End of Era

Taitaa se olla niin, että tämän blogin tarina on tässä - ainakin tässä muodossa. Paljon tuli sanottua, mutta vielä enemmän jäi sanomatta.

Nyt on uudet tuulet puhaltamassa jälleen kerran ja katsotaan mihin päädytään. En täysin hylkää tätä blogia sinänsä - tai blogin kirjoittamista, mutta sitten se olisi erityyppisellä aiheella ja ideoilla.

Katsellaan :)

- N

Päivitystä vol 1092804591824

Njoo.

Mietin tässä, että pitäiskö aloittaa uusi blogi vai muuttaa tätä. Haluaisin jonnekin kertoilla vähän omasta tarinasta salin ja ravitsemuksen puolella. Valitettavasti ei tarvitse paljoa googlailla (=toisin sanoen etsiä netistä), kun jo törmään tuhansiin ellei miljooniin samanlaisiin. Mietin sitten, että pitäiskö itselle tehdä tänne nettiin päiväkirja, kun tuo käsi ei anna periksi siitä, että kirjoittaisin ihan käsin vanhantapaisesti päiväkirjaa.

...joten taidan tehdä vain itselleni näkyvää päiväkirjaa. Tuntuu tyhmälle kirjoitella kuitenkin pelkästään wordille. Näh, hankalaa tämä elämä tällä hetkellä.

Elämä tällä hetkellä on aika prota. Tosin alkaa pikkuhiljaa tuntua, että tuon työnteko päättyy juuri oikeaan aikaan. Minulla on ollut loistava oppipaikka tuolla, olen oppinut todella paljon työelämästä, elämästä kuin ammatillisestikin. Lähiesimiehistä ei oo mitään valittamista, päin vastoin. Olen löytänyt ystäviä tuolta. Tuntuu, että olen saanut enemmän tuolta kuin olen antanut heille. Kaikelle on kuitenkin aikansa. Tälle aikakaudelle on nyt tulossa loppu, sen kertoo alitajunta, mieli ja keho.

Pelottaa tuo tulevaisuus kyllä, mutta uskon, että elämä taas järjestää uusia haasteita, joita pääsen toteuttamaan ja kokeilemaan. Tiedossa on ihan käytännössä uutta juttua, kun pitää totutella toisen puoliskon kanssa elämään, ensimmäistä kertaa elämäni aikana. Saa nähdä miten lähtee sujumaan. Kun on tottunut tuon pässinpään kanssa elämään (ole hyvä vain J). Tiedossa on erityyppistä eloa ja menoa.

Minulle on kohta tulossa englanti-suomi-sanakirja, joten pääsen opiskelemaan tuota ravitsemuskurssia. Jos siitä saisi lisää motivaatiota käytännön syömiseen. Ehkä siihenkin, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa, saan hieman vastausta.

Mitäs muuta sitä vielä sanoisi.. Mietin tässä nyt teemoja tänne kirjoitettavaksi, nyt kun on "aikaa" enemmän kuin muulloin kirjoitella. Saa huudella, jos tulee ideoita. Kun tässä vähän luonnostelee, niin löytyy jotain.

- N

Kuulumisia

En tiedä kummasta minun pitäisi tänne enemmän kirjoittaa. Siitä, että olen mennyt kihloihin (outoa edes kirjoittaa tästä) vai reissusta pohjolassa, mikä sisälsi kyläilyä kotiseudulla.

Tiivistettynä vierailu: hienoa oli ihmisten puolelta, matkutaminen taas raskasta. Esimerkkinä olkoot, että sunnuntaina olimme yhteen putkeen liikenteessä 13 h (toki sisälsi vierailuja, mutta ei "tauko"taukoja ollenkaan). Btw, minulla on parhain anoppi ikinä, tulen varmasti viettämään siellä paljon aikaa ilman velhoakin. Siinä on samanlainen henkinen noita-akka kuin minäkin. Heti löytyi sellainen yhteinen kieli, etten olisi hetkeen uskonut jonkun kanssa löytyvän. Molemmilta löytyy mm. samanlaiset luihusormet (musiikkia harrastavan harrastoive) :D

Niin, tuli paljastettua tuossa ensimmäisessä lausessa, että tämä neiti on mennyt kihloihin. (Kohta ei voi edes sanoa neidiksi, huhhuijaa.) Tämähän oli meikäläisellä jo tiedossa pidemmän aikaa, mutta ajankohdaksi sovittiin tuo viikonloppu, kun oli sovittuna tuo kotiseutureissaaminen. Sormuksessa on kaiverrus 1.6.2014.

En minä tiedä aina mitä pitäisi tästä ajatella. K taisi kysyä, olenko minä nyt rakastunut suuresti ja mahtavasti (et nyt tainnut ihan noin kysyä, mutta kärjistetään vähäsen :D).

Valotetaan ensin vähäsen meikäläisen historiaa näin ihmissuhdesaralla..

Olen aina ollut hyvin, miten se sanoisi monimutkainen nainen. No, näinhän kaikki sanovat, koska kuka nyt haluaisi olla yksinkertainen? Kuulostaa pahalta. Olen enemmän harrastanut säätöjä kuin kunnon suhteita. Olen nopeasti polttanut siltoja. Olen siinä ollut taitava pienestä pitäen. Aina kun tarinat olisivat menneet syvällisemmiksi, olen karannut. Olen halunnut kunnon suhteita, kaivannut "jotain", mutta lopulta kun ehkä olisi siihen ollut mahdollisuus, olen enemmän tai vähemmän aiheuttanut homman kariutumisen. Joku voisi sanoa sitä kohtaloksi, ei ole tarkoitettu, että olisin heidän kanssaan saanut satua aikaan. Itse sanoisin, että olen ollut pitkään lapsi ihmissuhdeasioissa. Vasta parin viime vuoden aikana olen kasvanut tässä ns. aikuiseksi.

Vasta viime vuosina olen päässyt siihen tilanteeseen, että olen voinut harkita kunnon suhdetta. Minun piti ensin saada kuntoon itseni ja suhteeni perheeseen ja perheenjäseniini. Olen täälläkin monesti tarinoinut ongelmistani luottamuksen kanssa. Muut ihmiset ovat olleet vihollisia, jotka ensin haluavat olla lähellä ja sen jälkeen puukottaa minua. Näin ainakin alitajuisesti olen ajatellut. Luottamus on ulottunut ihan siihen asti, että vieläkin saatan kavahtaa halaamista.

Pitkän koulun (keskustelut opintopsykologin kanssa ja oman pään seinään hakkaaminen ja elämänkokemus) jälkeen voi sanoa, että työstä oli jotain hyötyäkin. En tosin koskaan kuvitellut, että näin  nopeasti olisin kihloissa - vapaaehtoisesti vieläpä. Tällä tarkoitan sitä, ettei sormuksen pitäminen ja ajatus kihlautumisesta ole ahdistaneet. Toki jännittää ja pelottaa hyvällä tavalla. Kutkuttaa mahan pohjassa.

..Meikäläisellähän kihlautuminen tarkoittaa sitä, että pitää niiden häidenkin joskus tulla. Olen aikarajani velholle sanonut, hän tietää enemmän kuin hyvin tämän aikataulun. Itsepähän on oman hautansa kaivanut ;)

Nyt siihen K esittämään kysymykseen. Eilen mietin nukkumaan matkatessa, että olenko nyt "in löööve" - kuten asian voisi ilmaista. Tajusin että on minulla ikävä ja kyllä olen onnellinen tästä tilanteesta (kihlauksesta) ja odotan enemmän kuin innolla yhteenmuttoa syksyllä. Kieltämättä kutkuttaa ajatus joskus häiden suunnittelustakin. Ystävät rakkaat tietävät kyllä roolinsa jo nyt! :D En ole samalla tavalla "in lööve" - kuin teiniaikoina, mutta kyllä tuo ihminen on sellainen, jota meinaan jaksaa katsoa pidempäänkin.

Ystäväni kävi kylässä, hän on jo naimisissa. Suorittivat nopeammin tämän seurustelu-kihlaus-naimisiin -skaalan kuin mitä me ollaan jo tähän mennessä. Olen saanut kommenttia jo nyt tästä nopeudesta. Tiedän, että monille tämä on nopeaa toimintaa. Tässä kohdin totean, että toki kunnioitan muiden mielipiteitä ja ymmärrän - itsekin jos olisin "sivullinen" voisin hetken aikaa ihmetellä. Ystäväni M sanoi sen mielestäni tärkeimmän asian: ei se nopeus, vaan se pohja. Kumpaakaan ei ole "pakotettu" (=painostettu) tähän ja suhteen pohja on ollut keskustelu, vahva ja tiivis sellainen. Kun ns. palasimme yhteen, kävimme keskustelun siitä, mitä kumpikin tältä suhteelta haluaa, mihin on suunta. Välimatkan vuoksi omia tuntemuksia on joutunut pohtimaan, kommunikointi on tapahtunut pääasiassa whatsappin kautta kera messengerin. Ei ole voinut vaan kuherrella, vaan on pitänyt puhua. Emme aina ole puhuneet vakavia (onneksi), mutta olemme niitäkin keskusteluja käyneet ja tutustuneet toisimme. Olemme kokeneet toisen huonoja ja hyviä päiviä.. Mm. reissulla onnistuin menomatkalla saamaan allergisen reaktion vaihtelun vuoksi, joten matkaseura oli varmasti kivaa.. yhtä lailla itselläkin oli siinä vaiheessa hermot enemmän kuin tiukilla.

Toiseksi, luotan myös vahvaan tuntemukseen plus elämme vain kerran. Tähän mennessä vastaan ei ole tullut toista ihmistä, jonka kanssa olen voinut edes harkita mitään tällaista. Kun ekana "iltanamme" keskusteltiin ja autossa istuin hänen sylissä, mietin kyllä pitkään, että mistä tässä on kysymys. Saati silloin kun fibrokivuissani annoin toisen hieroa. Kämppikseni voi todistaa, että kivuissani en ole antanut kenenkään edes koskea minuun. On minulla vielä paljon tekemistä, en ole täydellinen (valitettavasti [huom: ironia]). Haluan kehittää itseäni ihmisenä ja parisuhteen toisena osapuolena. Vieläkin huomaan, etten anna itsestäni vielä kaikkea, en uskalla nauttia tästä täysillä, luottaa ja uskoa. Velho kyllä ainakin yrittää parhaansa mukaan ymmärtää tätä maailmaani. Eikä mikään parisuhde ole täydellinen, aina on kasvuvaraa. En osaa sanoa siihen syytä, miksen osaa nauttia täysillä tästä, ottaa kaikkea irti. Elää. Ehkä minussa elää joku supisuomalainen aatos siitä, että ei saa onneaan täysin näyttää, pitää "säästellä" onnea, kun kuitenkin se pian katoaa.

Puolihulluuttahan se on mennä kihloihin näin nopeasti, mutta toisaalta elämme vain kerran ja suhde voi kaatua vaikka siihenkin, ettei koskaan sitouduta tai mihin vain, kun ihmisistä on kyse. Ihmettelen vielä toisinaan tuota sormusta, tosin ei se kovin montaa päivää ole ehtinyt tottua olemaan käytössä. Sitoutumista - mihin olen oikein ryhtynyt? Toisaalta olen ylpeä itsestäni: lupasin itselleni ja velholle kun ns. palasimme yhteen, että sitten olen todellakin suhteessa, enkä vain leiki ja kohta polta siltoja takana. En halua vanhana miettiä, että "mitä jos" velhon kohdalla.

Kyse on myös tahdostakin. Välitän, tunnen vahvaa tunnetta tuota ihmistä kohtaan. Jossain välissä se tahto tulee, meillä se tuli jo eteen alkuvaiheessa, kun välimatkaa on sellaiset ~600 km. Ei se auta vain olla ihastunut ja kitistä kun ei voi olla toisen vieressä kuhertelemassa. Joku joskus kysyikin, miten kestän. Koska on pakko. Koska haluaminen on muuttunut tahtomiseksi. Tahdon kokeilla ja nähdä tämän tarinan loppuun asti.

Yritin aiemmin tehdä aiheeseen liittyen postausta, jossa kerroin kuvaavia sanoja. Muistellaanpa niitä.. Taisivat olla jotakuinkin tällaisia: onni, pelko, sitoutuminen, möröt, sekavuus, innostuneisuus, minuus, muuttuminen, hyppy tuntemattomaan...

Kyllä, olen rakastunut ja rakastan.

Huh, nyt se on myönnetty.

P.S. Hääpäivää ei ole päätetty, ei edes vuotta. Että olkaa rakkaat rauhassa. Kyllä me ilmoitamme ajoissa.. kun olemme tulleet maistraatista ;)

Kuulumisia

Täällä sitä ollaan linjoilla taas.

Minulla olisi luonnoksissa teille enemmänkin asiaa, mutta saa jäädä jäävätkö luonnostasolle. Kirjoitin pitkän postauksen parisuhdeopinnoistani, joiden luennolle olen osallistunut ja prosessoinut elämääni ja sitä mitä olen saavuttanut. Päänsisäistä työtä on tehty ja tehdään vielä pitkään. Toki oppimista tapahtuu lopun elämää, mutta tällä alkusaralla ja tällä teemalla mennään hetken aikaa. Sitten teema voi vaihtua jo ihan toisenlaiseksi.

Eilen oli äitienpäivä. Tuo pahainen päivä, joka meidän perheessä - ainakin minulla ja siskolla - aiheuttaa enemmän ikävämpää olotilaa kuin mukavia muistoja. Pystyn itse töissä toivottamaan onnea äideille ja tarkoittaen sitä. Äitiys on hieno ja arvostettava asia, tulen ehkä itsekin joskus ottamaan samaisen roolin. Tällä hetkellä kuitenkin se herättää vaan taas muistamaan, että minulla on muukin perhe kuin nämä läheiset, joiden kanssa olen lähes päivittäin tai viikoittain tekemisissä. Minulla on biologiset vanhemmat, minulla on äiti.

Tein suuren teon ja soitin kotiin. Ensin en saanut isää kiinni, joten soitin mummulle. Mummun kanssa jutellessa isä yritti soittaa takaisin. Sitä tunnetta harva tietää, kun soittaa kotiin, jonne soitat vain pakon edessä, virallisissa asioissa. Kun puhut isällesi "pakosta". Haluaisit sanoa enemmän, mutta et vaan pysty. Sinusta tulee lapsi jälleen kerran, olen henkisesti kontallasi ja haluaisit vaan että kaikki olisi hyvin. Toivot, että isä tietää sinun rakastavan häntä kaikesta huolimatta. Sain kerrottua suunnitelmamme mennä käymään kotona Hn kanssa. 

Tämän jälkeen juttelin äidin kanssa. Se on vielä pahempi tunne kuin se kun juttelet isän kanssa. Äidin kohdalla tunteet ovat monimuotoisemmat. Isän kohdalla haluaisin pyytää anteeksi ja halata, mutta äidin kohdalla.. Toivotin hyvää äitienpäivää, sen jälkeen kysyin kuulumisia. Äitini madalsi ääntään, totesi kaiken olevan hyvin ja ettei minun tarvitsisi huolehtia hänestä. Tämän ainoan lauseen hän sanoi madalletulla äänellä. Toisin sanoen: asiasta ei puhuta. Sain selitettyä, että olemme tulossa käymään. Äitini toivotti erittäin pirteästi tervetulleeksi meidät. Siinä vaiheessa mietin, että mitä helvettiä olen tekemässä.

Olenko masokisti vai muuten vain hullu?

Soitin puhelut työmatkalla kotiin mennessä. Siellä odotti sisko, joka oli pyykkäilemässä meillä. Saimme aikaan loistavan keskustelun, itkujen kera toki. (Me kun emme osaa muuta kuin itkeä :D) Sain vahvistusta sille, että a) minulla on parhain sisko ikinä, josta en voisi olla enempää ylpeämpi ja onnellisempi b) en ole täysin seonnut, kun haluan esitellä Hn vanhemmilleni ja käydä kotona.

Olemme tehneet siskoni kanssa molemmat suuren työn. Emme ole ehkä näkyvästi muuttuneet muuten kuin vanhenemalla, mutta sisäisesti olemme tehneet paljon elämiemme eteen. Olemme saaneet toisista sellaista tukea, jota eivät edes läheisimmät ystävät pysty antamaan. Ymmärrämme toista, kun toinen voi analysoida paljon jo äänestä - emme sitä epäile yhtään. Ymmärrämme sen tunteen, kun toinen sanoo kotiin menemisen ahdistavan.

Tajusin taustalla olevan monta syytä siihen, miksi haluan mennä käymään kotona ja vieläpä Hn kanssa. Haluan näyttää hänelle, missä olen kasvanut, missä ovat juureni. Ihan toki jo fyysisesti, mutta myös henkisesti. Haluan vanhemmilleni kertoa, että voin hyvin ja että olen löytänyt vierelleni ihmisen, josta välitän enemmän kuin kenestäkään aikaisemmin. Haluan olla hyvä tytär, vaikka olemme vanhempien kanssa virallisen etäisissä väleissä. Kaikesta huolimatta rakastan heitä ja he ovat saaneet aikaan minut ja kasvattaneet minut. Kunnioitan vanhempiani ja en halua jättää heitä tällaisten asioiden ulkopuolelle. En voisi elää itseni kanssa, jos en esittelisi heille miestäni. Sitten on ihan minä syynä. Haluan myös taata itselleni jotain hyvää omatuntoa, että olen ainakin oman osuuteni tehnyt. Haluan myös näyttää itselleni, että mistä olen lähtenyt liikkeelle ja mihin olen päässyt. Haluan näyttää itselleni kuinka hyvää työtä olen tehnyt. Itsekästä tai ei. 

Näiden vuoksi pistän itseni likoon ja menen käymään muuten ihanalla reissulla kotonani ja laitan itseni likoon. Onneksi H on tukenani. Hieman voi tulla Hlle yllätyksenä, että miten minä muutun matkan aikana kotiin ja millainen olen kun olemme meillä. Olen vähän erilainen ihminen, mihin on totuttu. Muutun siellä haavoittuvaisemmaksi, aremmaksi ja olen todella aistiherkkä. Tuntosarvet 110% päällä ja muurit ympärillä. Luotan vahvasti siihen, että tämä kyläily on tärkeää tehdä.

Laitan joskus sitten tunnelmia sieltä, kun pystyn. Niin kotona käymisestä kuin muistakin tapaamisista ja vierailusta, koko reissusta.

Sitä ennen kuitenkin on kolme viikkoa armon aikaa, liput on tilattu. Aikaa valmistautua henkisesti ja fyysisesti. Tiedossa on myös Hn vanhempien ja sukulaisten tapaamista. Monet ovat tuttuja, mutta rooli meikäläisellä on eri. Pääsen onneksi käymään samalla reissulla myös kummieni, ystäväni ja mummun luona. Paljon tekemistä tiedossa, mutta varmasti tulee huippu reissu kaiken kaikkiaan!

.... ja ennen reissua pitää myös valmistua! Olen valmistumassa tässä kuussa - elleivät koulussa huijaa - sairaanhoitajaksi!

- N

Musiikkihaastetta

Naamakirjassa on ollut viime aikoina haasteita, joihin olen "päässyt" osallistumaan. Arkihaastekuvassahan oli mielestäni suurin pointti siinä, että ihmiset voivat toki kurkata sinne toisen arkitouhuihin, mutta myös kuvaaja voi huomioida, mitä kaikkea tulee päivän aikana tehtyä. Usein sitä menee rutiinilla päivät, ei osaa nauttia hetkistä jos toisistakaan.

Toinen haaste, johon äsken vastasin, on musiikkihaaste. Siinä piti valita 10 kappaletta, jotka ovat tavalla tai toisella koskettaneet. Jäin miettimään kymmenen kappaleen jälkeen musiikin merkitystä omassa elämässä. Tajusin, että muistan parhaiten valitettavasti ne negatiivisten hetkien kappaleet. Niitä en voinnut siellä julkaista, koska monet ovat niin arkoja ja herkkiä minulle. Siirrän tunteita ja kokemiani hetkiä musiikkiin - tai olen niin hamassa menneisyydessä niin tehnyt.

Sainkin tuosta haasteesta nyt idean miettiä elämääni musiikin kautta.. Katsotaan tuleeko pitkä listaus (haluan myös kertoa vähän jotain kappaleesta).. Monissa kohdin jouduin naamakirjassa ja täälläkin tekemään niin, että valitsin ensin bändin tai artistin ja sitten kappaleen. Mutta kurkkaillaan nyt tätä reittiä pitkin minun eloon.

Tässä ovat ne, jotka laitoin naamakirjaan:
1. Minor Chill - Tibet
   - Tämä kappale on poikkeuksellinen siitä, ettei se liity oikeastaan mihinkään hetkeen. Mutta Minor Chill iskee salaman tavalla sydämeen, joka kerta.

2. Zen Café - Helvetisti järkeä
   - Zen Cafén parissa vietin nuoruus/aikuisuus-vaihteeni. Sieltä ajalta on synkempääkin musiikkia tiedossa, mutta Zen Caféta tuli kuunneltua usein ja kävimme Qstockissa katsomassa yhtenä kesänä.

3. Linkin Park - Burn it down
  - Nuoruuteni rakkaus, joka sytyttää vieläkin. Kappale valinta on vähän uudempi, tätä on tullut  kuunneltua niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.

4. Lacuna Coil - Without fear
 - Nuoruuden ajoilta myös, joka kanssa sytyttää edelleen. Kuitenkaan en kuuntele niin paljoa, sillä tästä tulee enemmän "negatiivisten" hetkien muistoja mieleen. Olennainen osa kuitenkin minua.

5. Placebo - Song to say goodbye
  - Tästä kappaleesta en taida kovin uskaltaa sanoa. Sellaisia hetkiä, jotka muistan ja jotka ovat tärkeitä, mutta myös kipeitä.

6. Lost Prophets - Last train home
  - Rakas M taisi tämän opettaa aikoinaan Zenossa minulle - siis bändin, jos en väärin muista? Mutta tätä kappaletta on muutaman kerran tullut kuunneltua, kun on suurempia hyppäyksiä ollut tuntemattomaan. Kannustaa, muistuttaa tärkeistä asioista. Aina voi palata, mutta silti pitää kokeilla.

7. Maj Karma - Jäähyväiset
- Yksi hankalin valinta. Maj Karma tai seuraavana oleva Herra Ylppö ovat niin suurta rakkautta, jokainen kappale ja jokainen keikka, jolla olen ollut. Siskoni onneksi ymmärtää tämän rakkauden, milloin lähdettäisiin taas keikalle? Vaihdoin tässä kappaleen, mutta aiempi Yön pimeydessä -kappalekin on tärkeä. Tätäkin olen kuunnellut joskus suurissa muutoshetkissä.

8. Herra Ylppö - Hylättyjen valtakunta
  - Kuten aiemmin sanoin, tässä tein hankalimmat valinnat. Toinen vahva vaihtoehto olisi ollut kappale "Riisu Siipesi". Tätä en kommentoi suuremmin myöskään, viitaten samaan kuin kappaleen 5 kohdalla.

9. Korn - Freak on a Leash (Dante Ross Mix)
  - Kerrankin positiivisempi kappale, tästä tulee hymy kasvoille aina.

10. Enigma - Following the sun
    - Enigmaltakin olisin voinut melkein valita jokaisen kappaleen eri syystä. Mutta tässä on sitä                         jotain, saa minut rauhoittumaan ja hyvälle tuulelle.

ja lista jatkuu..

11. Don Huonot - Tähti
 - Hyvän tuulen kappale. Ihan loistokas :D

12. Apocalyptica - No education
 - Tämä jäi tuosta 10 joukosta, mutta jos pitäisi listata ne "parhaimmat", niin tämä yhtye olisi siellä. Kappale oli melkeinpä random-valinta.

13. CMX  - G
  - Apocalyptican rinnalla tulisi tämäkin sinne parhaimmistoon. En muista miksi, mutta jostain syystä tämä opin pitämään tästä kappaleesta todella paljon. Ei tainnut olla mitään tiettyä tilannetta.

14. Lana Del Rey - Paraside -album
 - Tämä kappale on soinut viime aikoina paljonkin. Tämä ja seuraavat pari valintaa liittyvät pään sisäisiin prosesseihin ja suurin päätöksiin ihmissuhteissa.

15. John Newman - Love me again
 - ks. 14

16. Will.I.Am  feat Eva Simons - This is love
 - ks 14

17. OneRepublic - Counting Stars
 - Hyvän päivän kappale

18.  Coldplay - Paradise
 - Ystävien kappale. Ennen ja jälkeen tämän kappaleen haluaisin vaan halata kaikkia ystäviäni ja kiittää heitä.

19. Ellie Goulding - Burn
 - Hyvän päivän kappale tämäkin. Tahtoisin usein tämän kappaleen kuuntelemisen jälkeen lähteä juhlimaan (jota teen tod. harvoin)

20. Imagine Dragons - Radioactive
 - Veikkaan, että tästä kappaleesta tulee minun tämän kesä kappale. Rummut <3

21. Passenger - Let her go
 - Hittibiisitkin voivat olla itselle hyvinkin tärkeitä ja henkilökohtaisia. Hetkiin, kun tajuaa olevansa onnellinen ja elävänsä elämänsä parhainta aikaa.

22. Egotrippi - Matkustaja
- Erään kesän kappale. Oma (tai no "oma", mutta minulle se oli tarkoitettu) auto, 8-tie ja kesä sekä ystävät.

23. David Guetta ft Ne-Yo, Akon - Play hard
 - Ei voi olla unohtamatta! Sen suuremmitta selityksittä.

-N

P.S. Vaiheessa tulee lisää postausta, pohdintaa aiheesta jos sivuten toistakin.. jos vaan saan ajatukset kasaan.

Reissua, reissua :)

No hejsan taas.

Nyt ollaan sitten takaisin etelässä. Pyykkikone tuossa tekee töitänsä ja sen jälkeen kun on pyykit kuivumassa, kutsuu unimaailma. Olihan tuo aikamoinen reissu. Mielellään sitä olisi sinne jäänytkin.

Mutta kuten sanottua, en täällä kovin kommentoi reissua sen kummallisemmin, mutta heitellään tännekin kuvia jos toisiakin :)

Maisemaa, maisemaa <3

Maisemaa edelleen - tuolle kalliolle lopulta sitten kivuttiin. 

<3

Nappasin ennakolta kuvan, ei jaksanut odottaa.

Tämän kuvan jälkeen nimittäin jaksoin katsoa nyyhky-rakkausleffan,

enkä edes kuollut! :D

                    Pannareita aamusta! :)                                                   Lentokentät <3

                      

Jossain välissä ehkä jotain ajatusta. Nyt ollaan sitten "virallisesti" yhdessä kun on naamakirjassakin julkaistu ;)

- N

Postausta reissusta.

Noniin, täällä sitä ollaan.

Taisin joskus aiemmin sanoa, että on tiedossa reissua Pohjolaan. Täällä Pohjolassa (Rovaniemella) on oltu sunnuntai-illasta lähtien. Takaisin etelään pitää matkata perjantaina illasta. Suuria paljastuksia en tee täältä. Tiedän nimittäin ihmisten niitä infoja ja raportteja odottelevan, mutta ne kerron sitten kasvotusten tai whatsappaillen ym.

...Mutta reissusta on nautittu. Olen nukkunut velkojani pois uskomattoman määrän. Mikäs siinä, kun pystyy niin kokonaisvaltaisesti rentoutumaan, että voi vaan olla ja torkkua tai nukkua. Haaveilla. Välillä on tullut viestiä kouluasioihin liittyen ja vähän kotiasioihinkin, mutta nekin on tullut käsiteltyä yllättävän näppärästi, ilman suurempia stressinpoikasia.

Taisin lupailla niitä kuvia... Tästä tulee ensimmäinen erä.

Napapiiriltä.

Maisemakuvaa päiväsaikaan.

Tämä varjokuva on myös napapiiriltä.

(Rakastan varjokuvia, jos joku ei ole vielä tiennyt <3)

Käytiin ostelemassa teetä ja suklaata. Tässä suklaassa on chiliä kaverina, 

antaa ihanan jälkipotkun. Kaunis pakettikin suklaalla.

Teeksi valikoitui matkaan suklaa-vanilja. Aika pehmeän

makuista, ei liian makeaa. 

 Maisemakuvaa tältä illalta. Käytiin näköalatornissa 

juomassa kaakaot ja tunnelmoimassa elämää. 

Toim. huom: kävin näköalatornissa korkeimmalla paikalla

vaikka minulla on korkeanpaikankammo. 

Tuli treenausta tässä ;)

Sama paikka.

Huomenna on vielä yksi kokonainen päivä täällä. Reissaillaan varmaan aika paljon. Suunnitelmaa on jos toistakin. Perjantai varmaan menee pakkaillessa ja oleskellessa. 

Palaillaan joskus sitten kun olen selviytynyt reissuta ja ehkä päässyt töihin. Ehkä sitä ennen, ehkä.

- N

Mietteitä

Olen ollut tämän päivän kuin samooja, vaeltaja. Levoton sielu. Keskittymiskyvytön. Senpä vuoksi tulikin mieleen, että kun en pääse salille (pientä flunssanpoikasta), niin kirjoitan tänne. 

Tästä lähtee hieno "analyysi" mitkä tekijät ovat vaikuttaneet tämän olotilan syntyyn (toki se olen minä ja ajatukseni sekä toimintatapani, mutta..) Tässä on ne pahimmat aiheuttajat. 

1) Sain kuulla eilen huonoja uutisia kotoa pohjoisesta. Olen sanonut sitä, etten lakkaa välittämästä ja tarpeen vaatiessa otan yhteyttä kotiin ja autan. Eilen tuli sellaisia uutisia, että piti miettiä, joudunko edellä mainittuun tilanteeseen. Olin ajatuksissani, aavikon myrskyssä koko illan. Sain sen verran järkeä päähäni, että laitoin opintopsykologilleni sähköpostia, että jos voisimme keskustella miten tulevaisuudessa minun kannattaa samankaltaisissa tilanteissa toimia, koska nyt en osaa. Minulle tuli hyvin alkukantainen tarve tuntea turvaa. Lopulta hengailin kämppikseni huoneessa hänen pelatessa koneella. Myöhemmin nukahdin hänen sänkyynsä. Kämppikseni kun on niistä harvoista ihmisistä, jotka edustavat minun sisäisen lapsen maailmassa pysyvyyttä, turvaa ja tasapainoa.

