Tervehdys taas kaikille! Olen saanut viime viikonlopun aikana kyselyitä siitä, miten muutossa menee ja olin jo ennen muuttoa luvannut, että laitan joskus sitten täältä etelästä muuttopäivitystä blogiini. Joten lupaus on pidettävä tai kohta saan taas lankoja pitkin viestiä siitä, missä olen ja miksi minusta ei ole kuulunut mitään.
Elossa olen jotakuinkin. Minähän sairastuin sopivasti ennen muuttoa, joten puolet harjoitteluajasta ja muutto menivät sitten siinä sivussa sairastaen. Muuttoviikolla minulta oli jo lähtenyt ääni ja yskin keuhkojani pihalle päivinöin, joten väsynyt olin koko ajan (ja vieläkin).
Ennen muuttoa selvisi, että emme saa muuttoautoa vasta kuin perjantaina, joten avaimia ei ehdittäisi hakea samalla reissulla. Joten minun pitäisi mennä perjantaina (muuttopäivänä) junalla ennakkoon Helsinkiin ja hakea avaimet. Noh..
Perjantaina sitten aamu valkeni niin, että Seija-myrsky iski ja aiheutti koko Suomeen ongelmia. (Myrsky aiheutti ongelmia juuri Kokkola-Ylivieska välille, eikä siinä välillä kulkenut ollenkaan junia, vaan se väli korvattiin busseilla.) Olin suunnitellut meneväni junalla Helsinkiin niin, että olisin kahden aikaan perillä. Noh, kävipäs niin, että kun pääsin rautatieasemalle, infotaulussa luki "peruttu". Siinä sitä sitten seisottiin ja mietittiin että ei pitäisi koskaan muuttaa perjantaina 13 päivä.. Homma jatkui niin, että keskustelin muiden odottavien ihmisten kanssa. Asemalla oli odottamassa aiemmankin junan (Pendolino) matkustajia, jotka oli tuotu Kokkolaan Ylivieskasta bussilla. Sitten oli minunkaltaisia ihmisiä, jotka miettivät, että kohta pitäisi lähteä InterCity samaan suuntaan etelään. Tämä siis joskus hieman ennen yhdeksää aamulla.
Sain kuulla, että tiedossa olisi korvaava juna tulossa n. 15 minuutin kuluttua. Siinä sitten odotellessani tuli kämppiksen äiti puhuttelemaan minua. Tulivat isommalla porukalla auttamaan muutossa. Lupasivat hakea minut, jos junaa ei alkaisi ajoissa kuulua. Tässä vaiheessa olin jo ehtinyt jo laittaa siskolleni viestiä, josko hän voisi millään hakea avaimia, kun omasta saapumisajasta ei ollut mitään varmuutta.
Juuri kun korvaava juna oli tulossa, sisko soitti ja ihanana pelastavana enkelinä ilmoitti, että voi hakea avaimet. Junassa sitten oli kahden junavuoron matkustajia. Matkalla selvisi, että juna korvasi Pendolinoa, joka olisi mennyt ennen "minun junaani". Tiedä sitten olisinko saanut sillä junalla mennä, mutta kyydissä olin. Junassa sitten yritin soittaa useamman kerran ennen kuin sain toimistolta kiinni ihmisiä ja sain ilmoitettua, että siskoni tulee ihan kohta sieltä hakemaan avaimia. Korvaavassa junassahan ei tietysti ollut ravintolavaunua, tarjolla oli konduktöörilta vettä, jota olivat hoksanneet varata. Välillä tuntui, etteivät ihmiset ymmärtäneet sitä tilannetta. Kyseessä oli korvaava juna ja jotkut ihmiset etsivät omia paikkojaan, mitkä olivat lipuissa. Muutaman kerran sanoin suoraan, että pitää mennä sinne missä paikkoja on. Loppujen lopuksi pääsin perille n. 30 min myöhässä alkuperäisestä suunnitelmasta. Konduktöörille kyllä plussat toiminnasta junamatkalla ja erityisesti huumorintajusta. (Kysyi muun muassa vaunuun tullessa, että uskaltaako toivottaa hyvää päivää. Perille tullessa kuulutti normaaliin tapaan, että seuraavaksi Helsinki. Loppukaneetti oli: "VR - jouluksi kotiin." Ihmiset nauroivat.)
Junamatkalla onnistuin myös rikkomaan kenkäni. Kenkä teki tehtävänsä kyllä sen päivän, mutta rikki sekin meni.
Helsingissä sitten kävin ensimmäisenä syömässä, sillä olihan onnistunut unohtamaan eväät Kokkolaan ja junassa ei ollut sitä ravintolavaunua... Tämän jälkeen kävin ostamassa siivoustarvikkeita ja etsin siskoni käsiini. Menin tyylikkäästi (likaisessa) ulkoiluasussa (kengätkin likaiset) hienoon parturi-kampaamoon odottamaan siskoani. Mukanani oli siivoustarvikkeitakin. Tyylillä eteenpäin vai miten se meni. Asunnolle sitten pääsimme lopulta ja sisko innokkaana putsasi vähän paikkoja valmiiksi. Kesti noin puoli kahdeksaan illalla kun muuttoauto saapui. Muuttoapulaisia oli muuttoauton kuski (yhteinen kaverimme, joka järjesti koko muuttoauton hommaamisen), toinen yhteinen kaverimme ja siskoni. Tavaroiden siirtämiseen meni noin tunti, hieman vähän päälle. Tehokkaita kun olimme.
