kuitenkin päädyin erään helsinkiläisen Reiki-opettajan oppilaaksi, kävin kaiken kaikkiaan kaksi kurssia hänen ohjauksessa. Myöhemmin kävin vielä kolmannen kurssin toisen opettajan opastuksella. Mutta vuonna 2007, jos en väärin muista, kävin ensimmäisen kurssini ja sain herätyksen uudenlaiseen ajattelutapaan ja maailmaan.
Kun puhutaan näin moniulotteisesta asiasta kuin henkisyydestä, mielestäni on hyvä käydä läpi itse sana, mitä se oikein sisältää - jotta tiedetään mistä puhutaan. Ihmiset kuvailisivat varmasti aivan tuhannella eri tavalla henkisyyttä, jos tekisi galluppia. Tein pikahaun sanalle henkisyys googlesta ja löysin hyvän sivuston täältä. Jaakko M. kirjoittaa mielestäni erittäin hyvin henkisyydestä ja sen suhteesta uskontoon.
Mielestäni hän onnistui kuvaaman henkisyyden niin puhtaana kuin sen voi kuvailla ilman, että tuo omia näkemyksiään tähän toisinaan jopa kiisteltyyn asiaan.
--
Käsittelen tulevassa postauksessa joko Reiki-asioista tai sitten aloitan käsittelemään sitä, miten itse näen henkisyyden ja miten toteutan sitä omassa elämässä. Tapoja siihenkin on monia. Katsotaan miten tässä käy, tuleeko asiasta selkeämpää vai menenkö itsekin sekaisin omista ajatuksistani. Riski kuitenkin otetaan.
Joten lähdetäänpä sitten liikkeelle ihan taustoista ja mielestäni oleellisista perusasioista..
Olen aina ollut sellainen tarkkailija, pienempänä enemmän kuin nyt. Lapsuudessa ja nuoruudessa elin paljon sellaisessa sumussa, tarkkailin elämää ja menin niin kuin minulta odotettiin. Tuntuu kuin olisin jo silloin yrittänyt löytää sellaista punaista lankaa, jonka mukaan tätä elämää pitäisi elää. Etsin paikkaani, etsin omaa tarinaani. Muistan monia hetkiä, joita haluaisin teille kuvailla, jotka kertoisivat pienen lapsen ajattelusta, mutta en osaa laittaa niitä järkeviksi sanoiksi. Mutta minä vain tarkkailin ja ihmettelin.
Sumusta herääminen alkoi tapahtua vähitellen kun lähdin kotoa 18-vuotiaana. Lopullinen herääminen tähän henkisyyteen tapahtui hieman ennen kuin minulla oli silmäleikkaus. Minulla on ollut melkeinpä pienestä pitäen silmälasit ja tuona syksynä oli tarkoitus vaan käydä tarkistuttamassa näkö ja hankkimassa uusia laseja, koska olin huomannut näköni huonontuneen. No, eihän se mennytkään kuin Strömsössä. Optikko kyseli minulta, että eihän minulla ole mitään perussairauksia kuten diabetesta. Ei ollut. Sen jälkeen hän antoi minulle silmälääkärille, joka kyseli samoja kuin optikko ja ihmetteli, että jokin tässä ei nyt täsmää. Lopulta sain kiireellisen lähetteen OYSsiin. Siellä minua tutkittiin ja oikeasta silmästä löytyi vikaa. (En yritä nyt selittää sitä vikaa, koska useimmat silmälääkäritkään ei tahdo tietää sitä ja minulla ei ole oikeita sanoja kuvaamaan ongelmaa. Vähän harvinaisempi juttu kuitenkin.) Päädyin sitten seuraavan uuden vuoden jälkeen muutaman yön kestäneeseen ensimmäiseen sairaalareissuuni, aiempi yökyläilyä sisältänyt sairaalareissu oli ollut minun syntyessäni tähän maailmaan. Silmäleikkaus meni hyvin, mutta silmäni ei tule koskaan olemaan entisensä.
Tuon silmän tutkimis- ja leikkaamisprosessin välissä aloin etsiä sopivaa opettajaa Reiki-kurssi mielessä. (Reiki-sivustoja: Esimerkiksi tämä ja tämä) Reiki-asioihin perehdyn varmasti tässä blogissa myöhemmin paremmin. Kuitenkin päädyin erään helsinkiläisen Reiki-opettajan oppilaaksi, kävin kaiken kaikkiaan kaksi kurssia hänen ohjauksessa. Myöhemmin kävin vielä kolmannen kurssin toisen opettajan opastuksella. Mutta vuonna 2007, jos en väärin muista, kävin ensimmäisen kurssini ja sain herätyksen uudenlaiseen ajattelutapaan ja maailmaan.
Kun puhutaan näin moniulotteisesta asiasta kuin henkisyydestä, mielestäni on hyvä käydä läpi itse sana, mitä se oikein sisältää - jotta tiedetään mistä puhutaan. Ihmiset kuvailisivat varmasti aivan tuhannella eri tavalla henkisyyttä, jos tekisi galluppia. Tein pikahaun sanalle henkisyys googlesta ja löysin hyvän sivuston täältä. Jaakko M. kirjoittaa mielestäni erittäin hyvin henkisyydestä ja sen suhteesta uskontoon.
"Käsitteet "henkinen kasvu" ja "henkinen kehittyminen" tarkoittavat puhtaammillaan, niin kuin voimme sanoista päätellä, kasvamista kohden henkeä, joka on jokaisen ihmisen syvin olemus. Kaikki toiminta, joka edistää ihmisen henkisestä alkuperästä tietoiseksi tulemista (kasvamista hengessä) on henkistä kehittymistä. Henkisyys on henkisen kasvun myötä syvenevää ja laajenevaa ihmisen henkisen alkuperän ymmärtämistä, kokemista ja elämistä.
Uskontojen ja henkisyyden välillä on eroja. Uskontojen perusta on lähes aina erilaisissa opeissa ja säännöissä, joiden tarkoitus on turvallisesti ohjata ihmistä kohden uskonnon mukaisia arvoja. Henkisyyden painopiste on puolestaan ihmisen henkisen alkuperän ymmärtämisessä ja kokemisessa. Uskontojen ja henkisyyden suurin ero on niiden tavassa lähestyä henkistä kasvua. Uskonto on kollektiivista, joka ohjaa ulkoapäin erilaisten oppien avulla ihmisten henkistä kehittymistä. Henkisyys on subjektiivista, jossa ihmisen oma kehittyvä ja syvenevä arvomaailma ohjaa yksilöllisesti ihmisen henkistä kasvua.
Kun ihminen kulkee henkisen kehittymisen tietä ilman, että hän on sitoutunut noudattamaan tiettyä uskontoa, avautuu ihmiselle rajaton mahdollisuus tutkia ja kehittään itseään kohden korkeampaa tietoisuutta.
Vapaan henkisen tien kulkijan on luotettava sydämensä ääneen (sielunsa johdatukseen) ja itsetutkiskelun synnyttämään maailmankuvaan henkistä tietä kulkiessaan. Tämä on suuri haaste ja mahdollisuus. Henkisyys on luovaa kokonaisvaltaista kehon, mielen ja sielun yhteistyön kehittämistä kohden eheyttä ja syvempää kokemusta itsestä.
Henkisen tien kulkijat voivat painottaa hyvinkin erilaisia asioita elämänsä eri vaiheissa tehdessään matkaa kohden henkistä alkuperäänsä. Sydämen tie painottuu universaalin rakkauden sekä kaiken olevaisen ykseyden tiedostamiseen ja kokemiseen. Tiedon tie puolestaan pyrkii kehittämään mielestä herkkää henkisen älyn instrumenttia, jossa yhdistyvät järki ja intuitio. Henkisen kasvun korkea päämäärä on tietoisuuden synteesi, jossa kaikki ihmisen olemuspuolet (keho, mieli, sielu) on saatettu täyteen toimintaan niiden omalla painoarvolla. Tietoisuuden synteesi on ykseyden tietoisuutta, joka on älykästä rakkautta.
Henkisen tien kulkijat arvostavat jokaisen yksilön maailmankatsomusta ja erilaisten uskontojen arvomaailmoja nähden näissä kaikissa maailmankaikkeuden ykseyden monimuotoisuuden. Henkisyyden tärkeä tavoite on oppia näkemään erilaisuuden ja vastakohtaisuuksien keskellä kaiken läpäisevä Ykseys.
Ihmisen haaste on löytää oma elämäntehtävä luomakunnan ykseyden palvelemisessa. Ihminen voi kokea pysyvää laajentuvaa sielunsa täyttymystä elämässään vasta, kun hän ymmärtää maailmankaikkeuden ykseyden ja on löytänyt oman paikkansa luomakunnan ykseyden edistämisessä. "
Mielestäni hän onnistui kuvaaman henkisyyden niin puhtaana kuin sen voi kuvailla ilman, että tuo omia näkemyksiään tähän toisinaan jopa kiisteltyyn asiaan.
--
Käsittelen tulevassa postauksessa joko Reiki-asioista tai sitten aloitan käsittelemään sitä, miten itse näen henkisyyden ja miten toteutan sitä omassa elämässä. Tapoja siihenkin on monia. Katsotaan miten tässä käy, tuleeko asiasta selkeämpää vai menenkö itsekin sekaisin omista ajatuksistani. Riski kuitenkin otetaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)