2) Minulla on "vain" viikko aikaa kunnes olen reissussa. Kyseessä on Suomen sisäinen reissu, mutta itselleni se on suuren askeleen vaativa reissu. Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, on siviilisäätyni muuttumassa. Se on jo muuttunut, mutta siellä se konkretisoituu. Kun aivoni keväällä lähtivät miettimään ja pohtimaan, olisiko minusta tähän, tein päätöksiä itseni kanssa. Päätin, että jos kuuntelen itseäni ja menen sydämen äänen mukaan, en pakene ensimmäisen mörön iskiessä. Ajatus- ja toimintatavat uusiksi, piste. Maailmankaikkeus päätti sitten testata minua heti alusta lähtien ja olen ollut space shotin ja vuoristoradan mutaation mukana. Kun kerran mennään mukaan kunnolla, sydän avoimena, luottavaisena, ei voi nähtävästi kohdallani odottaa kuin vähintään 1000 km/h. Olen nauttinut tästä, minulla on luottavainen olo ja ihania ihmisiä tukena. Tiedän ja tunnen olevani oikealla reitillä. En ollut kuitenkaan tyhmä, kun tein päätöksen ajatus- ja toimintatapojen muutoksesta. Tiesin, että möröt eivät helpolla mene nurkkaan rauhoittumaan. Sopivasti olen tässä sairastellut (puhdistautunut) ja saanut möröt liikkeelle. 

1+2 = X) Tasapaino, pysyvyys, turvallisuus, kuolevaisuus, tuntemattomaan hyppääminen. 

Uutiset kotoa saivat minut tajuamaan, että mikään ei ole pysyvää. Lapsena sitä ajattelee, että vanhemmat elävät ikuisesti. Me kaikki olemme kuolevaisia, mikään tässä elämässä ei ole muuttumatonta. Me muutumme koko ajan, ihmisiä syntyy ja kuolee. Ajatukset muuttuvat. Kaikki muuttuu. Eilen olin lopulta siinä tilassa, että itkin sisäisesti. Usein reagoin asioihin itkemällä ihan näkyvästi, nyt itkin sisäisesti, mikä on paljon pelottavampaa ja syvällisempää minun kohdallani. 

Kun on reunalla ja tuulet yrittävät sinua puhaltaa suuntaan ja toiseen sekä saada hyppämään, tulee pelko. Pelko siitä, että mitä tapahtuu sen jälkeen kun olet ottanut ratkaisevan askeleen. Mitä on siellä toisella puolella? Katuminen. Tulenko katumaan tätä, olenko täysin varma? Uutiset kotoa laittoivat miettimään omaa tilannettani. En muista milloin olisin näin paljon suunnitellut elämääni eteenpäin toisen ihmisen kanssa, luontevasti. Mitään ei ole lyöty lukkoon ja elämä on muuttuvaista, mutta suuntaviivat ovat molemmilla samat. Haluaisin näyttää toiselle perhettäni, äitini ja isäni niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista. Kertoa käytännössä mistä olen syntyjäni, mistä minut on tehty. Näyttää vanhemmilleni "hei, olen selvinnyt ja elämäni on hyvällä mallilla - älkää huolehtiko. Olen kiitollinen teille, rakastan teitä aina". Joku pieni toive on ollut siitä, että jos joskus menen naimisiin, isäni saattaisi minut. Haluaisin tarjota isälleni sen kunnian. Nyt näitä haaveita uhattiin pahemman kerran.

Syynä siihen, että haaveitani uhattiin, oli kuolevaisuuden käyminen esillä. Se on aina taka-alalla, olen ennenkin sen kohdannut. Sen tarkoitus ja tehtävä on pistää ihminen elämään hetkensä täysillä, ne hetket joiden määrää emme etukäteen tiedä. Olen tehnyt aikamoisia päätöksiä vuosien aikana ja nyt olen tehnyt niitä lisää. Hetkeksi ne tuotiin esille ja esitettiin kysymys, että olenko elänyt täysillä ja olenko valmis toteuttamaan mitä olen nyt tekemässä. Jos kuolisin nyt, olisiko onnellinen ja tyytyväinen? 

Olisin. 

Tajusin vastauksen nopeasti, mutta möröt silti istuvat olkapäilläni tällä hetkellä. Ne yrittävät saada minut peruuttamaan normaaliin tapaan, olemaan hyppäämättä hyppyjä, joita olen suunnitellut ja hyppäämään takaisin vanhoihin kaavoihin. Koskaan et voi palata täysin vanhaan, mutta aina voit tehdä täyskäännöksen ja kuvitella eläväsi kuin ennen. Minun aiempi toimintapa elämässä oli: paniikki >> paniikkijarrutus >> täyskäännös >> molotovin cocktail takana olevaan siltaan >> ns. paluu vanhaan >> kuvittele eläväsi täysillä. Uusi toimintatapa: paniikki>> käsittele pelko, jatka matkaa >> mene sen pirun sillan yli >> jatka tyytyväisenä matkaan, vaikka kuinka tärisyttäisi juuri tapahtuneesta sillan ylityksestä >> kiitä itseäsi >> tee sama uudelleen seuraavan sillan kanssa.

Tämä ilta menee nyt keskustellessa noiden mörköjen kanssa niiden tarkoituksesta ja paikasta. Jokaisella pitää mielestäni olla ne möröt, mutta eri asia on, miten antaa niiden vaikuttaa. 

P.S. Erityiskiitos E, sekä A & K supertuesta jo tässä vaiheessa. Spesiaalikiitos E:lle, joka ilmestyit elämääni työn kautta. Olet löytänyt nopeasti paikan elämässäni, mistä olen yllättynyt mutta todella kiitollinen. K - et tajuakaan miten tärkeää on olla joku, joka käy samaan aikaan läpi näitä asioita. Ehkä myöhemmin ymmärrämme mikä tarkoitus tällä on, mutta kiitos jo tässä vaiheessa. A - ilman suurempia selityksiä, olet <3

P.P.S. Ellei olisi hörhö ja tietäisi sekä olisi masokisti, voisi toivoa, että muutokset tapahtuisivat ilman kipuilua.