Seuraavana päivänä pääsin vielä muuttoauton kuljettajan (yhteinen kaverimme) kanssa käymään Ikeassa, mutta en jaksanut sieltä oikein ostaa mitään - enkä myös osannut ostaa sieltä mitään, kun en tiennyt mihin huoneeseen kukin menee. Ongelmaksi kun iski se, että toinen huone on tarkoitettu ns. vanhempien huoneeksi (iso makuuhuone) ja toinen huone on lastenhuone (työhuone). Minulla on enemmän tavaraa, mutta kämppikselläni on minun vanha iso sänky ja minun vanha työpöytä, joka on myös suhteellisen tilaa vievä. Kämppis ei halunnut kovin innokkaana laittaa työpöytäänsä olohuoneeseen, joten ei siinä kovin auttanut sitten kuin tehdä niin, että minä menen lastenhuoneeseen ja saan olohuoneeseen oman työnurkkauksen. Kyllä kämppis yritti hetken aikaa katsoa itselleen pienempää työpöytää ja sänkyä, että olisi mahtunut lastenhuoneeseen, mutta en jaksanut enää sitä säätää. Väsymys, sairastelu ja muuttostressi tekivät yhdessä sen, että päätin vain ottaa lastenhuoneen ja siirsin sieltä ylimääräiset tavarat pois ja ilmoitin, että minä menen siihen. Loppuilta meni siinä, että adrenaliinihuumassa (kiukuspäissäni) siirtelin, järjestelin ja purin tavaroita laatikoista.
Nyt sitten tässä odotellaan, että saisin itselleni työpöytää ja hyllyä olohuoneeseen, minulla kun tuota tavaraa on. Saa nähdä minne kaikki minun tavarani päätyvät, niitä tulee olemaan pitkin asuntoa. Lastenhuoneeseenkin tarvitsen paremman sängyn jossain välissä (uskokaa pois, ilmapatja on aika hyvä nukkua - sängyllä ei kovin kiire ole :D), yöpöytää ja jotain tasoa, minne saada tavaraa. Yhteistuumin olemme suunnitelleet täällä asunnossa sisustusta, hienoa tulee olemaan. Vaatii vain aikaa, että ehtii kerätä tarpeeksi rahaa talteen suunnitelmien toteuttamista varten.
Aikaa on mennyt myös ihan asioiden järjestelemiseen ja pakollisiin ostoksiin, muun muassa lastenhuoneesta puuttui verhotanko. Meillä ei myös ole pakastinta ja kuulemma kaikissa asunnoissa ei ole sellaista valmiina, joten meidän pitää joskus sellainen ostaa itse. (Meillä on siis vain jääkaappi, jossa ei ole pientä lokeroakaan tai mitään pakastimen roolia tekevää.) Kaikkia tällaisia enemmän tai vähemmän pieniä asioita. Olemme opettaneet siskon kanssa myös kämppistäni hieman etelän tavoille, miten täällä eletään, kuljetaan ja ollaan. Kyllä tuo nätisti oppinut ;)
Nyt alan olla itse onneksi jo paremman puolella sairastelussa, enää on vain satunnaista yskimistä ja ääni on vielä kadoksissa hieman. Alkuperäisen suunnitelman mukaan työt olisivat alkaneet tänään, mutta sain sovittua työpaikan kanssa, että aloitan vasta torstaina. Stressiä sun muuta tässä on ollut ja temperamentti sen mukainen. Nopeasti olen ärähdellyt ja ollut kiukkuinen, mutta nopeasti olen (toivon mukaan ainakin) leppynyt. Olen myös nyt ollut erittäin unohtelevainen, keskittymiskykykin on lähtenyt etelänmatkalle (siis Espanjaan), joten niiden avulla mennään.
[Ja pitää tässä ihan sanoa, että en se minä ole pelkästään täällä kiukutellut. Puolin ja toisin ollaan ärähdelty kyllä, vaikka minä taidan tässä "kilpailussa" johtaa. Mutta en silti ole ainoa ;) ]
Kyllä kaikki asiat lähtevät tässä pikkuhiljaa lutviutumaan. Minullehan tämä on helppoa, kun olen ennen asunut täällä Helsingissä. Lähinnä vain se, että pääsen tutustumaan ja sopeutumaan tähän alueeseen ja pää sisäistää tämän, että nyt oikeasti asun täällä, enkä ole vierailulla. Kämppikselle tämä on suurempi muutos. Sitten kun arki lähtee rullaamaan, niin kirjoittelen taas paremmalla tahdilla ja enemmän hippijuttujakin.
Ystävät rakkaat: Virallisia tupareita en taida pitää, mutta jos kestätte keskeneräisyyttä ja pientä sekasortoa, niin olette tervetulleita käymään täällä. Kunhan vain ajoissa ilmoitatte :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti