Päivitän nyt ja yritän jotain kirjoittaa, mutta seuraavaan päivitykseen voi mennä aikaa. Tänään saimme tietää saavamme asunnon, huomenna on sopimuksen kirjoittaminen ja keskiviikkona muutto. Siihen päälle vielä se, että keskiviikkona ja torstaina on koulua. Joten kauniisti sanottuna kiirettä pitää.
Tänään tapahtui jotain sellaista, jonka aiheuttamaa tunnetilaa on hankala kuvailla. Isäni on tulossa auttamaan muutossa ja kysyi, että sallinko äidin tulla mukaan. En osannut oikein vastata mitään, sillä kysymys tuli todella puun takaa. Totesin, että välien korjaantumiseen tai edes parantumiseen kestää vuosia, mutta en potkaise kyseistä ihmistä ovesta ulos, jos hän tulee tänne. Ongelmana on ja oli se, että tunnen olevani ristiriitaisessa tilanteessa, niin käytännössä kuin tunnetasollakin. Olen kahden kuoren välissä ja samalla yritän opetella elämään tässä kaaoksessa, löytämään tieni ja tapani.
Sen jälkeen keskustelin siskoni kanssa. Vasta sitten tajusin, etten voi antaa äitini tulla vielä tapaamaan minua. En vihtinyt enää soittaa isälleni asian tiimoilta, joten soitin äidilleni. Se oli raskain tekoni pitkään aikaan. Viimeksi kun juttelin äidin kanssa, hän toivotti minut helvettiin ja totesi, ettei halua koskaan nähdä minua tai kuulla minusta. Oman äidin äänen kuuleminen oli outoa, mutta sain kuitenkin selvitettyä asiani. Sovimme yhteistuumin, että on parempi, ettemme näe vielä, vaan annamme ajan kulua. Äitinikin totesi, että on hänenkin kannalta hyvä, jos emme vielä tapaa. Nähtävästi hänelläkin on käsiteltäviä asioita minuun liittyen.
Puhelun päätyttyä minulla oli ahdistava tunne, joka kuvaa vaan se, että tietää joidenkin asioiden olevan herkällä pinnalla - ja yhtä aikaa tulee vielä lisää pinnalle käsiteltäviä asioita. Hengittelin jonkun aikaa ja tuijotin seinää. Sen jälkeen menin kämppikseni huoneeseen. Sitä tunnetilaa ei voi oikein kuvailla. Täytyy vain sanoa, että olen onnekas, että minulla on tukija. Ilman kämppiksen läsnäoloa, en tiedä olisinko kyennyt tekemään sitä puhelua. Tiesin, että jos romahdan, niin kämppis on tukena turvaamassa. Toki juttelin ennen isän kysymystä veljeni kanssa perheen ja äidin tilanteesta, jolloin tiesin missä mennään, mutta se puhelu äidin kanssa.. Kyseisen ihmisen pitäisi olla äitini. Puhelun toisessa päässä oleva ihminen tuntui tuntemattomalta. Enkä tiedä voinko missään vaiheessa tuntea kyseisen ihmisen kanssa, että hän olisi äitini.
Tämän tarkoituksena on vaan kertoa se, että kipupisteitä löytyy ja jokaisella on omat käsiteltävät asiat ja asiat, joiden kanssa pitää tulla vain toimeen. Blogini kuvauksessa oli sana kipu ja halusin kertoa siihen liittyen. Paljon tähän liittyen olisi kerrottavaa ja kuvailtavaa, mutta en tiedä olenko välttämättä valmis kertomaan siitä vielä näin julkisesti. Onneksi minulla on ystäviä ja onneksi minulla on ammattiauttaja, jonka luona käydä keskustelemassa ja oppimassa. Elämä on täynnä valintoja ja olen päättänyt ainakin oppia tulemaan toimeen tämän kanssa, vaikka pienen kivun kera. Kaikkea ei vaan voi unohtaa, mutta asioiden kanssa voi oppia elämään.
Toivottavasti.
Seuraavan kerran sitten jo päivitän uudesta asunnosta, toivottavasti taas vähän fiksumpana ja rennompana.
Tarkoituksena on pitää kämppiksen kanssa omat tuparit viikonloppuna, jotka kattaa epäterveellistä ruokaa, mahdollisesti pelaamista, leffojen tms. katselua ja juotavaa.
Jos en ole sanonut, niin kaikesta huolimatta, olen kiitollinen tästä elämästä, jonka olen saanut. Kaikesta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti