Uusiutumista

Lupailin jotain päivitystä tai uusiutumista tänne. Sitä myös saadaan, mutta se tulee enemmän käsiteltävien asioiden tiimoilta.

11.3 oli se hieno päivä, kun sain diagnoosin kivuilleni ja sen jälkeen enemmän minulla on ollut kivuttomia päiviä kuin kivuliaita, mikä on mielestä enemmän kuin suuri saavutus. Olen löytänyt sinänsä uuden tien, että tiedän mitä minun pitää tehdä, jotta voisin elää kivuttomana. Tällä hetkellä avainsana on se, mitä laitan suustani alas - eli ruoka ja sitä kautta ravitsemus on se a ja o. En voi syödä tällä hetkellä viljaa, sillä sitä syömällä saan heti itselleni kivut päälle. Tarkoituksena on nyt jättää toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi (ellei lopullisesti) viljat. Tulen kertomaan tästä ravitsemuspuolesta joitain ajatuksia ja siitä, miten näiden kipujen kanssa voi elää - sekä millaista on elää kipupotilaana.

Kävin perjantaina "normaaliin" tapaan psykologillani, jonka kanssa tulimme siihen tulokseen, että minun on parempi siirtää harjoitteluni, jonka olisi pitänyt alkaa tällä viikolla, niin myöhemmäksi. Syynä tähän on se, että olen mennyt uskomattoman tehokkaan lihamyllyn läpi ja selvinnyt siitä hengissä, mutta en ole saanut aikaa pysähtyä ja käsitellä. Aina kun yhdestä asiasta olen päässyt "yli" ja olen toivonut jatkavan normaalia arkea ja totutellen tapahtuneisiin asioihin - on jälleen kerran tullut uusi asia, joka on myllännyt elämääni. Välillä on tuntunut siltä, että olen ollut monen pyörremyrskyn keskellä.

Kuvaavinta elämästäni on se, että olen suossa, upottavassa sellaisessa, josta ei pääse omin voimin pois. Olen aina saanut jostain kiinni - oli se sitten toisen ihmisen tarjoamaa apua tai sitten itseni löytämä oksa- ja olen päässyt vähän ylös. Kun olen päässyt vähän ylös ja olen alkanut jo odottaa innolla, että pääsen pois, niin jokin tapahtuma tai ihminen on tyrkännyt minut takaisin. Olen löytänyt itseni aina sieltä suosta ja tuntuu, ettei jaksa edes enää yrittää pois. Turhauttaa. Yrittää aina vaan uudelleen. Enkä ole saanut mahdollisuutta miettiä, että miksi minut on tyrkätty takaisin avun tarjoamisen jälkeen tai jotain muuta on tapahtunut. Psykologi piti tätä hyvin kuvaavana ja monet ovat ymmärtäneet kun olen selittänyt tunteeni ja ajatukseni tämän avulla. Psykologi taisi sanoa, että minulta puuttuu toivo ja sen takia minun pitää ottaa aikaa, että saan rauhassa käsitellä asiat ja löytää innostusta elämään. Diagnosoin itselleni toisen puutteen.

Tarvitsen toivoa ja inspiraatiota. Mitä ihminen tekee ilman näitä?

Perjantain jälkeen, kun tein päätöksen jäädä pois harjoittelusta, löysin muutaman päivän hiljaiselon jälkeen vähitellen sitä mitä halusin: inspiraatiota. Sitä mitä haluan oikeasti tehdä. Sain siinä lisää oivallusta, syytä sille, miksi opiskelukin on tahmannut. En tällä hetkellä osaa käsitellä niitä ristiriitoja siinä, miten meille opetetaan ja miten itse ajattelen asioita. Tulen varmasti jossain muotoa tätä asiaa sivuamaan blogissani käsitellessäni muita aiheita.

Löysin inspiraatiota: ruoka ja ravitsemus. Olen vähitellen opetellut syömään uudella tavalla ja vallannut uusia osa-alueita. Kuinka moni tietää pekaanipähkinöistä tai maa-artisokasta? Haluan myös vahvistaa sitä puolta itsessäni, mitä on sen kivuttomuuden jälkeen ilmentynyt: hymy. Haluan hymyillä ja vuorovaikuttaa ihmisten kanssa, käytännössä se tarkoittaa keskustelemista. Haluan auttaa ihmisiä olemalla heille ihminen ja tarvittaessa tietolähde tai ainakin apuri. Olla tukena ja ihmisenä ihmiselle.

Tiivistettynä voi sanoa, että blogissa tulee olemaan hyppäyksiä muualle, mutta pääaihealueet ovat ravitsemus, kipu (-potilaana oleminen, hoitaminen ja sen kanssa eläminen) ja hyvinvointi.

En nyt lähde käsittelemään asioita kovin syvemmin, sillä muuten tästä postauksesta tulisi romaani, jota tämä on jo nytkin.

- N