Useimmitenhan tällaiset tilanteet menevät niin, että toinen anteeksipyytää, toinen antaa anteeksi ja asia unohdetaan. Eikö?
Mutta mitä sitten kun toinen ei unohda, mutta muistuttaa uudelleen ja uudelleen? Onko sillä, joka teon on tehnyt, niin oikeutta siihen, että asia unohdetaan tai jätetään taakse?
Onko syylliseksi todetulla oikeuksia? (Tässä edelleen totean sen mitä alussa: koskee normaalin ihmisten normaaleja riitoja.)
On toisinaan näkökulmakysymys se, kuka on uhri, mutta jos oletetaan sellaisen olevan.. Niin uhri tuntee ikäviä tunteita ja hänellä on oikeus olla vihainen ja loukattu. Hänellä on oikeus saada oikeutta (anteeksipyyntö). Seuraavaan ei varmastikaan ole suoraa vastausta ja se on tilannekohtainen, mutta missä vaiheessa uhrilla on myös velvollisuus unohtaa ja jättää asia taakseen? Syyllinen on velvollinen pyytämään anteeksi, mutta milloin hänellä on oikeus anteeksiantoon ja unohdukseen/taakse jättämiseen? Tätä on mielenkiintoista käännellä, vaikka jauhan samaa asiaa koko ajan nyt tässä.
Asiassa on hyvin monta puoltakin. Joskus tapahtunut teko muistuttaa jotakin aikaisempaa tai toimii katalysaattorina, jolloin se tekijä saa käriä turhan paljon tekemänsä teon vuoksi. Usein ei ymmärretä mistä vahva reaktio johtuu. Sama toimii sillä, joka on toiminut väärin. Hän voi tuntea syyllisyyttä teostaan, miettiä miksi itse teki niin, miksi tuntee tarvetta puolustautua (yleensä ensimmäinen reaktio). Ja tarina jatkuu edelleen..
Tämän voisi kääntää niin, että syyllisen pitäisi yrittää unohtaa se, että hänen tekoaan ei unohdettu heti?
Loppujen lopuksi kysehän on irtipäästämisestä..
Näiden asioiden tiimoilla,
Noita
Jos toinen "anteeksi antamisen" jälkeen muistuttaa asiasta, onko silloin todella antanut anteeksi eli sisäistänyt itse, mitä sanat "annan anteeksi" pitää sisällään omassa arvomaailmassa? Tapahtuma, jossa joku pyytää ja toinen antaa anteeksi, muuttaa väistämättä ko. ihmissuhdetta ja on mielestäni ymmärrettävää ottaa anteeksi annon jälkeen etäisyyttä tuohon ihmissuhteeseen. Mutta asiasta muistuttaminen kertoo vain sen, ettei anteeksi antaja ole tasapainossa oman sisäisen maailmansa kanssa - anteeksi ei anneta toisen menettämisen pelosta ja synnytetä syyllisyydestä riippuvaista ihmissuhdetta (ne eivät vain koskaan pääty hyvin) vaan anteeksi annetaan, koska ymmärretään että jokainen joskus erehtyy mutta myös sitä kautta kehittyy.
VastaaPoistaOma lukunsa ovat ne, jotka pyytävät alvariinsa anteeksi ja pettävät luottamuksen kerta toisensa jälkeen mutta eivät koskaan osoita oppineensa erehtymisestään (kuten salaisuuksien kertomisesta muille eteenpäin) mitään. Silloinkin voi käytöksen antaa anteeksi mutta mikäli on yhtään rehellinen itselleen, kannattaa miettiä miten lähellä tuollaisen ihmisen pitää.
Anteeksi ei pidä pyytää tai antaa, koska niin käsketään tekemään. Anteeksi pyydetään tai annetaan, jos todella ymmärtää, mitä kaikkea se lause pitää sisällään - niin ulkoisessa kuin sisäisessäkin maailmassa.