Pysäkiltä terveisiä :)

Terveisiä kaikille taas täältä pysäkiltä! Tässä on eletty viimeisimmän blogipäivityksen jälkeen mielenkiintoista elämää ja erikoisia tapahtumia. Nivelkipujen kanssa olen suhteellisen sujut, en saa vain sairastua flunssaan tms. tai muuten ne iskevät. Onneksi on kuitenkin tarvittaessa lääke, joka auttaa sitten niihin nivelkipuihin, jos niitä sattuu nyt iskemään.

Tänään kävin myös toistaiseksi viimeistä kertaa opintopsykologin juttusilla - ja tähän tulokseen tultiin ihan yhteistuumin :) Tämä olisi melkein juhlan paikka. Tiivistettynä voisi sanoa näin: minulla on syntynyt lapsuudessa ja nuoruudessa kaksi roolia: pieni minä (jonka fyysiset tarpeet on tyydytetty, mutta ei psyykkisiä/henkisiä, josta on syntynyt "perusturvattomuutta") ja huolehtija minä (joka on huolehtinut, järjestänyt, organisoinut, kontrollin avulla yrittänyt pitää palikat käsissä). Olen käsitellyt näitä rooleja, menneisyyden asioita ja samalla luonut ns. uuden minän, joka toimii eri keinoin. Noita keinoja olen läpikäynyt psykologin kanssa yhdessä ja lähtenyt luomaan sitä aikuista ja itsenäistä  (jossain muotoa riippumatonta) minää, joka kykenee pistämään rajoja ja tuntee myös nuo vanhat roolit ja tulee niiden kanssa toimeen (koska ei niistä koskaan eroon pääse, mutta ne eivät saa hallita).

Sitä ei uskoisikaan miten tuollaiset vanhat roolit vaikuttavat näin vanhempana. Olen tappanut useita ihmissuhteita roolien vuoksi. Välillä olen ihmissuhteista etsinyt niitä asioita, joita olen lapsena jäänyt vaille ja toisinaan olen tappanut ihmissuhteen, koska olen halunnut hallita asioita (parempi itse polttaa silta takana kuin tulla jätetyksi/hylätyksi). Joskus olen vielä ruokkinut omaa huolehtija-puoltani olemalla "vanhempi" toiselle. Useimmiten nämä piirteet ovat sekoittuneet aika kivaksi sekoitukseksi keskenään ja siitähän vasta loistavat ihmissuhteet on tehty. (Huomaa sarkasmi.)

Olen käynyt kyseisiä asioita läpi ja samalla vahvistanut alulla olleita käsityksiäni siitä, miten asioita pitäisi hoitaa. Hieman ennen opintopsykologille menoa olin jo vähäsen oppinut esimerkiksi käsittelemään ahditustilojani, mutta nyt minulla on vielä paremmat keinot. Tällä hetkellä olen kuin uudestaan kävelemään oppinut. Välillä haparointia ja kompurointia, mutta intoa jatkaa kävelyharjoituksia on.

Käytännön esimerkkinä voin sanoa sen, että tällä hetkellä olen tehnyt rajat sille miten, milloin ja millä tavalla olen yhteydessä äitiini. Pieni minä haluaisi yhä uudelleen yrittää saada äidiltään sitä, mitä on lapsuudessa jäänyt vaille. Huolehtija minä haluaisi olla mukana järjestämässä kotiseudulla olevan perheen ja äidin tilannetta ja huolehtia äidin voinnista sun muusta. Uusi minä on päättänyt pistää rajat sille, millä tavalla osallistuu perheen asioihin jne. Plus olen oppinut sen, että minä en voi parantua äidin puolesta ja ottaa hoitoja vastaan. Minä voin hoitaa vain oman osuuteni. Ei kannata huolehtia sellaisesta, mihin ei voi vaikuttaa.

Kävin tänään mielenkiintoisen keskustelun erään opiskelutoverini kanssa. Kävimme keskustelua siitä, että miten ihmisillä on vielä tänä päivänäkin kynnystä mennä psykologille. Meillä on mahdollisuus käyttää opintopsykologin palveluja ilmaiseksi. Jos on mahdollisuus käyttää tuollaisia palveluja hyväksi oli reitti mikä tahansa, niin suosittelen - jos on tunnetta siitä, että pitäisi ammattilaisen kanssa käsitellä asioita. Missä olisin tällä hetkellä ilman opintopsykologiani? Uskoisin, että minun ja kämppikseni elämä olisi rankempaa minun ahdistuksieni ja muiden ongelmien takia, jotka heijastuu helposti yhteisessä asunnossa. Minulla olisi enemmän ahdistusta ja stressiä perhe-, työ- ja opiskeluasioista. Ihmissuhteet kokisivat varmasti jossain välissä taas siltojen poltteluja. Lähitulevaisuudessa olisin varmasti jo sairaslomalla, kun en enää vain jaksaisi tätä elämänmenoa.

Ammattiauttajan avulla olen saanut uudenlaisia työkaluja tähän elämään. Tiedän sen, että hankalia paikkoja tulee, mutta tarvittaessa voin mennä hänen luokseen ja olla yhteydessä. Keväällä sellainen tilanne tulee varmasti, että pitää häneen olla yhteydessä ja siitä tänään ennakoiden puhuttiinkin.  

Olo on kuitenkin levollisempi ja tunnen olevani valmiimpi kohtaamaan taas ulkopuolista maailmaa. Mutta annan uuden minän vahvistua täällä pysäkillä kunnes koen, että olen vahvistunut tarpeeksi. Siihen asti mennään tällaisella sovelletulla tyylillä. Askel kerrallaan, kunnes kävely sujuu.. sitten jo voi kokeilla hölkkää, juoksua... :)