Nyt: Wonderwall & Counting stars & Painovoimaa. Näillä mennään.

Palailemme toivon mukaan reissun jälkeen eläväni tämän äärelle. Tai reissun päältä, jos ehtii.

- N

Huhuu, sanoo noita, joka kevään kohtasi :)

Siitä on tuhat vuotta, kun olen viimeksi mitään tänne raapustellut. On varmaan aika jotain pientä kertoa maailmastani, jossa tällä hetkellä elän.

Olen siis nyt ihan yhtä vaille valmis sairaanhoitaja. Olen tällä hetkellä matkalla takaisin pohjanmaalta etelään, kun kävin koulussa viimeistä kertaa.  Ihanasti järjestelevät, että saan tehtyä viimeisetkin byrokraattiset hommat pois alta etelästä käsin. Kirjoitan esimerkiksi opinnäytetyöni kypsyysnäytteen (maturiteetin) töissä, valvonnan alla toki. Töissäkin ihanasti suostuivat heti, kannustavat niin mahtavalla tavalla näiden opiskelujen loppusuoralla. Maanantainakin kun kävin vielä töistä hakemassa työtodistuksia ja allekirjoitusta, niin olivat laittamassa todistusta työtunneista leimojen kera. Kysyivät vielä, että tarvitseeko arviointiinkin leimaa - sanoin, että enköhän pärjää ilman. Täytyy kyllä antaa joku superlahja koko porukalle, mutta erityisesti minun ns. ohjaajilleni, kun valmistun ja kun lähden tuolta elokuun lopussa. En tiedä vielä, mitä nuo lahjat tai lahja sisältää, mutta jotain hienoa sen täytyy olla. Onneksi tuo kekseliäisyys ja luovuus ei ole ihan hukassa meikäläisen kohdalla kun puhutaan lahjoista.

Jos ei ihmeitä tapahdu, niin kesäkuun 18 päivä tämä tyttö valmistuu.

Jotta elämä ei kävisi tylsäksi, olen tässä keväällä aloittanut personal trainerin valmennuksessa, joka sisältää saliharjoittelun lisäksi ravitsemusvalmennusta. Tässä on jo pieniä tuloksia huomattavissa, mitään suurta ei tosin, mutta mikä kiire valmiissa maailmassa olisi? Ja toisekseen haluan pysyviä tuloksia, tulevaisuutta ajatellen. Sen vuoksi muutokset pitää tehdä rauhassa .

..mutta koska olen nopea liikkeissäni, olen jo hankkinut lisää opiskelua. Tästä voin kirjoitella myöhemmin. Pääsen kuitenkin lähemmäksi unelmiani tämän avulla.  Sattumaa tai ei, kun tämä osui muutenkin mielenkiintoisen kevään kohdalle.

Mitä tämä kevät on muuten sisältänyt? Elämäntaparemonttia, opiskelujen viimeistelyä.. sekä kriiseilyä. Täytin tuossa jokin aika sitten 28 vuotta, tiedossa on valmistumista ja kesä kuulemma aiheuttaa sitä, että ihminen alkaa hulluksi. Olen alkanut miettiä vähitellen pidempiaikaista parisuhdetta, perheen perustamista (miten suhtaudun siihen) ja kaikkea muuta tällaista "aikuisuuteen" liittyvää. Töissä sain hyvät naurut ja keskustelut mummujen kanssa siitä, onko minulla ikä-, valmistumis- vai kevät"kriisi" menossa. Onneksi asioihin voi suhtautua myös huumorillakin. Näiden takana kuitenkin on tullut mietittyä vakavasti elämää ja omaa tulevaisuutta, vaikka siihen ei voi täysin vaikuttaa.  

Teemana on ollut enemmän tai vähemmän kuolema, jonka näen tarkoittavan vanhan minä kuolemista ja uuden syntymistä. Sitä prosessia tässä on menty aika lujalla vauhdilla osittain eteenpäin.  Elämäntaparemontista lähtien on tullut uudistettua omaa ajatus- ja toimintamalleja. Näiden lisäksi on minulla tullut juuri tuonne ihmissuhdesaralle uutta. Jossain välissä on tiedossa matkustamista Pohjolaan katsomaan mitä tällä saralla voisi tapahtua. Jotain on jo tapahtunutkin, mutta en uskalla kovin tarkasti täällä puhua.

Suuremmin on taitanut tapahtua tuolla pään sisällä. Alan olla onnellinen. Liekö sitten johtuu keväästä tai 

suuremmista prosesseista tai kaksisuuntaisen mielialahäiriöin esiintulosta, mutta nautin tästä!

Taidan olla aika onnellinen tällä hetkellä, asiat ovat niin kuin pitääkin. Suunnitelmia on, mutta annan myös elämän tuoda oman näkemyksensä esille. Valmiina ollaan :)

P.S.Voipi olla, että alkaa tulla nyt tiheämpään tätä tekstinpoikasta, jos tuo kirjoituspuoli alkaisi taas kukoistamaan.