Kiitollisuus

Kiitollisuus on sellainen asia, joita monien ihmisten olisi hyvä harjoittaa. Useimmiten meillä ihmisillä kun on tapana miettiä sitä mennyttä (mitä on tapahtunut ja miksi) ja murehtia mitä meillä ei ole. Kuinka usein muistamme olla kiitollisia tästä hetkestä ja niistä asioista, joita meillä on? Ja menneisyyttä pitäisi muistaa kiitellä, sillä ilman menneisyyttämme emme olisi sellaisia kuin olisimme tällä hetkellä. (No, toiset sanovat, että tiettyjen tapahtumien takia he ovat toisenlaisia kuin haluaisivat olla. Siihen kyllä toteaisin, että jokainen voi vaikuttaa siihen millainen on, joka päivä uusi mahdollisuus valita.)

Kiitollisuuden kanssa kulkee mielestäni usein myös asenne ja elääkö tässä hetkessä, menneisyydessä vai tulevaisuudessa. Enkä nyt sano, etteikö saisi välillä miettiä menneitä tai tulevaa, mutta pääsääntöisesti olisi hyvä pyrkiä elämään tässä hetkessä mikä on käsillä. Sillä jos elämme koko ajan vaikkapa siellä menneessä, emme pääse havaitsemaan niitä asioita, joista voisimme tässä ja nyt olla kiitollisia. Toisinaan on ihan hyväkin miettiä sitä mennyttä tai tulevaa, jotta osaa arvostaa tapahtuneita ja olla valmiiksi kiitollinen tulevista.

Emme voi aina vaikuttaa niihin asioihin, joita tulee eteemme, mutta voimme tosiaan vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme niihin. Samalla logiikalla voimme ajatella menneestä. Emme voi muuttaa menneisyyden tapahtumia, mutta voimme vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme ja miten suhtaudumme niihin.

Olen joutunut elämään suhteellisen rankkaa elämää (listaa aiemmassa postauksessa) ja vieläkään en ole päässyt kovin helpommille reiteille, kiitos äitini. Ihmissuhteeni ovat olleet myrskyisiä, perheeni on pitänyt varpaillaan ja sitä omaa elämää on saanut etsiä murikoiden takaa. Yhdessä välissä todella mietin, että miksi olen saanut kokeakseni tällaisen elämän ja miksi en ole syntynyt perheeseen, jossa elämä olisi ollut edes asteen verran helpompaa. Olen kuitenkin oivaltanut sen, että ilman näitä kokemuksia ja tätä elämää, en olisi tällainen kuin olen. Monien mutkien kautta olen päässyt tähän pisteeseen, missä olen nyt ja olen siitä todella kiitollinen. Elämässä tärkeintä on se matkan tekeminen, ei se päämäärä.

Voisi siis sanoa, että olen valinnut kiitollisuuden ja elämän kunnioittamisen (sellaisena kuin se on).

Kiitollisuus ei minullakaan ole syntyjään tullut, toisinaan olen kironnut koko elämäni alimpaan helvettiin. Nykyään sellaista onneksi tulee tehtyä harvemmin. Yhdessä välissä otin rutiiniksi kiittää kuluneesta päivästä ennen nukkumaanmenoa. Suosittelen kokeilemaan. Jos ei muuten, niin kokeilkaa löytää pari asiaa, joista olette sillä hetkellä kiitollisia.

Eikä se kiitollisuus minullakaan ole välttämättä päällimmäisenä mielessä kun saan esimerkiksi kuulla äitini toilailuista maailmalla. Eikä tällaiseen ajattelumaailmaan pääseminen ole ollut niin ruusuista ja valmiiksi siloiteltua tietä. Kävin elämääni läpi hyvin paljon kun muutin omilleni ja nyt olen käynyt sitä läpi ammattiauttajan kanssa. Tarkoituksena on yrittää ehkäistä mielenterveysongelmia, joihin meidän perheessä ja suvussa on hyvää taipumusta. Haluan myös pitää tämän iloni ja nykyisen ajatteluatapani enkä mennä takaisin mustaan murheiden maailmaan.

Olen erittäin kiitollinen tällä hetkellä elämästäni, sellaisenaan sekopäisenä kuin se on. Eilen töistä potkutellessani takaisin asunnolle, hymyilin. Naureskelin myös sille, että jos joku ihminen olisi sen nähnyt, olisi voinut pitää hulluna. Mutta taidankin olla hullu - rakastan elämää ja kiitän siitä, että saan elää ja kokea.

P.S. Ottakaa oppia vaikka eläimistä, ne osaavat elää tässä hetkessä ja nauttia siitä, mitä heillä jo on.
P.P.S Muistakaa, että sana "kiitos" ei kulu sanomalla. 

                                          (ylläolevassa kuvassa rakas kissani Eetu, joka on
                                               jo kissojen taivaassa.)